Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Keväistä aurinkoa ja siivousta
Kun lauantaina olin niin väsynyt, etten jaksanut siivota, niin oli aika vihdoin siivouspäivän. Kyllä olikin pölyä, huh!
Piti siivouksen jälkeen laittaa oikein ikkunat auki hetkeksi, että sai sen pölyn hajun ulos.
Samalla käänsin ja väänsin taas sohvaa ja nojatuolia eri asentoon, tällä kertaa vinottain :) Ei täällä oikein saa tuota järjestystä muutettua...
Pikku jakkaraan laitoin jo aikoja sitten virkkaamani päällisen.Rupesin sitä aikoinaan tekemään isoäidin neliön ympärille, enkä oikeastaan tiennyt mitä siitä tulee...siitähän tuli jakkaran päällinen :)
Toiseenkin jakkaraan olisi eri värinen päällinen, mutta se on liian pieni, pitää vielä pari kerrosta tehdä lisää.
Ulkona on ollut ihana sää ja olen kerinnytkin tänään käydä kaksi kertaa Elmon kanssa ulkona ja pienen potkukelkkailun yksinäni.Oli tosi luistava keli.
Eilen kun olimme siellä kenraaliharjoituksissa katsomassa, niin pääsin ystävien kanssa kauppaan samalla. Erehdyin ostamaan kaupungista ison pussin pakastepullia...arvatenkin ne sulivat kotimatkalla.Pistin ne jääkaappiin yöksi ja paistoin tänään...pitihän niitä sitten maistaa pari kappaletta lämpöisinä, nam! Säilyisivätköhän ne pehmeinä ylihuomiseen, kun ystäväni on tulossa kylään...vai vieläkö pitäisi laittaa päiväksi pakkaseen...
Kuistilla oli kevään lämpöennätys +12 astetta, Hipsu siellä makaili pöydällä auringon läikässä ja oli ihan lämmin.
Ulkona taisi olla jotain neljä astetta, plussaa kuitenkin, hyvä :D
Kyllä mulle oikein soitettiin tänään ja olis kysytty töihin, mutta sanoin etten ole tällä viikolla käytettävissä...ja sitten oli "huono omatunto" hetken, kun on niin tunnollinen...mutta varmaan lapsoset saivat jonkun toisen sijaisen. Sijaisringissä on kuitenkin paljon ihmisiä.
Katselin eilen kaupungin myytäviä asuntoja...ei kyllä ollut mitään sellaisia joihin olisin tämän pikkutalon vaihtanut. Kerrostaloon en enää haluaisi ja rivitalotkin (vähänkin viihtyisämmät) ovat sitten kalliimpia.
Harmittaa vaan tuo työmatkojen hankaluus :(
Asumisoikeus asunnot ovat sitten halvempia, mutta niissä on sitten aika kova Vastike/vuokra.
No, mitäpä tässä meikäläinen muuta, kuin että toivotan hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle! Nautitaan alkavasta keväästä :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mukavaa kevään jatkoa! Nyt onkin ruvennut toden teolla lämmittämään ja lumi sulaa :-)
VastaaPoista♥ kevät on vihdoinkin tullut! Mukavaa päivää!
VastaaPoista