Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahja toiveet







Sain Emilieltä , Hurahtanut-blogista haasteen, johon kuuluu kertoa kolme älytöntä joululahja toivettaan, eli sellaisia toiveita joiden toteutuminen ei ole mahdollisuuden rajoissa.
No niin, tässäpäs sitä onkin haastetta :) Minä olen sen verran tylsä tyyppi, että en yleensä haikaile sellaista mitä en voi saada, mutta nyt on pakko miettiä...



Hmm...ekana haluaisin oikein ison talon, minne saisin kaikki mun tavarat ja värkkäilyt mahtumaan hyvin. Ja sen tärkeä ominaisuus olisi se, että se puhdistuisi itsestään, ei tarviisi imuroida ja pyyhkiä pölyjä isosta alasta :)




Toinen toivomus olisi toinen talo jossain lämpimässä maassa, mihin voisi siirtyä miehen ja eläinten kanssa ajatuksen voimalla, silloin kun siltä tuntuisi...








Hipsukin varmaan tykkäisi siitä :)


Kolmas toive olisi vähän sama kuin Emiliellä, eli olisin noin kolmekymppinen, mutta tällä kokemuksen tuomalla viisaudella (vai muka viisaudella...) varustettu.

Minä vuorostani haastan mukaan Metsäntytön, Anjan Tupa,liima ja ompelukone-blogista sekä Sailan Saaripalsta- blogista.




Tähän loppuun vielä kuva, josta ilmenee mun hupsuuteni, siinä suhteessa, kun kaikkea pitää yrittää kierrättää... eli lahjapakettikortit joulutarrojen alustalevystä (joka piti heittää roskiin)ja alesta (Tiimarin peruja) ostetusta kultakartongista. Musta ne on ihan "jänniä" :)













lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulun alus aikaa







Tänään sää näytti tältä. Onneksi olen kevät-ihminen, niin nautin tuosta keväisestä säästäkin : )Olimme miehen ja koiran kanssa kävelyllä.






Kotona sitten teinkin vähän jouluisempia hommia. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että en rupea meidän asunnon ahtauteen tunkemaan kuusta, vaan otin käyttöön miehen poikamies-aikojen muovikuusen. Onhan se tässä välilläkin ollut käytössä, mutta ei "pää-kuusena", vaan esim. tytön kotona vielä ollessa hänen huoneessaan ja esim. viime jouluna kuistilla. Nyt on joulupuu rakennettu ja pääsikin ihan olkkariin tällä kertaa.











Vintistä hain kukkapylvään sille "korokkeeksi". Kukkapylvään alahyllyllä on äidin vanhassa savikannussa varpuja, kuusen ja katajan oksia. Kuva vaan ei ole oikein onnistunut.









.Kun ulkona ei ole lunta, niin laitoin ikkunaan muovisesta pitsiliinan palasta leikkaamiani "hiutaleita". :)









Hyvää viikonloppua ja joulun odotusta!





perjantai 18. joulukuuta 2015

Aamulla varhain....


....tänään heräsin.Ja nousin kuudelta ylös. Poikkeuksellisesti. Aamu-uninen kun yleensä olen, niin vaikea on nousta ylös kukonlaulun aikaan, jos ei ole pakko, töihin meno tai muuta. Mutta joskus tulee näitä päiviä, että herää itsestään.
Sainpahan kirjoitettua uuteen blogiini Kotimatkalla. (Sinne linkki siis alempana).











Kone on ollut taas niin ärsyttävä, keskimäärin joka toisen ä-kirjaimen olen saanut lisätä jälkeen päin. Samoin välilyönti-näppäin ei aina toimi.Pitää kirjoittaa hyvin jämäkästi ja r-a-u-h-a-l-l-i-s-e-s-t-i, että kaikki kirjaimet tulee... hmm. Täytyy yrittää puhdistaa nuo näppäimet,jos se auttaisi, tai laittaa erillinen näppäimistö läppäriin, se olisi tuolla vintissä muistaakseni.Huomaatteko miten älyttömästi ä-kirjaimia on suomenkielessä? Sattuneesta syystä olen nyt siihen erityisesti kiinnittänyt huomiota :D









Eilen oli Kylätalolla joulujuhla, olikin lähemmäs 30-henkeä, vähän alle. Saimme seurakunnalta ihanan kukkasen, kun olemme nyt olleet vastuunkantajia noissa Kylätalo-kokouksissa.








Tänä iltana on sitten varsinainen seurakunnan joulujuhla. Sitten alkaakin seurakunnan joulutauko. Minä olen jo muutenkin "jäänyt" joululomalle, eli en ehkä ota enää töitä vastaan ennen joulua...jos ei ihan pakko tule...eli velvollisuus kutsu liikaa.
Nyt viikonloppuna ajattelin laittaa kuusenkin valmiiksi...tai sitten en, kun meillä on niin älyttömän ahdasta muutenkin, etten tiedä mihin sen laittaisin.
Siivotakin pitäisi, mutta kun joka paikka on niin täynnä tavaraa...pitäs jouluks raivata pois, että mahtuisi joulutavaraa.









Kuvituksena muutaman päivän takaisia maisemia...nyt on tainnut vähätkin lumet sulaa, kun satoi vettä eilen. :( Mutta näillä mennään.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kotimatkalla


Perustin toisen blogin, Kotimatkalla, Ajatuksia uskosta. Sinne on linkki tuolla alempana....tosin en vielä ole päässyt alkua pitemmälle.. :)
Mutta ehkä se tästä...kun kerkiän.


