Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Vaihtelevaa tiistaita

Tänään on vuoron perään satanut, paistanut aurinko ja ollut pilvipoutaa. Yleisvaikutelma päivästä kuitenkin melko harmaa, vaikka hetken paistoi aurinkokin. Tänään on melko kiireinen päivä. Olimme aamupäivällä pitämässä pienen hartaushetken ja sen jälkeen kylässä ystävän luona. Muutamaksi tunniksi tultiin kotiin ja sitten lähdetään illaksi kotiseuroihin.

Eilen illalla meillä oli kotikokous ja sitä varten siivosin, joten jokunen kuva teillekin, kun kerrankin oli siistiä :)




Sitä ennen kuitenkin kuvia eiliseltä kuistilta, ihana aurinkoinen sää oli ja kuistillakin 14 astetta lämmintä.













Tässä sitten olohuoneesta.





Tällaiset ihanat ystävykset istuvat meidän kirjahyllyssämme :) Johtuen siitä, että kaksi vanhempaa tytärtäni ja suloinen pikku prinsessa kävivät meillä lauantaina. Jolloin kaivoin vanhoja leluja esille. Muistattehan Sesamtien ja Ernien ja Bertin... se oli oman nuorimmaiseni lempiohjelma joskus 14 vuotta sitten.
Olivat niin söpöt kaverukset, että jätin ne kirjahyllyyn maailman menoa katselemaan.





Tekemiäni koreja kesäväreissä, keräämässä kaikkea sekalaista sälää sisäänsä.





Tosin niitä tavaran säilöjiä on jo pilvin pimein muutenkin...





Näihin näkymiin ja kuulumiin. Nyt onkin edessä kolme päivää lastenhoitoa sekä pyhäkoulu perjantai-iltana.

Nauttikaa keväästä!

7 kommenttia:

  1. On se ihanaa kun on siistiä! Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus!♥
    Iloa myös loppuviikkosoi!:)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuisti ja pikkuinen punainen radio :)

    VastaaPoista
  4. Valoisa kuisti, ihanasti aurinko paistaa. Kivat korit oot virkannut. Aurinkoisia kevätpäiviä! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan kodikasta, juuri minun mieleiseni koti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos suloisista kommenteista <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)