Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Juhannusaattona
Ollaan nautittu juhannus aatosta ihan hyvässä säässä tähän asti. Aamulla jo aurinko paistoi. Kävimme kävelylenkillä kaupalla koirien kera. Loppujen lopuksihan meille tulikin vain yksi koiruli hoitoon.
Toinen ei tullut meiän oman koiran kanssa ollenkaan toimeen. Heti kun tulivat, alkoi haukkuminen ja ärinä, joka huipentui siihen, että koirat hyökkäsivät toistensa kimppuun ja siinä rytäkässä särkivät ison savinorsun ja kaatoivat parit kukat ulkona...ystävien koira yritti purra Bussea...onneksi sillä on niin paksu turkki.
Laittoivat sitten toisen osapuolen autoonsa ja mentiin sisälle kahville.
Tämä koira, joka sitten jäikin meille hoitoon on kiltti ja tosi arkakin...sillä on kuulemma ollut kova menneisyys.
On nyt ollut meillä vuorokauden ja tulevat toimeen Bussen kanssa ja on muutenkin kotiutunut.
Päivällä grillasimme ulkona pihvejä ja söimme ulkona hyvän aterian: pihvejä, uusia perunoita, silliä, fetasalaattia, suolakurkkua, leipää ja juomaksi kivennäisvettä.
Jälkiruuaksi vielä grillitulella keitettyä pannukahvia ja eilen tekemääni raparperipiirakkaa.
Iltapäivästä lähdettiin tytön ja hoitokoiran kanssa kävelylle ja näytin samalla tytölle uimapaikan, joka on tehty jokeen.
Kuinka ollakaan, hän halusi mennä uimaan, joten ei muuta kuin vietiin koira meille ja hän otti uimakamppeet mukaan ja lähdettiin pyörillä takaisin.
Otin kuvasarjan "salaisesta" (julkinen salaisuus) uimapaikasta.
Loppumatka oli suloista pikkutietä. "Pieni polku metsän halki vie"...alkoi laulu soimaan päässäni.
Jokeen kaivetussa lammessa pystyi ihan hyvin uimaan, mutta tytön uimakuvia ei saa kuulemma tänne laittaa :)
Toisesta päästä sinne virtasi pieni koskentapainen.
Rannassa oli myös pikkuruinen sauna....liekö kylätoimikunnan tai joku vastaava. Ovi siellä oli kuitenkin auki ja ihan siisti pikkuinen sauna sisäpuolelta. Tää uimapaikka on siis kuitenkin tämän kulmakunnan "yleinen". Vaikka ei sitä kovin moni taida käyttääkkään.
Kesäkukat kukkivat rannassa.
Vesi oli kuulemma kylmää (jokivettä), mutta kyllä tyttö siellä ui ja sukelteli. Minä olin rannalla hyttysten ilona, jotka eivät varmaan pitkään aikaan olleet saaneet tuoretta ihmisverta :)
Paluumatkasta taas suloista metsätietä.
Illalla menemme vielä juhannussaunaan, mies on tehnyt vastankin.
Ja saunan jälkeen vielä poikkeuksellisesti iltakahvit kera jäätelön.
Hyvää Juhannusiltaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi mikä ihana metsätie... =)
VastaaPoistaHarmi kun norsu hajosi. =( Oliko siinä vähän kyse reviiritaistelusta?
Miunkin rupesi tekemään jäätelöä mieli nyt...
Muksaa viikonloppua. =)
Hei Una!
VastaaPoistaKai se jotain sellaista oli, kumma vaan että se toinen oli tyttökoira, yleensä Bussekin tulee aina tyttöjen kanssa toimeen. Ja varmaan ois tullut senkin kanssa, jos se ei olis yrittänyt "pomottaa" talon isäntäkoiraa :)
Mukavaa viikonloppua myös sinulle :)
Kauniita kuvia metsäpolulta keskikesän yöllä
VastaaPoistaTäällä sateli eilen nyt on välillä aurinkoista ja välillä sataa.
Mukavaa juhannuspäivää sinulle!
Hei Sylvi!
VastaaPoistaKyllä nuo uimapaikka kuvat oli eiliseltä päivältä.
Täällä on ollut tänäänkin aikas hyvä sää. Kylässä käytiin. Samoin sinulle Sylvi hyvää juhannuksen jatkoa!