Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Aurinko kultaa maan...










Ihanaa, tänäänkin paistaa aurinko! Kävin Elmon kanssa metsälenkillä. Se ei ihan mennyt niinkuin suunnittelin, tosin... Innoissani läksin metsään tarkoituksena tehdä pitempi lenkki, mutta kuinkas ollakaan, joki oli tulvinut siihen rantapolulle mistä olisi päässyt sinne toiseen suuntaan ja metsä siinä vieressä oli niin pusikkoista ja ohuita kaadettuja puun runkoja täynnä, etten viitsinyt lähteä siellä rämpimään... olin vielä laittanut jalkaan matalakantaiset mokkasaappaat, kun oli vähän pakkasta, kuitenkin kumisaappaat olisi ollut ehkä paremmat jalkineet. Niitä nyt olen joka päivä täällä maalla käyttänyt, kun on ollut niin kuraista ja märkää. Ainoastaan kun on autolla lähdetty johonkin olen laittanut vielä pikkukengät. (Eli siis matalat kengät kuten ennen vanhaan sanottiin).
No mutta, palataampas asiaan...lähdimme siis Elmon kanssa vanhaa metsäpolkua eteenpäin ja kuvailin aina välillä maisemia digikameralla, jonka kanssa en ole vieläkän tullut sinuiksi, kun se on sen verran uusi. Pitäs varmaan ohjekirjanen opetella ulkoa :)



Metsässä ei paljon aurinko näkynyt.




















Ei oltu kauaakaan keretty mennä eteenpäin, kun jossakin joku ilmeisesti ampui, sellainen paukahdus kuului. Niinkuin hyvin tiedän Elmo pelkää sairaasti kaikkia paukahduksia ja se kääntyi heti takaisin päin juoksuvalmiina....väkisin sain kiskoa sen mukaani, että "ei mitään hätää, mennään vaan eteenpäin". Taputtelin ja rauhoittelin sitä, kun se vähän tärisi ja sanoin, että mennään tuolta toista kautta kotiin. Ja niin tehtiinkin, harmi vain, että lenkki jäi niin lyhyeksi.
















Tämä ei ole meidän talo, vaan tyhjä naapuri talo, niitä on useampiakin tässä lähellä.









Pihassa laitoin Elmon hetkeksi kiinni ja otin vielä kuvia meidän kohdalta joesta, aika ääriään myöten sekin kohta on.



















Samalla läksin ulkovarastoista etsimään talon mukana tulleita vanhoja rukin osia, kun ne on kivoja sorvattuja ja ajattelin, jos niistä keksisi jotakin. Muistaakseni Diagnoosi sisustusmania- blogissa sellaisista oli tehty "talvipuutarha" kuistille, eli niitä oli yhdistelty ja "istutettu" ruukkusieneen. Katsotaan nyt jos puhdistaisi ja vähän hioisi niitä...ja jos löytyisi jotain inspiraatiota. Saa ehdottaa ideoita!










Voi, mä tarviisin paljon isomman asunnon, että vois kokeilla kaikenlaisia ideoita! Nyt on niin vähän tilaa laittaa niitä mihinkään...
Voitte arvata, että miestä on pyydetty Joulunäytelmään sijaisuuteen muutamaksi päiväksi, kun mä voin taas "rauhassa" ideoida :D




Tuo vaan harmittaa kun pitkään on ollut toinen puoli päästä kipeä, ensin se alkoi korvanjuuresta ja leuasta, nyt se on ruvennut vihlomaan päätäkin. Lääkärissä olen käynyt, samoin hammaslääkärissä ja nyt olen ensi viikolla menossa hammasröntgeniin ja samalla otetaan leukanivel-röntgen.
Purentavikaa ovat lääkärit arvelleet...mutta en tiedä :(




Siunausta teidän päiväänne ja aurinkoa, jos mahdollista!









8 kommenttia:

  1. Ihania satu/aarniometsä kuvia.
    Jopa on joen pinta noussut, aina kun mä olen sen nähnyt se on ollut vain pieni puro pahanen.
    Voi Elmo ressua kun on niin arka, se on kamalaa.
    Voimia sille ja sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo joki on yleensäkin syksyisin ja keväisin korkeammalla, tänä syksynä on ollut niin sateista, että nyt on vielä tavallistakin ylempänä. Elmo-höpsö on niin arka koville äänille...

      Poista
  2. Voimia sulle! On kamalaa kun ei tiedä mikä on ja joutuu monesti käymään lääkärillä. Toivottavasti saat siihen pian avun!

    VastaaPoista
  3. Minäkin näin tänään auringon, tai oikeastaan palan auringon valaisemaa sairaalan seinää. Ihan huudahdin! Ihanalta se näytti. Ulos kun pääsi työpaikalta, olikin taas hämärää. Meillä on onneksi lunta, ja ihan pikkupakkanen. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä se täälläkin taas pilvistyi ja huomiseksi taas luvattiin sadetta...

      Poista
  4. Kiitos, täälläkin paistoi tänään aurinko. Tai sen näki jos kiikkui tarpeeksi korkealle, pienen pilkahduksen. Itse en nähnyt. Mukavat lenkkeilypolut teillä.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)