Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Matkalla menneisiin vuosiin...



Johtunee varmaan tuosta, kun 80-luku on niin ollut esillä tv:ssäkin, niin itsekin läksin matkalle menneisyyteen. Tuli luettua 80-luvun päiväkirjaakin.
Vanhemmat päiväkirjat minulla on tässä äidin vanhassa matkalaukussa, jonka hän joskus maalasi pirteän oranssiksi. Lapsuudestani muistan sen tummanpunaisena.
Kuvasin sen kannella 70- ja 80-luvun päiväkirjoja, runovihkoja ja lauluvihkoja.































"Lomamatka 70-luvulla" :)















Kortit minulla on myöhemmin käytettynä ostetussa, mutta hyvin tyyliin sopivassa albumissa.













80-luvulla tyttö oli mummolassa ollessaan tehnyt mummin kanssa minulle näin hienon neulatyynyn :)










8.8. 1989







Aika hyvin näyttäisi tyyliin sopivan myös Roskalava-ryhmästä saamani ilmainen lamppu :)Tässä se on vain kokeilussa.

















Heihei taas!







lauantai 13. kesäkuuta 2015

80-luku, kultaa ja kimallusta....unohtamatta olkatoppauksia :)




Meillä oli lapsia varten kassillinen vähän erikoisempia vaatteita pukeutumisleikkejä varten. Nyt kun nuorinkin on jo 19 lienee aika viimeistään tyhjentää kassia tai ainakin pestä ne vaatteet, jotka on vuosia ollut vintissä.:) Siispä sitä (pesua) olen tehnyt.
Tulipa mieleen laittaa teillekin kuvia joistakin, nythän on muutenkin 80-luku tapetilla .Aamulla tuli juuri ohjelmaa 80-luvusta ja sanoinkin miehelle, että 80-luvulla minä olin pääasiassa kahden lapsen äiti ja työssä enimmäkseen vaatetehtaassa.




Mutta nyt niihin vaatteisiin:




Kullan värinen jakku.Merkkiä Ceci by Turo, ei meillä ollut koskaan oikeassa käytössä. Kunnon olkatoppaukset ja lyhyt malli :)














Tämä paita taitaa olla itseasiassa jo 70-luvulta tai siitä vaihteesta, sain tämän edesmenneeltä tädiltäni uutena. Valkoinen, kultapilkkuinen.
















Musta paita sametin tapaista ainetta, en muista mistä tullut .Kiva tuo kuviopinta. Näissä molemmissa paidoissa kiinnitys takana, niinkuin ennen usein oli tapana.















Kultainen toppi, taitaa olla jo 90-lukua, luultavasti vanhimman tytön tytön entinen.










Ihanat pitsikengät, jostakin tulleet ja ovat aina olleet vaan pukeutumis-vaatteissa.










Mukavaa viikonloppua ja 2000-lukua! Toivottelee Sesse :)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Putsausta ja sisustusta



Sain eilen vihdoin aikaseksi pestä olohuoneen ja pikkuhuoneen ikkunat. Keittiönhän olinkin jo aikaisemmin pessyt.
Kun katsoo yhden lasin läpi, niin on kuin ei olis laseja ollenkaan:)
Olohuoneen pikkuikkuna









Ja pikkuhuoneen ikkuna
















Osan näistä pulloista otin pois pikkuhuoneen ikkunan välistä.
Samalla vaihdoin verhot. Olohuoneeseen tytöltä saadut verhot, joista vain lyhensin kissan raapimat pois. Ihanat liilat valoverhot, tykkään.















Ja pullot pääsivät katselemaan ulos välillä olkkarin ikkunasta :)


Olkkarin pieneen ikkunaan laitoin valkoisen pitsikapan.Ruusukuvioineen.















Kukatkin kävivät ulkona suihkussa, kastelukannun alla ja raikastuneina pääsivät eroon talvi-pölyistään.














Näitä suojaruukkuja katselin kuistilla ja ajattelin, että ihania värejä, noita haluaisin sisustukseen. No, verhot jo tulivatkin :)










Pikkuhuoneen (eli työ/vieras-huoneen) ikkunaan laitoin vanhan keltaisen pitsiverhon, ihanan kesäistä tunnelmaa. (Kuvassa verho näyttää vaan vaaleammalta).










