Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kaupungilla




Tänään taas kaupunkipäivä, pitkästä aikaa, kun viime tiistainahan en ollutkaan, kun oli se virtsatulehdus... Käytiin taas ensimmäiseksi kristillisessä kahvilassa kahvilla. Mies jäikin sitten vielä sinne istuskelemaan, kun minä läksin kirjastolle. Kävin lukusalissa lukemassa jonkun lehden, ja kun varsinainen lainauspuoli aukesi kymmeneltä, niin sitten palauttamaan kirjat ja lainaamaan uusia... Olen aloittanut Mauri Paasilinnan sota-ajasta kertovan kirjasarjan. Viimeksi oli lainassa ensimmäinen osa "Sotamorsian", nyt lainasin kaksi seuraavaa "Korpivaellus" ja "Vihkiloma". Ja yhden muunkin Mauri Paasilinnan kirjan, kun olen alkuun päässyt. Arto Paasilinna taitaa olla kuuluisampi ja mies on hänen kirjoja lukenut, mutta minä en niitä oikeastaan ollenkaan. Lienevätkö veljeksiä, sitä asiaa voisi varmaan tutkia netistä...







Kirppis aukesi myös kymmeneltä, niin sinne sitten kirjastolta menin. Ostin kesäksi pikkuhihaisen paitapuseron 1 e, ja hihattimen 0,50 e. Lisäksi vielä tällainen pannunalusta 0,50 e myös.















Diakonia-ruokailu alkoi kello 11, joten sinne seuraavaksi. Alussa taas "päivän sana"-tyyppinen hartaushetki. Ruoka oli mahdottoman hyvää taas kerran: Pihvejä (ilmeisesti jauheliha-punajuuri, kun olivat punertavia), perunoita, ihanaa sienikastiketta ja hyvää salaattia. Jälkiruuaksi riisipuuroa kiisselin ja kermavaahdon kanssa sekä kahvi. Nam! Jäimme vielä hetkeksi laulelemaan yhteislauluja ruokailun jälkeen.







Ruokailussahan oli myös ystäväni, jonka mies oli "lähettänyt" meille pienen paketin. Autossa kotimatkalla sen avasimme, ja sieltä löytyi tämä Tuomas Kyrön kirja :)
Hän oli myös humoristisesti paketoinut kirjan kaupunkilehteen ja kirjoittanut paketin päälle "Maaseudun tulevaisuus" ja paljonhan siinä kirjassa onkin maaseudulle sopivaa...














Mieheni (!) oli ehdottanut, että mentäisiin yhdessä toiselle kirpparille, joten ei kun menoksi sinne. Sieltä ostin yhden lasi-esineen (2,50 e), jonka mies maksoi samalla kun osti itselleen poran.
Mun ehdotuksesta mentiin vielä kolmannelle kirpparille. Mies meni tosin "miesparkkiin" eli kahvioon ja minä kävin kiertämässä kirppiksen, vaan ei mitään ostettu. Tuo viimeinen kirppis olikin aika kallis. Kotona sitten päivälevolle sohvalle lueskelemaan lainakirjaa.







Yhtenä päivänä sain sentään raivattua "jouluiset" kirkon ja lyhdyt kaapin päältä ja vaihdoin siihen jo vähän keväisemmät värit :)














Kevään kaipausta sielussani jo esiintyy... mites teillä?








2 kommenttia:

  1. Kevään kaipausta varsinki siinä mielessä, että kaipaan valoa, aurinkoa saisi olla näkyvissä varsinkin. Onko tuo sun pannunalustasi sellainen pienistä puunpalasista tehty? Meillä on pari sellaista, että ne pienet puunpalat on jollain siimalla kiinnitetty yhteen. Mekin eilen käytiin kirppiksillä ja ostin vanhoja käsityölehti nipun 2 eurolla. Lehdet oli Eevaneuleita -70 ja 80-luvuilta. Jotkut neuleet näytti yllättävän muodikkailtakin nyt.

    VastaaPoista
  2. Joo tuo pannunalusta on tehty sellaisista "puuhelmistä".

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)