Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Aamutunnelmia






Tänä aamuna lähdin jo kahdeksalta koirien kanssa lenkille, siitäkön johtuen ilma tuntui yllättävän raikkaalta. Varsinkin tuulessa oli jo syksyisen raikas henkäys. Kumisaappaat laitoin jalkaan, kun kaksi kertaa ainakin olin kastellut jalkani siellä aamukasteisessa ruohossa.








Kuvasin näkymiä lenkiltä. Vilja alkaa jo vaaleta.






Pojat saivat taas olla vapaana, kun päästiin joen rantaan ja metsään.












Sillalla meni myös muurahaisten valtatie.







Nyt koirat lepäilevät lattialla, samoin Hipsu, Lilli-kisu meni ulos.


Eilen tutkin satoa pihassa, muutama kuva siitäkin.

















Ehtivätköhän tomaatit kypsiksi ulkona, niissä on vasta kaksi alkua...






Tillistä olen ottanut jo osan kuivatukseen.


Salaatit näyttivät vähän nahistuneilta, niin ei niistä kuvaa :)


Kukkapuolella kukkivat kuuliljat





pelargoniat





samettiruusut





orvokeista pienet ja isot, tässä pieniä





ja nämä, oliko nämä nyt petunioita...







Rapun pielessä kasvaa joku rikkaruoho köynnös, oisko valvatti, olen antanut sen kasvaa kaiteen ympärille. Anna kaikkien kukkien kukkia laulettiin ennen.






Näihin kuviin, näkemisiin! Leppoisaa lauantaita!

6 kommenttia:

  1. Harmitus tosiaan tuo teidän homelöytö.Toivottavasti ei tule isoa reonttia teille.
    loa päiviin ja tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Näillä helteillä aamulenkit ovat olleet mukavimpia koirille. Kaikenlaista satoa sinullakin näyttää olevan tulossa, itse odottelen, että omput kypsyisivät!

    Mukavaa vkonloppua!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  3. Niin ihania, Suomen kesän aamutunelmia!
    Maalla on ihanaa!:)

    Toivotan tsemppiä remonttiin! Arvostan sitä, kun ihmiset laittavat vanhaa kuntoon, se on kova urakka, mutta monesti kannattaa, ainakin minun mielestäni:)

    Kiitos sinulle, kun vierailit blogissani!:)

    Hali, Marge

    VastaaPoista
  4. Kiva oli lenkillä käydä aamusta, mutta kun en yksin viitsi ja suloseni on niin aamu-uninen
    sinulle kaksi suloista koiraa seurana.
    Hienolta näyttää vilja.
    Kaikenlaista satoa sinulla.
    Oikein hyvää pyhää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Pitsienkeli, Sari ja Marge!
    Kiitos teille ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    Sylvi: Minäkin olen periaatteessa aamu-uninen, mutta nyt olen sattunut heräämään aikaisemmin.
    Meillä mies yleensä on se aamuvirkku :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)