Roskalava ryhmästä hain itsekin jotain eilen ja tänän laitoin taas itse tavaraa tarjolle. Niistä omista "uusista" tavaroista ehkä kuvaa myöhemmin.




Tänään käytiin jakamassa lehtiä pyörillä ja löydettiin samalla yks ihana paikka, ja sieltä yks ihana tyhjä talo. En yleensä uskalla tyhjienkään talojen pihaan mennä, jos ne siis on asuttavassa kunnossa, mutta tämän pihaan oli pakko mennä katsomaan sitä lähempää ja kurkata kuistin ikkunasta sisälle. Niin rauhallinen paikka , iso villiintynyt puutarha. Talo oli mäellä, puutarha sivulla ja alhaalla ranta ja rantasauna :)



Mutta nyt teille hyvää keskiviikon jatkoa <3




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hatuttaa!



Juuri pari iltaa sitten katselin risojen farkkujen kasaa ja farkkupaloja ja mietin niistä tekisin...
Kuinka ollakaan eilen aloin katselemaan yhtä ompelu-kirjaani ja eteen tuli (avo)autoilijan kesähatun ohje. Vaikken autoa aja, puhumattakaan avo-autosta, niin mulla on sellanen pää, jossa ei millään meinaa pysyä mitkään hatut. Vika ei tarvii olla suuri, kun se on päässä :)
Tämä on sen verran korkeampi malli, että pysyy minunkin isossa päässäni...Elämäni ensimmäinen itse tekemäni ommeltu hattu! Ja siis vanhoista farkkupaloista. Muutama kuva:




Lamppu esittelee :)









Vuori on aiemmin lyhentämäni mekon helmasta.












Ja elävä malli esittelee :)











Mä en millään meinaa tottua omaan vanhenemiseeni...kuvissa näytän aina vanhemmalta, kuin miksi tunnen itseni. Mutta sille ei kai voi mitään tässä iässä..




...onneksi Rasmus näyttää niin nuorelta, rennolta ja söpöltä :) Hänen kuvaansa on hyvä lopettaa.






lauantai 6. kesäkuuta 2015

Niitä näitä...







Eilen tuli touhuttua enemmän ulkona, tää päivä on mennyt enimmäkseen sisällä, viikkosiivousta tehdessä. Niinpä kuvia "terassilta" eilen. Tein pihalta löytämästäni ihanan harmaaksi patinoituneesta laudasta hyllyn terassille.












Siihen pääsivät kuivumaan pesemäni pienet saviruukut. Isommat saivat kuivua maanrajassa...














Siellä näkyy myös talvehtinut paprika...on nyt päässyt ulos pihan lämpimämmälle paikalle. En meinannut millään osata kirjoittaa sanaa lämpimämmälle, olipas vaikeeta :)
Pari kuvaa muutenkin terassilta. Edelleenkään en ole laittanut liinaa enkä istuintyynyjä, kun noin joka toinen päivä sataa ja joka neljäs myrskyää. Suunnilleen :)















Pavijongin kiinnitystäkin vahvistin eilen taas, kun sattumalta löysin muutaman teltan kiinnitys raudan lisää. Korjasin myös tarjoilupöydän sieltä, kun siitä oli katkennut yksi puutappi ja se oli mennyt kasaan.Sinnekään en ole juuri mitään koristeita vienyt, enkä myöskään kahvittelu-astioita, liian tuulista on aina vaan. Pakko odottaa tyynenpää kesää.




Yhtenä päivänä käytii miehen kanssa naapurikylässä, ensin kahvilla ja sitten kirjastossa. Tuolla kirjastossa tulee harvoimmin käytyä, kun yleensä käyn kaupungin kirjastossa tai oman kylän kirjastossa. Mutta tuolla on ilmaishylly, josta löysinkin sopivaa materiaalia pyhäkouluun. Lasten hengellisiä kirjoja ja kaksi askartelukirjaa.










Itse sain tänään valkattua omia sisustuslehtiäni ja tämmöinen kasa menee vähennykseen. Vielä niitä jäikin. :)









Laitoin nuo lehdet Roskalava-ryhmään ja huomenna ne tullaan hakemaan.


