Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Väsynyt mutta onnellinen


Kyllä on taas ajankulua riittänyt. Kolme päivää meni pihakirppiksellä ja tänään vielä oltiin myös seurakunnassa, jossa mua oli pyydetty kertomaan uskoontulostani sekä lausumaan runoni.

Huomen illalla meillä on kotikokous, josta johtuen on huomenna siivouspäivä. Tarpeen olisi kyllä siivous muutenkin, kun viikonlopun siivous jäi tuon kirppiksen takia :)

Kirppisellä siis kävi kauppa kohtuullisesti, meillä oli vain yksi iso pöytä paikkana, mutta heti ensimmäisenä. Paalupaikka siis :)
Isäntäväellä olikin sitten tavaraa koko pihallinen. Tuli tehtyä itsekkin ostoksia ja lisäksi saatiin ilmaiseksikin tavaraa...joten en tiedä paljonko tavara määrä väheni, hih!
Isäntäväki piti makkara-, lätty- ja kahvikojua pihassa, josta me saimme ruuan ilmaiseksi. Sillä kojulla olikin hyvä suosio. Oli tosi hyviä muurinpohja-lättyjä hillolla ja kermavaahdolla, nams!
He kun tekevät tuota hommaa työkseenkin, markkinoilla yms tapahtumissa.

Huomenna mennään purkamaan meiän pöytä jossain välissä, tänään kun läksimme kesken päivän, kun mentiin sinne seurakuntaan.

Ostoksista (ja ilmaisista) esimerkiksi ihana sermi, 2 patenttikantista lasipurkkia, 2 vanhaa pulloa, 2 Kaj Stenwallin pientä ankkataulua, lehtiä, kahdet kengät, puinen papukaija-seinäjuttu, ruostunut myrskylyhty...

Niistä en ole ottanut vielä kuvia, mutta ehkä jatkossa niitäkin seuraa.


Jotain kuvia kuitenkin lupasin viimeksi, joten ensin kuva vanhimmalle tytölleni tekemästä virkatusta matosta. Heidän uuden kotinsa päävärit : valkoinen, harmaa ja musta.






Sitten muutama kuva kesken eräisestä remontista:










Näissä nyt ei ole mitään järkeä, mutta menköön.Jotain on kuitenkin tekeillä sielläkin suunnassa.

Edelleen siis odottelemme, että peltimies ehtisi tulemaan korjaamaan ulkokaton. Hän oli kyllä sanonut, että hällä on niin paljon hommia,että soittaa kaverilleen, jos tämä kerkiäisi.

Töitäkin kyselin vanhasta paikasta, mahdollisesti voisin aloittaa 12.9. Kunhan se palkkatuki juttu järjestyy.

Tuolla kirppis naapurilla oli juuri otettu kukko ja kolme kanaa. Taas heräsi itselläkin kana- ja lammashaaveet :)

Iloa alkavaan viikkoon!

3 kommenttia:

  1. Pihakirppikset on kivoja! Vaikka itse on myymässä kirppiksellä tavara ei välttämättä vähene :D. Varman hyviä löytöjä teit.
    Olisipa kiva ottaa pari kanaa ja kukko kesäkasvateiksi, tuoreita munia saisi ainakin joka päivä.
    Kiitos samoin, kivaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun teit löytöjä ja sait olla raittiissa ulkoilmassa, olikin lämmin viikonloppu.

    Voi meillä näyttää olevan samoja haaveita yhä , minäkin haluaisin lampaita ruohonleikkureiksi ja kanoja kotkottamaan ,mutta mulla ne jää haaveiksi.
    Kanojen kanssa on myös mukavaa "jutella " kun ne vastaavat pää kallellaan.
    Lampaalta kyn kysyy mikä sulla on kipee se vastaa "pää".

    Kaunista viikkoa Sinullekkin t: Kyki

    VastaaPoista
  3. Pihakirppis kuulostaa kyllä kivalta, itse en ole niissä käynyt.
    Toivotaan että saatte pian katon kuntoon.
    Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinne.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)