Hyvää yötä nyt kummiskin :D

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kierrätystä tämäkin :)




Palaneista pikkulampuista tein joulupallot kuistin katossa roikkuvaan oksan karahkaan.
Punaisen pallon tein sutimalla lampun liimalla ja kierittelemällä hileissä (jotka sivumennen sanoen ovat pitkään odottaneet käyttöä laatikosssa).
Vihreän tein maalaamalla lampun vihreällä askartelumaalilla ja ripottelemalla märän maalin päälle hileitä.














Pari lamppua vielä olisi talletettuna, jos innostaisi tehdä lisää... Kaikkea pitää kokeilla :)



Mukavaa maanantaita !

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kissoja ja sydämiä




Meillä on illalla meiän laulu-harkka-ryhmän viimenen kerta kokoontua tänä vuonna. Sen kunniaksi ajattelin leipoa sinne jotain, ihan yllätyksenä :)Kun meillä on siellä sellainen "huilitauko", jolloin juomme mehua ja syömme jotain pientä.
Kun nyt sattui olemaan jo aiemmin Mokka-paloja varten ostetut tomusokeri ja tumma kaakao, (jotka olivat jääneet silloin käyttämättä), niin päätin kokeilla niiden ohjetta. Ja kun niistä oli ohje ystävänpäiväksi, niin eikös joka päivä voi olla ystävän päivä...siis sydämellisiä mokkapaloja.










Muuten tänään on päivä mennyt niin äkkiä, yöllä en saanut nukuttua kun vasta joskus 1n maissa ja sit heräsin vasta puoli 10. Sateinen harmaa päivä on ollut ja pimeä tuli aikaisin...kello on 20 yli 4 ja ulkona näyttää ihan pimeältä.
Kissoista otin kuvia.








Hipsu ulkona ja Rasmus sisällä, kerran niinkin päin.








Ja kohta oli Hipsukin sisällä.










Ja lopuksi vielä kaksi taulua, joihin eräänä päivänä kesäkuvien tilalle vaihdoin syksyisemmät, kierrätyksen ilmaisista joskus napattuja kalenterikuvia.
















Leppoisaa iltaa!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Aurinko kultaa maan...










Ihanaa, tänäänkin paistaa aurinko! Kävin Elmon kanssa metsälenkillä. Se ei ihan mennyt niinkuin suunnittelin, tosin... Innoissani läksin metsään tarkoituksena tehdä pitempi lenkki, mutta kuinkas ollakaan, joki oli tulvinut siihen rantapolulle mistä olisi päässyt sinne toiseen suuntaan ja metsä siinä vieressä oli niin pusikkoista ja ohuita kaadettuja puun runkoja täynnä, etten viitsinyt lähteä siellä rämpimään... olin vielä laittanut jalkaan matalakantaiset mokkasaappaat, kun oli vähän pakkasta, kuitenkin kumisaappaat olisi ollut ehkä paremmat jalkineet. Niitä nyt olen joka päivä täällä maalla käyttänyt, kun on ollut niin kuraista ja märkää. Ainoastaan kun on autolla lähdetty johonkin olen laittanut vielä pikkukengät. (Eli siis matalat kengät kuten ennen vanhaan sanottiin).
No mutta, palataampas asiaan...lähdimme siis Elmon kanssa vanhaa metsäpolkua eteenpäin ja kuvailin aina välillä maisemia digikameralla, jonka kanssa en ole vieläkän tullut sinuiksi, kun se on sen verran uusi. Pitäs varmaan ohjekirjanen opetella ulkoa :)



Metsässä ei paljon aurinko näkynyt.




















Ei oltu kauaakaan keretty mennä eteenpäin, kun jossakin joku ilmeisesti ampui, sellainen paukahdus kuului. Niinkuin hyvin tiedän Elmo pelkää sairaasti kaikkia paukahduksia ja se kääntyi heti takaisin päin juoksuvalmiina....väkisin sain kiskoa sen mukaani, että "ei mitään hätää, mennään vaan eteenpäin". Taputtelin ja rauhoittelin sitä, kun se vähän tärisi ja sanoin, että mennään tuolta toista kautta kotiin. Ja niin tehtiinkin, harmi vain, että lenkki jäi niin lyhyeksi.
















Tämä ei ole meidän talo, vaan tyhjä naapuri talo, niitä on useampiakin tässä lähellä.









Pihassa laitoin Elmon hetkeksi kiinni ja otin vielä kuvia meidän kohdalta joesta, aika ääriään myöten sekin kohta on.



















Samalla läksin ulkovarastoista etsimään talon mukana tulleita vanhoja rukin osia, kun ne on kivoja sorvattuja ja ajattelin, jos niistä keksisi jotakin. Muistaakseni Diagnoosi sisustusmania- blogissa sellaisista oli tehty "talvipuutarha" kuistille, eli niitä oli yhdistelty ja "istutettu" ruukkusieneen. Katsotaan nyt jos puhdistaisi ja vähän hioisi niitä...ja jos löytyisi jotain inspiraatiota. Saa ehdottaa ideoita!










Voi, mä tarviisin paljon isomman asunnon, että vois kokeilla kaikenlaisia ideoita! Nyt on niin vähän tilaa laittaa niitä mihinkään...
Voitte arvata, että miestä on pyydetty Joulunäytelmään sijaisuuteen muutamaksi päiväksi, kun mä voin taas "rauhassa" ideoida :D




Tuo vaan harmittaa kun pitkään on ollut toinen puoli päästä kipeä, ensin se alkoi korvanjuuresta ja leuasta, nyt se on ruvennut vihlomaan päätäkin. Lääkärissä olen käynyt, samoin hammaslääkärissä ja nyt olen ensi viikolla menossa hammasröntgeniin ja samalla otetaan leukanivel-röntgen.
Purentavikaa ovat lääkärit arvelleet...mutta en tiedä :(




Siunausta teidän päiväänne ja aurinkoa, jos mahdollista!