Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntaina







Olin kerrankin varannut mahdollisille virpojille keskikokoisia ja pieniä suklaamunia. Täällä kun ei ole yleensä käynyt virpojia,kun tää on sen verran syrjässä, eikä tämän tien varrella asu lapsia. Viime vuonna kävi kuitenkin kaksi tyttöä, ehkä naapurin lapsenlapsia, silloin annoin heille vaan rahaa,kun en ollut varautunut. Kyllä tänäänkin kävi pikkuinen tyttö, naapurin aikuinen tukenaan. Ei muita. Loput munat voi säästää pääsiäiseksi (jos malttaa :)










Viime viikon vapaina istutin siemeniä esikasvatukseen sisälle, nyt on ensimmäisissä alut .Tänään vaihdoin sisäkasveihin osittain mullat, en jaksanut kokonaan vaihtaa, niin vaan otin vanhaa multaa pois ja lisäsin uutta tilalle ja laitoin ravinne-puikot. Ensimmäistä kertaa olin noita puikkoja ostanut, ei ole tullut koskaan kokeiltua ennen. Kahteen kukkaan vaihdoin kokonaan mullat,kun ruukut olivat niin täynnä kasvia. Pääsivät isompaan ruukkuun, niinkuin osa muistakin.
























Palmuvehka on saanut juurelleen tulevia taimi-istutuksia.
Ulkonakin on tulppaania ja narsissia tulossa ainakin. Hetken aikaa paistoi ihana aurinko.


















Meidän ulkosaunan puuvarastossa on ollut, siitä lähtien kun tähän muutimme, rikkinäinen linnunpönttö (vai olisiko ollut vain puulatikko joskus)...tänään rupesin värkkäämään siitä linnuille asumusta. En ole koskaan tehnyt linnunpönttöä, niin ei siitä varmaan mikään rakennustaiteen ilmentymä tule...jäi vielä vähän kesken. Sekalaisista puupaloista ja laudan pätkistä sitä tein, sahasin ja naulasin. Koska en tiedämiten saisin siihen pyöreän lentoaukon, ja kun kerran netistä luin ettei sen tarvitse olla välttämättä pyöreä, niin aion tehdä siihen pienen neliskulmaisen aukon. Katsotaan nyt jos se huomenna tulisi tehtyä.





Mulla on tällainen joskus kierrätyksestä/kirpparilta ostettu mekko, ihana, mutta lähes maxi-pituisena tullut hyvin vähän käytettyä. Nyt suunnittelin katkaisevani sen noin polvipituiseksi.













Siinä on miehustassa ja helmassa tällaset "kimalteet" niin ajattelin että katkaisen sen helma-kimalteiden yläpuolelta, niin siitä tulee sopivan pituinen.
Huomaa, että kesä lähestyy kun alkaa taas mekot ja hameet kiinnostaa :)
Pidän kyllä talvellakin hametta välillä sisällä, mutta harvemmin ulkona. Tässä huono kuva tämän päivän asustani. Musta pusero bling-blingeineen ja samoin hame ovat molemmat kierrätyksestä ostettuja. Kengät vedin jalkaani vain kuvauksen ajaksi. Ne ovat ystävältä saadut.









Tällaista tänään. Mukavaa loppuiltaa ja viikon alkua <3

4 kommenttia:

  1. ♥kaunis asu! Hienoja taimiakin, mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  2. Kuule minusta se mekko on noin juuri sopivan pitkä !
    Lunta tuli 5-10 centtiä viime yönä kun olen täälä pohjanmaalla nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin oli välillä lunta sen verran, että maa oli valkoinen, mutta nyt se on taas sulanut. Mekon suhteen on jo myöhäistä, kerkisin sen jo lyhentää :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)