Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 24. tammikuuta 2017

Murheenkryyni




Yksi romunkerääjä paikka on makuuhuone, vaikka senhän pitäisi olla puhdas ja raikas tila, missä olisi hyvä nukkua. Makuuhuone on yläkerrassa ja samalla mun ompeluhuoneeni, niin sekös sitä tavaraa ja pölyä sinne kerää. Vaan eipä silti, vaikkei sisutuslehtien suositukset täytykään, niin liiankin hyvin olen nukkunut, kun olen ollut väsynyt... Tänä aamuna mulla oli kello soimassa puoli 8:lta, kun piti olla kaupunkipäivä.
Vaan kun jo eilen mulla oli virtsarakon tulehduksen oireita, ja karpalomehusta ja karpalo-maitohappo tableteista huolimatta tänä aamunakin kirveli ja aina nopeasti piti päästä pissalle, niin jätin kaupunkireissun väliin. Sen sijaan soitin TK:n ja sain puhelimella reseptin apteekkiin,niinkuin olen ennenkin saanut. Tosin nyt ei ole pitkään aikaan tarvinnutkaan. Nyt lääkkeen saa iltapäivällä hakea, eli sitten kun mies on tullut ruokailusta.Itse söin hernekeittoa ja join kahvia.






Vaan nyt eksyin jo asiasta, eli makuuhuoneesta. Koska tuosta pissavaivasta ja väsymyksestä huolimatta oli muuten mukiinmenevä olo, päätin mennä siivoamaan makkarin. Ensin lattia piti tyhjentää imurointia varten... ja mihinkäs muuanne tavaroita olisi laittanut, kuin parisängylle. Eli nyt paljon romuisia kuvia.





















Tästä tavaramäärästä, joka yleensä on lattalla: ompelupöydän alla ja sängyn alla, johtuen en yleensä makkaria kuvaakkaan.
Tässä makuuhuoneen toimintoja:






Ompeluhuone:













Musiikkihuone:












Nukkekoti-huone:












Pesuhuone, joka samalla on myös kissojen vessa (siis hiekkalaatikoista yksi on tuolla lavuaarin alla):











Tuo pesunurkkaus on kyllä aika turha, kun yleensä tuossa ei juuri tule muuta,kuin otettua kissoille juomavettä. Alkuaikoina pestiin hampaatkin ylhäällä ja aamupesu muutenkin, vaan nykyisin se tulee tehtyä lämpimämmässä alakerrassa.






Makuuhuoneessa on kolme komeroa, joista kaksi ensimmäistä ovat miehen vaatekomerot, tankokomero ja hyllykomero. Kolmas komero on epämäärinen varastotila. Siinä on ollut joku kaasusäiliö, joka ei ollut käytössä ja me poistimme sen alkuaikana, tosin tuollainen harmillinen putki siihen jäi. Muutenkin koko komero on ollut sellaisen keskeneräisen näköinen. Yläosassa hyllyllä on miehen tavaroita ja lattialla ja seinällä mun. Vanua, tekoturkispaloja ym.



















Tässä siivottuna.












Toivottomasta alusta huolimatta sain lattian imuroitua ja pestyä, pölyjä pyyhittyä ja raivattua pois tavaraa kolme pientä pussillista. Muutama joulukoriste meni vintin puolelle. Nämä poistoon eli askarteluihmisen pussillinen wc-paperirullia (miksköhän mä olen niitäkin säästänyt..) sytykkeiksi, jonkun itse piirtämiä kaavoja myös poistoon, ja painettuja kaavoja, koristeita, matonkudetta ja muuta nauhaa lähtee kierrätykseen.












Kankaita ym. jotka olivat laatikoissa järjestelin sen verran, että mahtuivat siististi pöydän ja sängyn alle. Sängyn alla oli vanha ompelukoneen laukku, jossa oli askartelu-lehtiä,olin niistä ison kasan antanut pois aikaisemmin, joten laukku oli melko tyhjä, niin siirsin lehdet tyhjksi jääneeseen "koriin", joka sopi yöpöytä-hyllyni alahyllylle.













Ompelukone laukkuun sain sitten osan kankaista.






Jopa rupesi näyttämään vähän siistimmältä. Siis huom. siistimmältä, eihän sitä siistiksi saakkaan, kun siellä on niin paljon säilytettävää. Eli jälkeen-kuvia:


























Tuo keltainen laatikko jäi ihan tyhjäksi :) Ja pelargoonit talvehtivat ikkunalla.












Olen ihan tyytyväinen, että sain makkarin siivottua, johan siellä oli niin pölyistäkin... kohta mennään hakemaan lääkkeet. Heippa!

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti vaiva pian hellittää! Viihtyisältä näyttää teidän makkari! On varmaan ihan mahdotonta pitää siistinä makkaria, joka on samalla ompelu- ja askarteluhuone. Hienosti suoriuduit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa makkarissa on vaan mun ompelunurkkaus, askartelunurkkaus on alakerran pikkuhuoneessa/vierashuoneessa, joka on siis nuorimmaisen entinen huone, oikeastaan vain alkovi.

      Poista
  2. Mulla oli aikoinaan ihan sama ongelma, että meidän makkari piti sisällään askartelu, ompelu, tuunaus, yms. tilat + meidän vaatteiden säilytyksen jne. jne. Kun poikia muuttanut kotoota pois olen saanut enemmän ja aika ruhtinaallisetkin tilat yläkerrasta itselleni. Helpottaa niin paljon työskentelyä. Olisiko mahdollista jostakin komerosta tehdä sinulle työtila..?
    Toivottavasti vointisi kohenee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! Mulla on tuon ompelunurkkauksen lisäksi alakerran alkoovissa/tytön entinen pikkuhuone,askartelu-pöytä/tila. Olis tietysti hienoa jos kaikki "väkertely" vois tapahtua samassa tilassa...mutta se taitaa olla mahdotonta... :)

      Poista
  3. tuli siistin näköistä jälkeä. Paljon on sulla tarvikkeita. Pelargoniat näyttävät olevan hyvän näköisiä.
    Kyllä kannatti järjestellä=siivota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaita ainakin on ihan liikaa jo, pitäisi käydä niitä läpi ja viedä kierrätykseen...Pelargoniat on vielä ainakin pysyneet hyvän näköisinä, tykkäävät varmaan makkarin viileydestä :)

      Poista
  4. Mun makuuhuone on myös niin täynnä, välillä ahdistaa.
    Ihan kivalta sinulla näyttää ja tuo nukketalo ❤ Sellaiselle minäkin jostain löytäisin tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kiva, jos olis yksi huone lisää (työhuone),kun on muutenkin pienet huoneet vanhassa talossa..

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)