Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Valkoista




Talven valkoista on jonkun verran saapunut tännekin. Ja kylmä...hrr..ei ole pakkasta kyllä "kuin" noin 12 astetta (ihan tarpeeksi kyllä mulle), mutta kylmä viima käy. Olin eilen sauvakävelyllä pienen lenkin, ja toinen käsi meinas ihan jäätyä. Miksikö toinen? No en tiedä, sitä mietin itsekin. Johtuiko se siitä, että se oli leikatun puolen käsi...vai siitä, että oliko se enemmän tuulen puolella...vai siitä, että sillä kädellä piti koko ajan kaivaa nenäliinaa taskusta ja niistää nenää. Tulin siihen tulokseen, että sauvakävely on hankalaa "kylmällä", kun mun nenä on "allerginen" kylmälle ja vuotaa koko ajan. Ota siinä sitten käsi pois sauvan lenkistä, hanska pois kädestä, nenäliina taskusta, niistä nenä ja taas samat päinvastaisessa järjestyksessä. Ja vähän ajan päästä taas uudestaan, ei kiva!






Muutenkin on taas vaivat iskeneet, vatsa on ollut huonossa kunnossa ja niskakivun takia nukuin huonosti yön.Siksi pidän tämän päivän ainakin vapaata.





Aurinkoisia kuvia otin teille ikkunasta.



Maalaushommia tein eilen yläkerrassa.Sekä jatkoin aiemmin aloittamaani pikkuista taloa.Saa nähdä mistä keksin siihen huonekalut ja asukkaat, kun se on niin pieni. Se joka on syönyt tällaisia suklaita jouluna, tunnistaa laatikot :)
Nämä olivat poikani entiset joululta.









Tuossa, kun Saaripalstan Sailalle kommentoin, niin ajattelin, että ihminen ei osaa koskaan olla tyytyväinen...silloin kun meillä oli kerrostaloasunto ja mökki, niin ajattelin että tykkäisin pysyvyydestä, ettei tarvitsisi aina lähteä ja tulla...että olis kivempi jos olis omakotitalo, missä vois olla koko ajan.
Nyt kun se on, niin ajattelee, että silloinhan nautti kummankin asumismuodon ja seudun parhaista puolista. No joo!


Silloin usein tosiaan tuli mieleen se runo (olikohan se Meriluodon):

...olen lähtöihin väsynyt
ja tulemisiin.
Haluan olla vesikivi
aina ympäröity.


Tänään tein ruuaksi Linssikeittoa, hyvää oli.Katotaan nyt mitä vatsa tykkää siitä, eilen oli vähän ripulilla.Onneksi ei pahempaa vatsatautia tullut.


Näissä mietteissä....hei!

12 kommenttia:

  1. Varmaan johtui käden jäätyminen siitä, kun piti ottaa hanska vähän väliä pois, luulisin ainakin. Toivottelen joka tapauksessa parempaa vointia, että vaivat ja säryt menevät ohi.
    Totta se on, että ikinä sitä ei ole tyytyväinen: "Ainanen marmatus piällä, mikkään ei ou hyvä", sanoi yksi tuttavani Savosta :D Asun nyt mielestäni ihanassa talossa, mutta emme pysty pitämään tätä, koska on liian iso ja kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan olet käden suhteen oikeassa.
      Ikävää, jos ette voi olla tykkäämässäsi talossa :( Meilläkin menee aina kaikki rahat tän talon kanssa, lainaan, laskuihin ja muuhun elämiseen...

      Poista
  2. Söpö talo! Siihenhän on hauska askarrella itse ne huonekalut. Paksusta pahvista kuumaliimalla, sitten vaan maalaa tai päällystää kankaalla. Voi kun tekis ittekkin mieli näpertää tommoata. :-)

    VastaaPoista
  3. On kyllä kauniin näköistä - ikkunoista! Ulkona on tosiaan aivan liian kylmä, vaikka täällä on jotain -8. On siinäkin jo!
    Tuo on niin naulan kantaan kuin olla ja voi, tuo ajatuksesi siitä, että ikinä ei ole täysin hyvin. Tai käänteisesti voi sanoa, että aina on jotakin hyvin. Kaikella on puolensa. Tuo runo on täydellinen tähän kahden kodin väliä ravaamiseen. On rasittavaa pakata ja purkaa, vähän väliä - ja kun matka on vielä sellainen (ainakin 5 tuntia), ettei jotain unohtunutta niin vain palata hakemaan. Siinä on syytä muistaa ottaa tärkeät työpaperit ja kirjat, nettitikku, tietokone ja kamera mukaan, ja ottaa vesipumppu ym. pois päältä, kaikki sellainen. Ja aina jää projekteja kesken, kun joutuu lähtemään toisaalle, se harmittaa.
    On hankalaa, kun täältä saaresta ei ole mahdollisuutta käydä töissä, matkan takia. Olisi järkevää luopua toisesta kodista jo taloudellisestikin.
    Ihana minitalo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sulla on vielä noin pitkä matka...meillä ei ollut mökille kuin reilu tunti. Toisaalta meillä oli lapset vielä kotona silloin ja teinit ei halunnu lähtee mökille ja harmitti niitä keskenäänkään jättää...on se elämä sellasta mutkikasta aina :)

      Poista
  4. Ihana kuva tuos ikkunakuva...maisemakin, mutta jotenkin nuo pullot ja kukka...:)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa vihdoinkin sitä lunta ja maisemat on kauniit..mutta kylmä on me ei olla keretty tottua mihinkään pakkasiin ja heti paleltaa ainakin minua..niin ja tänään ei mennyt sitten autonovi lukkoon kun se oli jäässä eli heti ongelmia kun sitä pakkasta saatiin..toisaalta en mie valita on paljon ihanempaa kun maa on valkoinen kuin että sataisi rankasti vettä..ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nyt ei ole sillai liukastakaan, mikä on hyvä. Kylmä kyllä ulkona, kun on tottunut paljon lämpimämpiin säihin...

      Poista
  6. ♥Täälläkin on lunta, ja huomattavasti valoisampaa.

    VastaaPoista
  7. Niin kyllä se valaisee ja nyt on ollut aurinkoistakin :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)