Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Suloisena kesäsunnuntaina
Vihdoinkin tosiaan tuntuu kesältä! Ja heti mielialakin on ollut parempi.
Olen saanut pitää nuorempaa poikaani yökylässä. Harmi vaan, ettei nuorin tyttöni tullutkaan vaikka piti.
Eilen käytiin kirpparipöytä tyhjentämässä. Onneksi plussalle jäi, kun siitä meni kuukausivuokra 90 e.Ei mitenkään mahtavasti, mutta pääasia että edes meni plussalle.Loput vietiin luterilaisen srk:n kirpparille.Piti viedä vaan kirjat, kun niissä oli niin paljon hengellisiä kirjoja ja loput kiertsiin, mutta kun he lupasivat ottaa kaikki, niin päästiinpähän niistä mukavasti eroon. Pienen kassillisen toin niistä vielä kotiin :) kuitenkin...
Samalla reissulla otettiin poikani kyytiin.
Poika toi mulle kukkia! Kun oli kuulemma jäänyt äitienpäivä väliin :) Niin, silloinhan hän ei päässyt täällä käymään.
Eilen oltiin paljon pihalla, käytiin hevosia syöttämässä ja saunottiin.
Minä olen tehnyt taas viimekesän tapaan samaa hommaa, eli leikannut ulkona matonkuteita.Melkein jo rakon sain sormeeni, kunnes muistin taas pistää hansikkaan leikkauskäteen.
Tänään lähdimme jo aamupäivällä seurakuntaan, poika jäi vielä nukkumaan univelkojaan. Ilmankos sitä sanotaan, että kun nukkuu, on kuin panisi rahaa pankkiin :D
Nämä ruusut kuvasin auton ikkunasta kaupan parkkipaikalta. Vähän näyttää pilkulliselta...ei tainnut olla ihan puhdas ikkuna.
Takaisin tullessa kävimme katsomassa erästä vanhaa miestä ja vaimoaan vanhustentalolla. Mies alkaa olla jo loppusuoralla, ei enää juuri jaksanut silmiään avata. Kohta hän pääsee Taivaan kotiin.Voimia toivomme vaimolle.
Kotona grillasimme hyviä makkaroita ja palanpainikkeeksi tein raikkaan salaatin.Ja ulkonahan ruoka maistuu erinomaiselta. Myös päiväkahvit joimme ulkona.
Eipä tässä kummempaa, nautitaan kesästä niin kauan kuin sitä kestää, eikös :D
Tunnisteet:
eläimet,
kesä,
kierrättäminen,
kukat,
pihalla,
seurakunta,
usko
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
kauniita kukkia ja ihanat hevoset..
VastaaPoistaAivan super ihanaa kun saadaan taas nauttia auringosta ja lämmöstä kyllä vaan mielikin on virkeämpi..mukavaa uutta alkanutta viikkoa sinulle :)
Samoin sinulle Hannele!
VastaaPoistaKahvit on ihana juoda ulkona kesäisessä säässä!
VastaaPoistaSinulla on kauniita kuvia.
Älä muuta virka Kirsti! Mekin on juotu monet kahvit ulkona ja kerran nyt viikonloppuna grillattu :)
VastaaPoista♥ ihania kesäpäiviä lisää sinne luoksesi!
VastaaPoistaKiitos Riitta Sinikka, niitä toivotaan :) Samaa sinulle toivon myös <3
Poista