Muutaman rivin kirjoittelen tässä, kun on vajaa tunti aikaa...sitten pitääkin lähteä kaupunkiin mammografiaan. Se on noita seulonta-aikoja, jonne kutsu tulee kahden vuoden välein.
Muuten tässä on oltu töissä, kolme päivää päiväkodilla ja nyt tuli kaks päivää lisää toisessa eskarissa, siellä on kuulemma oikein flunssa-aalto. Saas nähdä saako sen sitten itsekin...hmm... Muuten olen flunssalta säästynytkin. Tuo eskari on ihan vieras mulle, joten sitä saa varmaan taas jännittää. Sunnuntai-iltana ennen tuota edellistä "keikkaa" tuli suorastaan paniikin omainen ahdistuskohtaus, tuntui että en pysty menemään sinne. Aika hurjaa, pitkään sain rukoilla, että se pelokas/pelottava olo meni ohi. Mähän olen testien mukaan eritysherkkä, siksikin mulle ei oikein nuo vaihtuvat sijaisuudet ole paras mahdollinen vaihtoehto. Vaan kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Kyllä ihminen on omituinen, muille tää 0n varmaan paljon helpompaa...
No, täytyy vaan ajatella, että meitä on moneksi, heikompia ja vahvempia. Ja jokainen on Jumalan silmissä arvokas.
Tuonne mammografiaan mennään autolla, eli mies lähtee käyttämään mua siellä. Ensinhän mun piti mennä yhden ystävän kyydillä, kun hän olisi mennyt lauluharkkoihin ja minä sillä aikaa olisin käynyt mammografiassa, mutta kun lauluharkat peruuntui vetäjän kurkkukivun takia, niin piti miestä pyytää kuskiksi.
Onneksi huomenna on vapaa ilta ja perjantain pyhis jutut sain jo eilen tehtyä valmiiksi. Lauantaina on se Naisten päivä ja mulla ne runot...toinen on vanha, mutta toinen piti tehdä tätä tilaisuutta varten, se on vielä pikkusen vaiheessa...
Eipä tässä mitään järkevää kirjoitettavaa ole, kunhan ajatuksiani "ääneen ajattelin". Kuviakaan ei taida olla, muuta kuin vanhoja...osaisikin ottaa elämän yhtä rennosti, kuin Rasmus tuossa kuvassa :)
Ah, minäkin juuri tänä aamuna totesin siipalleni, että kun mulle tarttis olla elämän aika tasaista, ettei koko ajan johonkin kiviin kompastelisi... Mä taidan kompastella suorastaan niinhin lillukanvarsiinkin kun toiset hyppii suurtenkin kivien yli vaivatta... Ymmärrän siis oikein hyvin sen, että on vaikeeta kun pitää aina uuteen paikkaan mennä. Siunausta päivääsi! Toivottavasti paikka ja sen ihmiset osoittautuukin oikein kivaksi:)
VastaaPoistaPaikka olikin ihan kiva, vilskettä vaan riitti, kun oli niin paljon hoitajia poissa...
PoistaMieki oon todennut itteni erityisherkäks, aika kummalliset asiat aiheuttaa pelkotiloja. Ja ihan kamalaa kun tulee ennakko aavistuksia, joille ei vaan voi mitään. Eteenpäin on vaan mentävä, kuin mummo lumessa.
VastaaPoistaNäinhän se on :)
PoistaIhana, nukkuva Rasmus.
VastaaPoistaRuloinen Rasmus, rapsutuksia! Erityisherkillä ihmisillä olisi niin paljon hyvää annettavaa, ovat työilmapiirin tuntosarvia, jospa joskus työnantajat sen huomioisivat ettei työkiire, ilkeys ja kateus aina jyräisi!
VastaaPoistaNiinpä niin...
Poista