Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tänään





Tänään meillä oli eräänlainen koulutuspäivä työn puolesta. Ruokatunti sattui olemaan sopivaan aikaan, että kävin seurakunnan ruokailussa syömässä välillä. Ruokailussa oli kahvit jälkkäriksi ja koulutuksessa oli myös kahvit ja korvapuustit.
Kahvista puheen ollen käytiin ostamassa uusi kahvinkeitin, kun entisestä hajotin sen termoskannun, kun se luisti mun käsistä lattialle ja siitä katkes kahva! Muuten näytti ehjältä...kumma kyllä.




Aamulla mies oli tuonut ulkoa ison maa-artisokan kukkaoksan, kun se oli taipunut maata kohti. Laitoin sen isoon pulloon kukkimaan.









Päivänokoset otin kun oltiin tultu kotiin, ihan ihmisten aikaan eli noin kolmen maissa. Sitten taas kahvia ja kävelylenkille. Aika viileä sää oli ja varsinkin kylmä tuuli, mutta aurinko paistoi, mikä oli ihan kiva :) Tämä kuva on matkan varrelta.










Samoin tämä.










Hipsun olin jättänyt kuistille, ettei se olisi lähtenyt perään...sieltä se ikkunasta kurkisteli kun tulin takaisin :) Äitin kamu <3






Kuistin ikkunalle laitoin yhtenä päivänä värillistä lasia, kun tämä väri jotenkin miellytti silmää.











Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Terveisin Sesse ja Rasmus (pöytäni alla ,hengessä mukana :)









Ps. Ihmettelin mikä tuolla lattialla Rasmuksen edessä on kuvassa, mutta sehän onkin koiran pehmo-possu. Luulin jo hetken, että ne oli mun varpaat....:D

5 kommenttia:

  1. Semmoisia äidin kamuja taitaa olla molemmat kissat :-)
    Ihana keli teilläkin näköjään, jotenkin kirkas ja niin kauniit värit, niin kuin tuossa pellossa, ja pihlajanmarjoissa. Ihanan väristä lasia myös tuollainen leijonankeltainen.

    VastaaPoista
  2. Ihanat syysvärit.
    Tuo pelto varsinkin on kaunis.
    Hyvää jatkoa ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. Kahvihetket ovat todellisia keitaita päivän mittaan. Ja kissat niitä parhaita kamuja. Minullakin on yksi uskollinen seuralainen.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis tuo peltokuva on - upea!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista ystävät! Uskolliset vierailijat :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)