Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Murheenkryyni ja kevätmieli




Tervehdys taas! Niinkuin joskus olen maininnutkin, olen siitä lähtien kun tähän muutettiin odottanut lattiaremonttia olohuoneesen...eli reilut kolme vuotta.
Meillähän on olohuoneen muovimatto tosi surkeassa kunnossa, useammasta paikasta paikkailtu pienillä paloilla sekä yhdellä vähän isommallakin (ja erivärisellä :( )Myyjä silloin kertoi, että hänen isänsä työpöytä oli ollut tuossa ikkunan vieressä ja lattia tuolin alla oli kulunut puhki.






No, eipä vielä ole lattiaremonttia saatu kuin keittiöön, kun sitä muutenkin rempattiin. Mua on tosissaan harmittanut tuo eriväri-paikkaus ja kun se on ollut niin leveä, ettei ole pystynyt sitä maton allekaan piilottamaan.
Nyt yhtenä päivänä huomasin, että ilmastointiteipit, joilla se oli laitettu kiinni olivat menneet ajan kanssa niin rullalle, että saumat tuosta paikkapalasta olivat irronneet...niinpä kurkistin sinne alle ja huomasin, että ne kaksi reikää eivät välttämätta tarvitsisikaan noin isoa paikkapalaa. Ajattelinkin, että kun tulee viikonloppu, otan sen kokonaan pois ja laitan kapeamman paikan, että voin piilottaa sen maton alle :) Kun edelleen elän toivossa, jospa se lattiaremontin aika koittaisi ensi kesänä! Eli tää on toivoittavasti vain väliaikais ratkaisu.




Toinen asia jonka silloin myös huomasin on, että meillä on lautalattia, nyt se on todistettu!




Kovasti sain kyllä tuossa "pikaremontissakin" työskennellä, kun teipeistä jäi niin kovasti liimaa lattiaan...loppujen lopuksi miehen vihjeestä (kun hälle laitoin viestiä) sain liimat pois valopetroolilla.
Ja nyt on paikkaa vähän kavennettu ja se jää maton alle...juuri ja juuri!









Kun mies on näytelmäharkoissa, piti tietysti taas sisustaakin. Eli siivouksen yhteydessä muuttaa värimaailmaa keväisemmäksi :)
Inspiraatio-lukemisena on parina päivänä ollut nämä...




Ja tässä muutama kuva meiltä, kevätmielellä :)





Peitto vintistä ja tyynyn päälliset aiemmin edesmenneen Tiimarin alesta ostettuja.


















Ja tällaistakin vielä...




Työpaikan läheisessä S-Marketissa oli irtokarkit puoleen hintaan :D Makoisaa lauantai-iltaa <3

4 kommenttia:

  1. Kevään värejä, ne piristää.
    Oikein hyvää Maaliskuuta sinne sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Oliskin ollut sininen matto :) Tai koko lattia tuota sinistä muovimattoa , väri on ihan kiva :)

    VastaaPoista
  3. ♥ Kodikasta ja kivoja kevätvärejä!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)