Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Ilta-elämää
Eilen illalla huomiotani herätti jokin kolina ulkoa. Läksin katsomaan ja jo kuistille kuului kauhea mouruaminen. Nurkkauksen kahvipaikalla oli muovituolit kumossa ja itse sankarit paikalla, eli Rasmus ja vieras oranssi kissa, jonka olen jo aiemminkin nähnyt meidän pihassa.
Rasmus oikein mourusi, vieras kissa vaan enemmänkin naukui ja Elmo (joka oli myös pihalla) haukkui. Eläimellistä menoa. Hipsu taisikin olla sisällä.
Kissat siirtyivät kauemmaksi, autotallin nurkalle ja päätyyn, jossa meillä on romukasa. Sieltä nappasin heistä kuvia. Kenenkähän tuo vieras kissa on, ei mitään tietoa. Ei se mikän arka ollut, kun sille juttelin. En kuitenkaan viitsinyt alkaa silittelemään, kun Rasmus vahti vieressä :) (Ja olisiko edes antautunut siliteltäväksi).
Näiden kissa-kuvien myötä toivottelen teille mukavaa päivää ja vinkkaan, että myös Kotimatkalla-blogissa uusi postaus :)
lauantai 28. toukokuuta 2016
Väsyttää, ärsyttää ja ahistaa...
...eipä kovin piristävältä kuulosta. Hypätkää vaikka yli tän postauksen. Illalla jo masennus iski, vaikka periaatteessa oli ihan kivaa seurakunnassa. Paljon ihmisiä, hyvät puheet ja laulut...ja silti, omat asiat alkoi painamaan niin, että piti mennä pyytämään rukousta ja sit vaan itketti. Kotimatkalla oli jo parempi olo ja ajattelin sen huonon olon menneen, vaan kyllä se tänään taas iski heti aamusta.
Nyt se on jo vähän tasaantunut, mutta siis väsyttää ja myös noita muita otsikon asioita. Pikkuisen (siis hyvin pikkuisen) lenkin kävin Elmon kanssa tekemässä vanhalla tien pohjalla. Se oli niin umpeen kasvanut, kun en ole aikoihin "kerinnyt" siellä käydä, oli kuin viidakossa, melkein ois viidakkoveitsi tarvittu.
Kuullostkin ihan viidakolta, kun linnut piti semmosta meteliä siellä. Käki kukkui, toiset lauloivat ja toiset huutelivat toisilleen, taisivat linnut olla juovuksissa kesästä :) Hipsukin oli lähtenyt mukaan.
Rasmuksesta taas erittäin rento kuva eräältä päivältä...
Taidan tehdä Rasmukset ja mennä sohvalle....lepohetken aika.
tiistai 24. toukokuuta 2016
Kukkii ulkona ja sisällä
Vihdoin puhkesi valtaisasti kukkimaan meidän ainokainen omenapuu!
Helmililjatko (?) kukkivat ulkona myös. Ei nyt tullut mieleen tuon kasvin nimi, onko se joku helmi...lilja...hyasintti??
Myös olkkarin ikkunalla kukat kukkii :) Kaksi synttäri-kukkaa ja aiemmin roskalava-ryhmän kautta tuttavalta saatu santpaulia. Hienosti he ovat keskenään sävy-sävyyn.
Ja kaunis kukkani Rasmus sohvalla päivä-nokosillaan.
Kukkivia päiviä teillekin!
maanantai 23. toukokuuta 2016
Terveiset Helsingistä!
Tällaisessa paikassa tänään juotiin kahvit! Komea kahvila on Kirurgisen sairaalan kahvio. Oli taas tuo Hesan lääkärireissu. Erikois-hammaslääkärin kanssa katseltiin tietokoneelta leukaniveliäni :) Molemmat leukanivelet olivat kuluneet, vasen oli hiotunut tasaiseksi ja eikä ole nyt vaivannutkaan, oikea oli ihme kyllä enemmän nivel-rikkoinen ja epätasainen, lääkäri mietti, pitäisikö vielä ottaa mangneettikuva, josta näkyisi onko siinä tulehdus päällä. Sitten pitäisi antaa kortisooni-pistoksia, joka parantaisi tulehduksen...(itse en nyt mitenkään erityisesti ollut hoitojen puolella, kun nuo nivelet eivät nyt ole vaivanneet).
Sen jälkeen pikaisesti joitakin mittauksia ja kotiin. Perästä kuuluu. Leukanivel-asiani menevät hoitotiimin käsiteltäväksi ja sieltä tulee joko uusi aika tai loppulausunto. Purentakiskoa varten menevät tiedot hammashoitolaan.
