Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Heinäkuun kunniaksi

...vielä ehditään...nimittäin mulla on koko heinäkuun tullut mieleen heinäkuusta kirjoitettu runo, olikohan se Helvi Juvonen, joka sen oli kirjoittanut.
Jotenkin siinä on sellaista kesätunnelmaa, että jo nuorena tyttönä otin sen talteen vihkooni.


"Kuljin, kuljin tanhuvilla kesän kultaisen.
Nukuin metsätaipalilla alla kuusien.
Pihka tuoksui, kilvan kukki,
ruusut, kanervat
puusta puuhun kutoi lukki
seitit hohtavat."

Vihkokin on jossain talsi(?:) nimisessä paikassa eli siis tallessa, ehkä sen paikan nimi on kuitenkin talle...en vaan tällä hetkellä ole varma missä.


Omenia odotellessa syödään kaupan nektariineja...







Eilen luin jostain blogista tyypeistä nimeltä "nyhvö", Mummon akkunalla-blogista menin johonkin toiseen blogiin ja siellä oli tehty ihania "nyhvö-nukkeja"...pitipä minunkin kokeilla sellaista eilen tehdä :)


Tällainen siitä tuli:





Suu siltä puuttuu, se ehkä pitäisi jotenkin tehdä.


Parempikin voisi tietysti olla, mutta tämä olikin koe kappale, samasta trikoosametista tein, kuin sen pupun koekappaleen aikaisemmin.


Nukkekotiakin vähän uudistin eilen, mutta siitä ei saa hyviä kuvia.


Pistetään nyt kuitenkin kuvat keittiöstä ja olohuoneesta.







Siinä talossa asuu yksinhuoltaja äiti kolmen lapsen ja kissan kanssa tällä hetkellä.

Onneksi tässä iässä uskaltaa olla jo reilusti lapsellinen :)


Näihin tunnelmiin, hyvää sunnuntaita.


ps. Mustikkapiirakkaakin tuli eilen tehtyä ja oli erittäin hyvää jäätelön kanssa saunan jälkeen, mutta siitä ei kuvaa.

ps2. Rukouspyyntö ystävän puolesta joka sairastaa! Sinä joka uskot, että rukoukset auttavat, tämä pyyntö on sinulle.

11 kommenttia:

  1. Mietin tässä päivänä muutamana, että tähänkö se kesä nyt meni. Mutta sitten rupesin ajattelemaan, että elokuuhan on vielä kesäkuukausi ja lomalaisena ehtii kaikenlaista. Hyvin käy tuo runosi vielä elokuullekin :).

    VastaaPoista
  2. Vai talsi :-D Olisi hyvä tietää missä se on, minullakin olisi jotakin siellä!
    Ihan totta, tässä iässä voi jo olla lapsellinen ihan avoimesti ja pystypäin. Voimia sinulle ja ystävällesi!

    VastaaPoista
  3. Onpas hieno "Nyhvö" ja hieno nukkekoti.
    Ystävän puolesta on jo huokaistu yläkertaan päin :).

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sesse, ISO KIITOS.
    Voimia tämä kuukausien sairastelu kysyy ja multa ne alkaa pikkuhiljaa loppua kun tuntuu etä kukaan ei osaa tai ei halua mua auttaa, aikuisten oikeesti, olen ihmeissäni nykypäivän terveydenhuollosta.

    Minttuliini

    VastaaPoista
  5. Ompa kaunis nukkekoti,ja voimia sinne,hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  6. Kiva kun poikkesit blogissani. Tervetuloa toistekin. Ihana nimi sun blogilla. jään lukijaksi. Wau, täällähän alkaa nyhvöjä syntyi yhdellä jos toisella. tähän jää koukkuun. ihana nyhvö sinulla.

    VastaaPoista
  7. Paljon söpöjä juttuja! Voimia sinulle ja ystävällesi!

    VastaaPoista
  8. Kiitos sinulle taas, kuulumisiasi on niin mukava lukea. ps. muistan rukouksin

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kaikille kommenteista ja rukouksista, ystäväni on varmasti niistä kiitollinen <3

    VastaaPoista
  10. KIITOS kaikille puolestani rukoilleille ja ennenkaikkea Sesselle sen alkuunpanosta, rukouksemme on kuultu ja nyt pääsen huomena sairaalaan, toivokaamme että syy selviää sairasteluuni jota on jatkunut jo 4 kk !
    Kiitos.
    Minttuliini

    VastaaPoista
  11. Minttuliini: Hienoa, toivotaan että syy selviää ja tosiaan saat avun!
    Näin nopeasti Jumala vastasi, että pääset ainakin sinne tutkimuksiin <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)