Tänä aamuna heräsin puoli kahdeksalta, niinkuin nyt muutamana aamuna muutenkin. Ilmeisesti olisi kuitenkin väsyttänyt vielä (kun heräsin koiran haukuntaan), koska aamupalan jälkeen alkoi väsyttää niin, että piti mennä sohvalle huovan alle ja nukahdin.
Kun uudestaan heräsin, olikin jo paljon pirteämpi ja parempi olo :)
Eilen olimme vierailulla ystävien kesämökillä. Ihana luonto ja sääkin oli hyvä. Siellä on paljon oravia pihapiirissä, toisin kuin meillä. Yritin ottaa kesyimmästä kuvan, mutta mua ei päästänyt tämän lähemmälle. Talon isännällä se on kuulemma ollut kädelläkin.
Saimme nauttia ihanista herkuista: vastapaistetuista räiskäleistä, marjapiirakasta, vaniljakastikkeesta, pähkinäjäätelöstä ja vasta jauhetusta kahvista :)
Talon emännän kanssa kävimme kävelemässä. Se mökki on niemessä, niin he asuvat (mökkeilevät) päättyvän tien varressa. Kävelimme tien päähän ja takaisin. Oli tosi ihana kesäinen luonto!
Sain talon isännältä peilin joka on tehty ikkunan karmeista, hänellä kun oli niitä kaksi. Ihan kiva, laitoin sen kuistille.
Tästä lähikuvasta näkee kehysten alkuperän.
Meidän juhannusvieras lähtee tänään ilmeisesti kotiin. Vielä hän makaili tyytyväisenä kuistilla. Halauksia ja rapsutuksia Elmolle :)
Ja hyvää pyhää kaikille!
Mukava sunnuntai teillä.
VastaaPoistaKauniin peilin sait.
Rapsutukset täältäkin söpölle Elmolle ja hyvää pyhää sinulle!♥