Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kirje taivas-asioista :)







Rakkaat ystävät!


Tänä aamuna luin aamiaispöydällä olevasta paperista kappaleen:" Evankeliumi on maailman ainut toivo. Jos evankelioivaa Jumalan seurakuntaa ei olisi, valot sammuisivat ja pimeys olisi vielä synkempää. Evankeliumissa on voima muuttaa sitä tapaa, jolla me ihmiset ajattelemme, elämme ja suhtaudumme toisiimme".



Jotenkin tuo kosketti minua ja ajattelin olenko kertonut täällä blogissani elämäni tärkeimmästä asiasta ja perustuksesta.
Jotain ympäripyöreää varmaan, mutta nyt on aika kertoa uskoontulostani :), joten muutoskertomukseni, niinkuin nykyisin monesti sanotaan, ja joka on selvempi ilmaisu ei uskoville, kuin entinen "todistus"-sana.



Synnyin uskovaan perheeseen, siinä mielessä, että äitini oli luterilainen uskova.Joten sain kristillisen kasvatuksen ja lapsen uskon Taivaalliseen Isään.Tuo lapsen usko kestikin minulla oikeastaan niin pitkään kuin kotona asuin, eli 19-vuotiaaksi. Sitten muutin lastenhoitajaksi erääseen perheeseen naapurikuntaan. Olin yksinäinen vieraalla paikkakunnalla ja tapasinkin pian ensimmäisen mieheni, joka oli minua kuusi vuotta vanhempi. Rakastuin ja niinkuin sanotaan "rakkaus on sokea" sen sain kokea omassa elämässäni seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana.
Mieheni käytti alusta lähtien melko lailla alkoholia, mutta minä en suostunut näkemään siinä vaaraa vaan olin rakkaudessani sokea. Tulin raskaaksi ja niinpä menimme naimisiin ja saimme pian ensimmäisen lapsemme.
Vuosien kuluessa lapsia syntyi yhteensä viisi ja minulle se olikin pelastukseksi, koska oma alkoholin käyttöni lasten myötä väheni ja loppui ajan kanssa lähes kokonaan, eikä minulle kerinnyt kehittyä siihen riippuvuutta.Mieheni alkoholinkäyttö sen sijaan lisääntyi vuosien myötä ja samoin myös perheväkivalta ja pelko.
Ja vaikka kaksikymmentä vuotta kestänyt avioliitto oli monessa mielessä vaikea, niin olihan niitä hyviäkin aikoja ja ihanat rakkaat lapset.



Joskus vähän yli kolmikymppisenä aloin kaivata uudestaan suhdetta lapsuuteni Jumalaan.Olin säilyttänyt kyllä iltarukouksen elämässäni, mutta muuten elämäni ei kyllä ollut mitään uskovan elämää.
Aloin rukoilla enemmän, esim. uskovaa ystävää ja aloin myös lukea jonkun verran Raamattua. Minulla oli uskova kirjeystävä joka oli ollut jo muutaman vuoden. Hän lähetti lähetti minulle hengellisen kasetin ja sitä kuuntelin.Tyttärelläni oli ollut vähän aikaa uskova hoitaja, joka kysyi saisiko tilata lapselleni hengellisen lasten lehden...tottakai annoin luvan. Ja kun luin niitä tytölle sain itsekin hengellistä ravintoa janoiselle sielulleni.



Aloin käydä hengellisissä tilaisuuksissa, kirkossa pari kertaa, samoin Helluntaisrk:ssa... Sitten tuli Vappu-90. Silloin oli lukion auditoriossa yhteiskristillinen tilaisuus, jonka järjestivät neljä eri seurakuntaa. Joka seurakunnasta oli joku puhuja ja tietysti myös musiikkia.Oikeastaan oikein odotin, että lopussa kysyttäisiin haluaako joku tulla uskoon, pyytää Jeesusta elämäänsä...
Lopussa sitten kysyttiinkin, että haluaako joku tulla uskoon tai onko muuta asiaa Jumalalle, että voi nostaa kätensä merkiksi ja tulla myöhemmin eteen, niin hänen kanssaan rukoillaan. Minä nostin käteni ja niin teki moni muukin. (Jälkeenpäin kuulin, että itseasiassa olin ainoa, joka siellä varsinaisesti tuli uskoon, niin sanoakseni.Ilmeissti muilla oli muita rukouspyyntöjä Herralle :)



Niin siis menin tilaisuuden lopussa eteen ja luokseni tuli pastori, jonka kanssa sain rukoilla, pyytää syntini anteeksi ja pyytää Jeesusta elämääni. Rukouksen loputtua pastori kysyi minulta : "Kenen oma sinä nyt olet?" , minä sanoin :" Jeesuksen, toivottavasti..." Pastori ei antanut periksi, vaan kysyi vielä uudestaan samaa asiaa ja silloin minä vastasin, että Jeesuksen.. Ja se usko on kestänyt ja kantanut minua jo 24 vuotta, kiitos Jumalalle! Olen saanut elämääni rauhan, joka on kantanut vaikeinakin aikoina ja sen varmuuden, että kun pysyn lähellä Jeesusta saan kuoleman jälkeen omistaa iankaikkisen elämän Jeesuksen kanssa.



Ei sitä osaa tämän paremmin sanoa, sen tietää vain se joka itse sen kokee :)Mutta se oli elämäni paras päätös ja suosittelen lämpimästi <3
Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea. Toivottavasti moni lukee tämän ja kirjoitukseni saisi jonkun ajattelemaan elämän tärkeimpiä kysymyksiä.



Rakkain terveisin Sesse :)

9 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi! Vahva tarina ja kyllä se saa ajattelemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tekstistäsi!
    Asia on näin, että evankeliumi on ainoa toivo tässä maailmassa, joka on paholaisen hallinnassa - vielä. Kun sen hallinta-aika päättyy ja se saa tuomionsa, myös ihmisten eteen tulee kysymys: ketä seurasit ja uskoit eläessäsi.
    Tällä hetkellä maailmassa useimmat ihmiset eivät ajattele tätä kysymystä. Näistä asioista ei ole trendikästä kirjoittaa tai puhua.
    Miten ihmiset saavat tiedon, että voivat valita ikuisen elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja uskosta puhuminen on kuitenkin sitä että toivoo ihmiselle parasta lahjaa, mitä on <3

      Poista
  3. Kiitos rohkeudestasi - ei ole helppoa täällä todistusta antaa ♥
    Mutta saman Pelastajan matkassa kuljen itsekin - ja on siinäkin taipaleessa ne mutkansa olleet, mutta onneksi Herra pitää huolen harhailijoistaan♥

    VastaaPoista
  4. Kyllä Hän pitää huolen omistaan <3

    VastaaPoista
  5. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen luettava! Siinä on mielenkiintoisia yhtymäkohtia omaan kertomukseeni; minulla lapsena, sinulla vaimona... Meillä tämän lukivat myös isäntä ja tytär. Laitan linkin tähän juttuusi omasta jutustani. Joku saattaa joskus kiinnostua lueskelemaan näitä:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)