Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tuulta ja aurinkoa päin


Vaikka juuri olin Kivipellon Sailalle kommentoinut, että en tykkää kylmästä ja niin ollen en tykkää kylmästä tuulestakaan, niin eikös vaan pitänyt sinne kuitenkin lähteä...



Elmon kanssa lähdettiin taas lenkkeilemään. Kova ja kylmä tuuli puhalsi varsinkin aukeilla paikoilla, ja metsää jos oli tien vieressä, tuuli humisi puissa niin että Elmokin tuntui vähän huminaa pelkäävän. Totta puhuen kävi itselläkin mielessä, että jos joku puu kaatuu lähellä..



Aurinko oli kuitenkin alkanut paistaa ja se toi keväistä elementtiä lenkkiin. Menimme koiran kanssa pikkutielle, jossa ei oltu tänä vuonna talvella juurikaan käyty kävelemässä.Tosi kylmältä tuntui tuulisten peltojen keskellä. Sitten maisema muuttuikin metsäiseksi.
Tulimme joelle, josta ajattelin meidän kääntyvän takaisin, kun sieltä ei oikein muuta kautta pääse takaisin.Siellä joen poukamassa olikin mukava, suojainen ja lämmin paikka hetken hengähtää. Aurinko lämmitti ja kallion kylkeen oli tullut jääpuikot.














Pitihän niitä maisemia kuvata :)














Taas halki kylmien peltojen takaisin päin, kuvasta ei tuulista kylmyyttä näe :)








Tuli mieleen Hietamiehen kirja "Mäeltä näkyy toinen mäki", kun tällä tielläkin oli mäkiä ja mäeltä näkyi taas toinen mäki ja talo siellä. Minä tykkään kyllä tämän seudun maisemista, on mäkiä ja mutkia, kallioita ja jokia.



Tässä jo koti lähellä.









Itse olen jo kevät mielellä siirtänyt saunan pukuhuoneessa ja kellarin rapussa talvehtineet pelargoniat sisälle. Ensin leikkasin ne "alas" ja kastelun kautta laitoin työhuoneen pöydälle joulukukkien joukkoon. Toivottavasti en liian aikaisin.










Tässä kuvassa näkyy vielä viimenen amarylliksen (Ritarinkukan) kukinto maljakossa, komeasti kukka olikin pitkään ilonamme :) Pinkit ruukut ovat vaihtuneet sinisävyisiin.










Sunnuntai-illan jatkoja!

9 kommenttia:

  1. ♥ihanat maisemakuvat ja ihania kukkia sisällä. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Upeat lenkkipaikat, eilinen tuuli piti miut ja koiran sisällä, vasta illalla uskalsimme ulos.
    Siulla on pelakuissa ja pienet alut, kesän enteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pelargonioissa on jo pikku lehteä, vähän isompiakin oli, mutta ne leikkasin pois kun olivat pitkiä ja honteloita...laitoin ne vesipurkkiin kyllä, kun olivat niin keväisen vihreitä :)

      Poista
  3. Oi, kuinka tutulta näyttäviä ja kotoisen tuntuisia olivat nuo ylimmät kuvat sammaleisine ja jäisine kivineen samoin kuin lumiset vaara- tai mäkimaisemat:) Metsäntyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, harvemmin täällä etelä-suomessa on niin mäkistä maastoa, mutta täällä on kyllä vaihteleva maasto ja minusta ihan kiva!

      Poista
  4. Aika jännä vaikutelma. suojaisessa poukamassa hiukan utua kuvissa ja minne tuuli osuu oli kirkas valo! Voi miten kauniita kuvia! Kauan on amaryllys kukkinut! Mukavaa alkavaa viikkoa, Sesse!

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää ympäristönne.
    Mukavaa helmikuua sinne teille♥

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)