Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Elämää Elmon jälkeen:)

Hieman haikealta tuntui, kun Elmo-koiruli lähti eilen illalla kotiin. Siihen oli jo muutamassa päivässä kerinnyt tottua.

Tänä aamuna kävin jakamassa lehtiä aamutuimaan...no ei vaiskaan, joskus 9-10 välillä.
Samalla tuli vähän lenkkeiltyä ja ihailtua ihania taloja ja puutarhoja, joiden ohi kävelin, vaikka rivareihin jaoinkin.


Kotiin tultua päätin vihdoin silittää pyykit, jotka sitä on jo aikas kauan odottanut. Ajattelin nääs, että kun se on huomisesta lähtien luvannut hellettä, niin sit en ainakaan jaksa silittää.
Nytkin tein sen kuistilla. Tämmöinen kasa tyynyliinoja oli kertynyt sekä muutama pöytäliina, kangas pyyhe sekä yksi pusero.







Meidän makuuhuoneen oveen tein tällaisen taulun. Materiaalina oli kierrätys-tyynyliina.







Iltapäivällä oli vuorossa kirjastossa ja kaupassa käynti.
Sen jälkeen aloimme leikkaamaan ruohoa kahdella leikkurilla yhteistuumin. Kun olimme juuri aloittamassa mies huusi mulle hiljaa, että tulisin katsomaan.
Tämmöinen linnunpoikanen oli autotallin seinustalla olevan levyn päällä istumassa. Onneksi kissat eivät olleet ulkona. Kyllä se poikanen siitä sitten lehahti lentoon.







Eipä tässä sen kummempia. Palaillaan taas.


6 kommenttia:

  1. Pian sitä tottuu.
    oletpa ollut ahkerana, nyt vain hellettä odottamaan.
    Voi kun söpö sisanpentu, vai onko se pentu.
    Mikä linnunpoikanen tuo mahtaa olla?
    Mukavia hellepäiviä sinne teille.

    VastaaPoista
  2. Hipsu-kisu on syntynyt viime vuoden elokuussa eli se on, hetkinen...noin 10 kk.
    Linnunpoikasta ajattelin kirjosiepon poikaseksi, kun ne asuvat meiän pihassa, mutta en ole varma. Mukavaa alkuviikkoa teillekin!

    VastaaPoista
  3. Miekin silitän pyykkejä vaikka ulkona kesäaikaan vatsinkin, koska silityspöly käy nenuuni. =)

    Entisessä paikassa olikin sopiva kuisti jossa sai silitettyä hienosti.

    Voih noita helteitä. =( Minuu ei ole luotu näitä kotimaisia helteitä varten....

    VastaaPoista
  4. Pyykinsilittämisprojekti mullakin on ollut jo pitempään hakuessa, en tiedä miksi se on niin vaikeaa aloitta tuota hommaa..huoh..hieno pino, katteeksi käypi....

    aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen
    -Tuija-

    VastaaPoista
  5. Ihana pino tyynyliinoja ja tuosta päälimmäisestä vaaleanpunaisesta tykkään ihan tosi paljon! Mulla on itselläni kaksi samanlaista turkoosina. Voi kun tuollaisen jostain löytäisin myös...

    VastaaPoista
  6. Una: sama juttu mulla, etten oikein jaksais noita kunnon helteitä.

    Tuija: Niinpä niin, miksiköhän just se silitys homma on niin vaikea aloittaa...vaikka ei se edes ole kurjaa loppujen lopuksi :)

    Sini: Mä olen kirpparilta ja kierrätyksestä "pyydystänyt" ihania tyynyliinoja :)


    Hyviä kesäpäiviä kaikille <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)