Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Muutettu taas kerran...


...nimittäin huone järjestystä. Miehen polvi on ollut nykyisin niin kipeä varsinkin rappusissa, joten vaihdoimme makuuhuoneen alas pikkuiseen työhuoneeseen ja työhuoneen/vierashuoneen yläkerran vinttikammariin.
Meidän entinen iso puusänky ei olis tuohon pieneen huoneeseen mahtunut..tai ehkä olisi, mutta se olisi pitänyt purkaa ja kasata uudelleen. Joten me mentiin siitä mistä aita oli matalin, eli kun työhuoneessa oli se laverisohva, joka levitettynä oli meidän vuoteemme aikoinaan mökillä, niin se pääsi taas tuttuihin hommiin. Juuri muuta ei huoneeseen mahdukkaan, joten sieltä piti heittää pöytä ulos ja lipasto kantaa yläkertaan. Nyt siellä ei ole kuin mun pieni vaatekomero ja miehellä yöpöytänä pieni kaappi sekä ne kiinteät hyllyt seinässä mitkä olivat valmiina.






Laveri on seinän vieressä, joten meikäläinen saa taas ryömiä sinne mistä parhaiten taitaa, mutta mitäpä sitä ei rakkaansa vuoksi tekisi. Nyt ei hänen tarvitse kiivetä rappuja (paitsi jos on asiaa esim. yläkerran vaatekaapeille) ja vessakin on nyt samassa huoneessa, yöllisiä reissuja ajatellen.
Leikkausjonoonkin hän varmaan pääsee, tosin siinä saattaa vaikka vuosi vierähtää ennenkuin saa tekonivelen polveen.






Kauheeta tavaran rahtausta on ollut yläkertaan, mun käsityö- ja askartelukamat,ompelukoneet, kankaat ym. Olen ravannut rappusissa ja vieläkin se on kesken, mutta piti tulla vähän koneelle levähtämään välillä. Kera cappucino-mukillisen ja omenapiirakan palan :)






Mun nuorimmainen oli yhden yön kyläreissulla meillä, hän kerkisi nukkua vielä pikkuhuoneessa (entisessä omassa huoneessaan). Ensi viikonloppuna tulee vanhin poikani tänne yökylään, niin hän pääsee (tai joutuu, kun siellä on viileämpi) yläkertaan. No, saahan siellä siellä kakluunia lämmittää sitä ennen jos tarvii. Ja onhan siellä patterikin).






Syyslomaa sain viettää koko viikon, ei ollut sijaisuuksia, ja vielä pari päivää sitä jatkuu, kun huomiseksi ei ole vielä mitään ja tiistaina menen kampaamoon.
Kaikenlaista tässä on kyllä ollut, joten viikko meni vauhdilla. Olimme esim. tuttavien mökillä päiväseltään heidän kanssaan, vieraita kävi meilläkin, joulunlapsi-paketin kokosin ensimmäistä kertaa elämässäni, tänään oli tutun nuorisopastorin läksiäis-juhla, kun hän menee naimisiin ja muuttaa Israeliin, perjantaina oli pyhäkoulu vuoro ja mulla opetusta tullimies Matteuksesta kera tikkunukkejen, koneelta kerkisin vihdoin laittaa taas kuvia kehitykseen (musta paperikuvat on kuitenkin kivoja)...


Kello on kohta 20, joten lopettelen, että ehdin vielä kantaa noita tavaroita ylös ja pedata meille pedin yöksi.
Eikun mukavaa syksyistä viikon alkua teille!

Ps. kuvat on erään päivän kävelyltä enimmäkseen. Ylimmässä kuvassa jos näette ruskean ja mustan pisteen, ne on meiän koirulit kisailemassa sänkipellolla :)

14 kommenttia:

  1. Moikka ja sitä samaa sinne.
    Tulipa mieleeni että mulla olis antaa hyviä vinkkejä polvikipu potilaalle joista itse sain avun . . . ..
    Kauniita kuvia aina laitat , kiitos niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuliini: Kiva olisi tavata! Ehkä tulet vielä ennen joulua tännepäin, jos me ei onnistuta pääsemään sinne :)

      Poista
  2. Mukavaa viikkoa sinne sinullekin! Kauniita kuvia, teidän eläimillä on hyvät oltavat, kissallakín niin hymyileväinen ja samalla mietteliäs (ja vähän villi) ilme. Ja koirat saavat kirmailla vapaana, onnelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsu tosiaan tuossa kuvassa katseli ulos miettiväisen näköisenä:) Ja koirat nauttii!

      Poista
  3. Mä yritinkin silmiä siristellen tiirailla mitä ne pilkut siellä pellolla on , hauskaa taisi koiruleilla olla :-)

    VastaaPoista
  4. Moikka, juu minä kyllä onnistun tulemaan vielä ennen joulua teille kuten niin monena vuonna ellette te tännepäin.
    Mutta sovitellaan tutkimusten mukaan joku pv.

    VastaaPoista
  5. heips Sesse, arvaa mitä kävi?? No niin huonosti et olen tyystin unohtanut g-mail salasanan ja sitä yritin palautella mutta ei onnistu..kysymyksiä joihon en osaa vastata..ja siitä johtuen en pääse enää blogiinikaan kirjoittamaan mitään kun se oli g-mail tunnuksilla..joten se blogi on nyt historiaa en pysty sitä ees poistamaan..joten aloitin uuden "narisevat ovensaranat" en osaa laittaa ees sitä osotetta tähän mutta näin nyt kävi eli narisevatovensaranat.blogspot.com..ei siel mitään vielä ole oikeestaan kun kamera on jumissa koetan hankkia uudet paristot jos sitten latailisi kuvatkin nettiin..olisi paljon postattavaa :) tää tulee nyt tosella nimellä kommentti eli miehän kirjoittelin sitä kotikirppunen blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sentään kuin kävi :( Mutta kiitos ilmoituksesta ja tulen kyllä kurkkaamaan uuteen blogiisi :)

      Poista
  6. Mukavia syyspäiviä! Toivottavasti polioperaatio tulisikin yllättäin nopeamminkin. Hankalia, ikäviä vaivoja ja kun vielä joka askeleella vaivaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on varsinkin rappusissa...Itse asiassa hälle tulee vielä ensin ortopedi-aika ja sitten vasta pääsee jonoon, mutta toivossa on hyvä elää :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)