Kotiin tultua ulkohommia. Mies vaihtoi savusaunan kiukaan kivet, kun oltiin saatu uusia suurempia kiviä, tai itse asiassa laittoi ne vaan uuteen järjestykseen, kun isot kivet pitää olla alla. Sitten hän leikkasi lopun ruohon, joka minulta jäi silloin kesken.
Itse istutin taimia ulos laatikkoihin ja sen jälkeen rupesin korjaamaan pienen "puutarhavajan" kattoa...tuon vajan mies teki joskus lavoista ja laudoista entiselle koiralle kopiksi, joka ei vaan koiralle kelvannut :) Sen jälkeen siellä on ollut sekalaista puutarha-kamaa kesällä. Katto oli mennyt rikki, niin rupesin sitä uusimaan. Kesken se kuitenkin jäi, koska mies oli lämmittänyt tavallisen saunan ja mentiin saunaan. Jos nyt huomenna sais jatkettua.
Eilen näin netissä tällaisen vinkin ja pitihän sitä kokeilla :) Eli "pillerirasia" tai vaikka jollekin rasvalle purkki laukkuun tai taskuun. Kahdesta maitotölkin korkista ja sekä maitotölkin (korkin) kierreosasta (siitä leikataan alaosasta vähän pois).
Ja kun mitään ei voi heittää pois, niin kun äitienpäivänä sain lahjaksi myös sähköhammasharjan, niin sen osien laatikkona oli myös tällainen pieni kiiltävän valkoinen laatikko, josta mulle tuli mieleen Ikean korkeakiiltoiset keittiökaapit :) Niin tein siitä nukkekotiin sellaisen.
Kaikenlaista hulluutta :D
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Suloista sunnuntaita!
Sitä toivotan teille ja ottaakaa mallia Elmosta ja rentoutukaa :) Kotimatkalla-blogissa on uusi postaus. Piipahtakaa sielläkin, jos haluatte päivälle evästä.
perjantai 20. toukokuuta 2016
Aurinkoista perjantaita!
Alla omenapuun...
Eilen huomasin, että mansikat kukkii :) Niitä kasvaa meiän pihatien penkereellä, ihan metsämansikoita. Vähän kitkin niitä esiin heinän seasta :)
Ystäväni tulo peruuntui eilen, niin menin mansikoiden kitkemisen jälkeen siivoamaan vinttiä...mutta se on toivoton tapaus...ja joskus musta tuntuu, että siellä haisee homeelta, vaikka kyllä siellä ilma vaihtuu, sen verran on rakoja jätetty jo rakentaessa. Kun tuntee, että tuuli puhaltaa. Kuitenkaan en haluaisi sinne hirveesti "hillota" tavaraa, ettei ne ala haista homeelta...ja se on ihan täynnä tavaraa...ikävä yhtälö.
Mulla on ollut ylimäräistä nuhaa, yskää, kurkkukipua ja aivastelua, toivotaan että se johtuu vaan tavallista pahemmasta koivu-allergiasta eikä siitä, että jossain olis taas hometta. Kaksi kertaa ollaan jo hometta löydetty...ensin yläkerrasta makuuhuoneesta, kun katto vuoti ja sieltä löytyi ikivanhat homehtuneet purut.Se saatiin kuntoon, niin sitten keittiöremontissa löytyi vanha vesivahinko tiskipöydän alta, nyt kun sekin on ollut kunnossa, niin ei ole ollut allergista nuhaa, kun olen keväisin syönyt allergia-läkettä tuohon koivun siitepöly-nuhaan. Nyt on ollut lääkkeestä huolimatta...
Mies on nyt näytelmissä useamman päivän, mutta on tullut yöksi kotiin. Mun piti ruveta leikkaamaan ruohoa, vaan en saanut bensapurkkia auki, ruohonleikkuria päälle (se on hankala käynnistymään mun voimilla)ja mies on "piilottanut" trimmerin akun, kun olisin sen laittanut lataukseen....no, antaa olla sitten!! Eikä ollut puhelimen päässä, kun olisin akusta kysynyt :). Kaunis voikukka-niitty odottaa edelleen leikkaajaa, kerran se on tänä kevänä leikattu.
Kitkin sitten vaan kukkapenkien reunoilta pois heinää. Mulla on sisällä kolme kesäkurpitsan tainta kuollut, vaikka olivat ihan hyviä, isokokoisia jo :(
Mutta luin Keittiö-puutarhurin käsikirjasta, että yksi kesäkurpitsan taimi voi tehdä jopa 20 hedelmää, joten ei kai tässä sitten hätää ole, kun vielä on kolme taimea jäljellä :)
Poikkesin Vivamossa yhtenä päivänä miehen kanssa, niin kuvasin Vivamon nuoren Jordan-aasin. (Käsi kuuluu miehelle).
