Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Elämää joulun jälkeen



Mulla on vielä tänään vapaapäivä. Siitä huolimatta on jotenkin puolimasentunut, väsynyt ja kyllästynyt vire päällä.

Aamulla heräsin ennen seitsemää ja ajattelin, että huomen aamulla pitää olla siihen aikaan pysäkillä tai ainakin kävelemässä sinne.
Miehen Helsinkiin ja Haminaan meno siirtyikin täksi illaksi, eli menee siskolleen yöksi ja sieltä sitten aamulla jatkavat matkaa. Siksi minunkin on herättävä huomenna
aikaisemmin ja käveltävä pysäkille 2,5 km päähän.

Eilisen päivän "uutinen" oli tietysti myrsky, joka oli kaatanut paljon puita muutaman kilometrin päässä, tiellekin. Täällä meidän kulmilla oltiin kuin "Herran kukkarossa", ei mitään erityistä. Yksi naapurin vanha kataja oli kaatunut. Hän oli heti istuttanut uuden, sanoikin että harvoin sitä Tapaninpäivänä puuta istutetaan. Kahdeksan astetta oli ollut mittarissa lämmintä ulkona.




Karl Larssonia kierrätyksetä

Samoin tämä Wc:ssä oleva taulu myös kiertsistä.





Sähköt olivat poissa eilen monta tuntia, keitimme aamukahvin puuhellalla ja mies vei termoksessa naapuriinkin, kun siellä ei ole puuhellaa.



Iltapäivällä läksimme kaupunkiin elokuviin. Kävimme katsomassa uuden suomalaisen Hiljaisuus-elokuvan. Sieltä tultua sähköt olivat palanneet ja saimme taas kahvia ennen kuin katsoimme Sydämen asialla-sarjaa.





Tässä ystävältä saatu joulutaulu, kattotiilelle servetistä tehty.


Suklaata ja muuta hyvää on tullut syötyä liiankin kanssa, niinpä ajattelin viimeisen lahja suklaalevyn säästää ensi viikonlopun iloksi.


Ei ole oikein tullut kuviakaan otettua, jotenkin tuokin kamera on ruvennut tuntumaan niin surkealta. Mulla ei ole sen käyttö-ohjetta, kun sain sen aikanaan tytöltäni ja hän ei löytänyt ohjetta. Siksikään en varmaan osaa kaikkia hienouksia siinä hyödyntää, otan vain peruskuvia.


Laitan kuitenkin tähän kirjoitukseen mukaan joulutunnelmia ja kierrätyslöytöjä, joita ei ole tullut esiteltyä.



Jaa-a, taitaapa jäädä laittamatta, ei suostu lataamaan kuvia ja on älyttömän hidas muutenkin, kone meinaan....jos minäkin...

Parempia tunnelmia ehkä ensikerralla, kera kuvien :)

Ps. sainpahan sittenkin jälkeen päin laitettua kuviakin. Ylimmässä kuvassa joulutunnelmia eteisestä.

Vanhimmalta tytöltä saatu kalenteri odottelee jo tammikuun alkua.


6 kommenttia:

  1. Hyviä joulun välipäiviä ja kaikkea hyvää muutenkin! toivottelee Riitta Sinikka

    VastaaPoista
  2. On sulla aamulla vähän kävelemistä. Kerkiä heräämään pysäkille kävellessä.hi.
    Mukavaa vuoden viimistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa loppuvuotta! Myrsky on onneksi mennyt menojaan.

    VastaaPoista
  4. Onko sinulla nyt vapaata?
    Silloin kun on alavireinen olo päällä,tulevien menemisten tai tehtävien ajattelu tuntuu epätoivoiselta ja vie mielialan tosi syvälle.
    Minulla on mieliala hivenen noussut. Ehkä joulutehtävien loppuminen vaikuttaa.
    Kunpa voisit levätä ja lukea jos löytyy sellaista lukemista joka ei ole asiatekstiä.Se vie mielen toviksi tästä maailmasta ja antaa mielen levätä.

    VastaaPoista
  5. RiittaSinikka, Sylvi ja Lennu: Kiitos :)

    Kirsti: Mulla on vielä kaksi päivää töitä, sitten alkaa taas työttömyys vaihteeksi.
    Mieliala on taas parempi, mutta väsynyt olo on koko ajan.
    Hyvää loppuvuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Ihanan upea on teidän jouluusenne ollut. =) Hyvä ettei myrksy teillä tehnyt tuhojaan.

    Oli tosi huomaavaista viedä kahvia hellattomalle... =) Joskus pulmatilanteet vetävät meistä ihmisistä esiin uusia hyviä puolia...

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)