Hyvää lauantaista saunapäivää :)

torstai 4. kesäkuuta 2015

Hetken pienen elämässä...

...tahdon taas tallettaa tänne. Eilen oli lauluharkat ja kun sieltä tulin, niin pihatiellämme oli pöytä! Ja mieheni :)
Ystävä oli tuonut ylimääräisen pöydän ja hetken sitä mittailtuani, tulin siihen tulokseen, että se saattaisi sopia meidän keittiöön. Niinpä nostimme sen sisään, juuri ja juuri saimme sen keinoteltua sisälle ahtaista sokkeloisista eteis tiloista ja ovi-aukoista olkkarin puolelle yöksi. (Kun kello oli jo 9-10 välillä illalla).




Aamulla mies lähtikin harkkoihin ja mä rupesin taas rymsteeraamaan :)Meillähän oli keittiössä tosi pieni ruokapöytä, peruja äidin mökiltä.Katsotaan jos löydän tähän kuvan keittiöstä "ennen".Tai sitten en...
Aloitin puhdistamalla "uuden" pöydän Fairi-vedellä ja rätillä sekä Ihme-sienellä. Tyhjensin keittiöstä vanhan pöydän sekä ovensuu-lokerikon ja lakaisin ja pesin lattian. Kylläpäs hetken aikaa näytti jopa melkein tilavalta :)










Tässä keittiöstä kuvia uuden pöydän kanssa.






















Vanha pöytä siirtyi taas vaihteeksi tietokone-pöydäksi ja ovensuu-lokerikko sen pöydän alle paperi-ja kirja lokerikoksi. Entinen talon vanha kirjoituspöytä siirtyi eteis-varastoon. Ja sieltä mäntyhylly kuistille.... Tuollainen lumipallo ilmiö...











Nyt luontokuvia lopuksi. Makkaran paistoa jokirannassa toissapäivänä.











Kesänaapurit ovat tulleet.












Lemmikit kukkivat...











...ja omenan kukat.











Kuistin hyllyn päällä on linnunpesä :)









Kivaa kesän jatkoa!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesä aamu

Kesä aamut on ihania <3 Tässä kuva keittiön ikkunasta tänä aamuna.




Norjan angervo kukkii ja omenapuussa on nuput.






Reissun jälkeen mulle on iskenyt hirveä siivousvimma, käsittäen myös tavaran vähentämisen. Roskalava-ryhmässä sain annettua pois kosketinsoittimeni, jossa ei kaksi kieltä enää toiminut. Se meni ilmeisesti lasten käyttöön/leikkiin. Ajattelin, jos joku olisi osannut korjata sen itselleen, mutta hyvä näinkin :)
Verhoja mulle on kertynyt ylen määrin. Laitoin lahjoitukseen neljät sivuverhot ja kolme kappaa, tänään on tulossa katsomaan niitä rouva poikansa kanssa, poika muuttaa omaan/uuteen asuntoon, niin verhot ovat tarpeen. Vielä mulle itsellenikin jää vaihtelun varaa silti reipaasti :) Kangaslaatikko on jo varattu myös...
Mun keskimmäinen tyttö muuttaa myös pian, niin hälle menee osa pahvilaatikoista ja muuttavalle tuttavalle toinen osa. Mutta jos muistatte, miten täysi ja sotkuinen meiän vintti on, niin tuntuu että yhtään ei sinne tulisi lisä tilaa...







Olohuoneen pöydältä kuvattua tänä aamuna: isoäidin ruudut, joihin illalla virkkasin reunuksia, ompelutarvke-laatikko kun aamulla ompelin tytön pyyhkeeseen lenksun ja aamulukemiseni :) Vierestä löytyi vielä kahvimuki.










Kuistilla olisi taimia, joita pitäisi jossain välissä siirtää ulos, mutta ensin pitäisi tehdä lisää kasvimaata.








Ei ne hommat tule valmiiksi tässä koneella istuen, paitsi että lainakirjat pitää uusia tässä koneella samalla. Tavataan taas täällä blogistaniassa, kun ehditään :) Mukavaa viikkoa <3