Eilen oli kylätalo-ilta, meitä oli seitsemän henkeä vaan nyt, kun "vakituisista" oli neljä poissa, onneksi tuli kaupungista kolme henkilöä, muuten meitä olisikin ollut vähän.
Tällaisin miettein tänään, illalla sitten taas seurakuntaan :) Hyvää viikonlopun alkua!
keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Varastossa
Tänään siivosin sisällä jonkun verran ja ulkona yhden ulkovaraston. Ystäväni on tulossa huomenna kylään, siksipä olikin aika siivota sisällä, kun en viikonloppuna siivonnutkaan. Tämmöinen tavarakasa oli siivoukset tiellä...osan vein pois ja osan sain kaappiin järjestettyä "piiloon" :)
Ulkovarastoon en häntä aio viedä, vaan sen siivoaminen lähti siitä, kun ollaan vähän ajateltu miehen kanssa, jos otettais kanoja...tosin mietintä vaiheessa vasta sekin. Mutta siitä ajatuksesta se varaston siivous lähti, että siitä saisi verkolla eristämällä ehkä ainakin kesäkanalan...no jaa, saas nyt nähdä mitä siitä tulee... Tällaisen kirjan olen kuitenkin jo tilannut.
Tyhjensin varaston toisen pään (toisessa onkin puuvarasto), toisessa päässä on ollut aina toisen vuodenajan tarvikkeita. Esim. kesä aikaan lumi-kola, -lapiot, sukset ym talvijutut, talvella sitten puutarha-välineet, sulkapallo-jutut ja muut pallot, tikkataulu jne. Nyt kun puutarha-välineet oli jo otettu ulos, eikä kaikkia talvi-juttuja ole vielä laitettu, niin sinne sekaan sentään mahtui.
Kumpaankaan kategoriaan kuulumattomia tavaroita löytyi myös, niinkuin tämä lavuaari. Talon mukana tullut, mutta liian iso meidän kumpaankaan mini-vessaan.
Pitäis varmaan pistää myyntiin tai Roskalava-ryhmään. Sitä varten tämän kuvan siitä nappasinkin.
Tyhjensin suurimman osan tavaroista ulos tai nostin seinälle nauloihin, että sain lakaistua tyhjän lattian. Jotain heitin roskiinkin. Sitten nostelin tavarat takaisin parempaan järjestykseen.
Talon entiset omistajat on tehneet säilytys-järjestelmän vanhoista hetekoista, kiinnittämällä ne harjateräs-koukuilla kattoon. Siellä meillä on sukset ja sauvat.Tosin liikaa niitäkin kahdelle ihmiselle, kun on jotain lasten entisiäkin ja isännälläkin entisten lisäksi nämä komeat vanhat puusukset :) (Alemmassa kuvassa. )
Enpä noita katon rajassa olevia suksia sen paremmin ruvennut tutkimaankaan. Jotain lautoja ja muuta puutavaraa olin hamstrannut oven pieleen, ne jätin nyt ulkopuolelle seinää vasten nojaamaan. Puiset perunalaatikot, jotka minulla on toimineet vanhojen ikkunoiden kanssa mini-kasvihuoneena, vein muiden puutarha-tavaroiden kanssa samaan paikkaan.Kun meillehän pitäisi tulla isompi kasvihuone. Pari ikkunaa laitoin taimien suojaksi seinustalle. Vanhat puiset limu-laatikot vein kulmauksen kahvittelupaikalle hyllyksi.
Nyt varasto on kuitenkin helppo tyhjentää, jos tulee kanalan tarve :D
Näihin näkymiin tänään.
tiistai 17. toukokuuta 2016
Pala laulu-historiaa
Rauli Bädding Somerjoella oli monia hyviä lauluja aikanaan. Esimerkiksi Paratiisi,Tähdet tähdet, Bussi Somerolle, Laivat, Nuori rakkaus (joka eräänä päivänä alkoi soida päässäni, ja tuli melkein tippa linssiin, kun ajattelin, että sellaista se teini-ihastus tosiaan oli...."kun luokassa sä käänsit päätä, silmäs näin ja oikopäätä Taunon kanssa paikkaa vaihdettiin. Kun koulun jälkeen kahvilassa jengi istui röökaamassa, kassan luona katseet vaihdettiin... On niin nuori tää mun rakkautein, sen tiedän. Myös niin pettävää, kuitenkin sen siedän." Tuli ihan oma "todellinen ensi-ihastus" mieleen, katseesta sekin alkoi, kun meidän katseet vain juuttuivat toisiinsa :) Ei siitä koskaan sen enempää tullut, mutta sydämen tykytyksiä komea poika sai sinisilmineen aina minussa aikaan. Olin silloin jotain 14-15 ehkä :)
No, ei mun tuosta pitänyt puhua vaan kappaleesta Bussi Somerolle. Taisin kuulla pätkän siitä jonain päivänä , ja se tietysti jäi myös soimaan päässäni. Ja sekin liittyi nuoruus aikaan monella tavoin.
