Isännällä on tänään kaupungissa tekemistä, niin minä saan nyt olla yksikseni, se tekee hyvää välillä. Meillä ei edeenkään tiskikone toimi, niin sain taas tiskata vanhaan malliin. Kyllähän ne miehet on luvanneet että se vielä tulee kuntoon. Miehet tarkoittaa isäntää ja hänen kaveriaan. Ihan kiva oli kyllä tiskata käsinkin. Jos ei vaan tule käsi ihottumaa. Kun en tykkää hanskoja pitää.Upea näkoala näkyy kyllä ikkunasta, oikein vehreää. Niinkuin kerroin niin olen tehnyt omaa nurkkaustani ulos. En tänään ole vielä kyllä ulkona ollut . Pitäisi katsoa mitä mittari näyttää ulkona. Kahdeksantoista astetta tuo näytti. Kyllä se kesä on jo täällä.
Kiva kun oot voinut tehdä sitä pihanurkkausta:) Puuhailu tuo mielenvirkistystä. Minä en ole puuhaillut pihalla mitään, ainakaan vielä. Tänään olin minäkin poikkeuksellisesti yksin, kun isäntä ja tytöt olivat asioillaan. Mietin sitten miltä minusta tuntui se pitkästä aikaa: "on kivempi olla kaksin yksin, kuin yksin yksin.." Tarkoitan, että on kivempi omissa oloissaan kotona olla kun on muita paikalla, kuin että on tosiaan yksin.
VastaaPoistaKiva kuulla sinustakin . On se joskus kiva olla yksinkin, kunhan ei liian kauaa.Ja mehän ollaan yleensä kahdestaan miehen kanssa.
Poista