"...tuttu kauppa Brynolf Poutasen mua tervehtii kuin hymyillen, se kotimatkan tuttu merkki on.....kuski Yhdysliikenteen joka mutkan tuntee tarkalleen....bussi Somerolle ei voi ajaa ojaan,kun kotiin siinä tulossa mä oon. Ja kun painan pääni tuttuun selkänojaan, olen rakastunut vanhaan Someroon...", lauloi Rauli, joka oli Somerolta kotoisin.
Palanen historiaa hävisi, kun Brynolf Poutasen kauppa lopetti toimintansa. Nimi on jo otettu kaupan seinältä pois, mutta ikkunassa nimi vielä lukee.
Kun poikkesimme Hyönölässä yhtenä päivänä, niin pitihän siitä ottaa kuva.
Yhdysliikenteen bussilla on tullut itselläkin nuorena kuljettua, ei tosin Somerolle, vaan Karkkilassa. Myös Someronlinjan bussilla tuli kuljettua sekä Karkkilassa, että joskus Someron kautta Helsinkiin.
Niin mielellään ajatukset viivähtävät muistoissa...olenkohan tullut vanhaksi :)
maanantai 16. toukokuuta 2016
Huvin vuoksi...
....kävin räpsimässä kuvia digikameralla pihalla, kun tuli aurinkoinen tuokio, joka toivottavasti jääkin vähäksi tai pitemmäksikin aikaa kylään :)
Pihalla kukkii joitakin yksilöitä. Rapun vieressä orvokit, jotka ovat aurinkoisia itsekin. Ja takana myhäilevät tyttäreltä saadut siili ja lehmä.
Täplä-imikät,joita on kahdessa penkissä ja ovat tontin alkuperäisiä asukkaita.
Samoin kuin vanha Norjan-angervo
Tulppaanit
Narsissi ja helmililja
Myös "kivitaloja" löytyy penkistä :)
Voikukkia kasvaa seinän vieressä... "anna kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan"...lauloi jo Markku Aro.
Kuin myös omenapuun alla...
Raparperit ja ruohosipulit kasvaa kohinalla, kuin myös vuohenputket...
...ei paljon enää näy alkukeväästä laittamiani kivireunuksiakaan...
Meillä on pihalla kolme kahvittelu-paikkaa, tämä on niistä ensimmäinen keväällä, suojaisessa nurkkauksessa oleva. sen "sisustusta" vai "ulkoistusta" :)
Täplä-imikkää ja valkovuokkoja pihalta.
Silkkikukkia myös...ja näköjään autonpesu-sieni :)
Lisää silkkikukkia...paviljongista
Miehellä oli uuden näytelmän ensi-ilta lauantaina, kaikki näyttelijät olivat saaneet ruusun...mies muisti vasta sunnuntai-aamuna, että se on autossa ja antoi minulle sen :) Onneksi yö oli ollut viileä, niin se oli säilynyt hyvänä. (Edelleen pääsiäisliina, ja kellokin on pysähtynyt...taidan olla vähän ajastani jäljessä...)
Perjantai-iltana olin muuten kolmen tuttavan kanssa sen näytelmän kenraaliharjoituksessa, kun kenraaliharjoituksiin näyttelijät saavat kutsua ihmisiä, kenraaliharjoitus on siis ilmainen. Hyvä ja koskettava näytelmä oli, "Johannes ukkosen jylinän poika"...suosittelen menkää Vivamoon itse toteamaan se.
Oli vaan aika viileä tuuli siellä rannassa, missä se esitettiin, enkä ollut ajatellut asiaa tarpeeksi, enkä ottanut takkia mukaan, kun se oli muuten lämmin päivä...niin sain palella melkein koko ajan. :( Sen jälkeen menimme vielä omaan seurakuntaan. Olin koko illan jotenkin viluinen...onneksi en tullut kipeäksi.
Ihanaa kesäpäivää teille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)