Tänä aamuna heräsin jo vaihteeks kuudelta ja mietiskelin sängyssä asioita. Esimerkiksi sellaista, et mun blogi on painottunut sisustus puoleiseksi, vaik muitakin tärkeitä asioita (tärkeämpiäkin) mun elämääni kuuluu. Niinkun usko, joka on mun elämän kantava voima. Liian vähän sitä tulee pidettyä esillä.
Ajattelin omaa elämääni. Kuinka mulla oli lapsuuden usko, joka kantoi nuoruusvuodetkin, kunnes parikymppisenä jäi taka-alalle.
Tuli mieleen vanha laulu:
Silloin usko lapsuuden
sulla oli suloinen,
rukoukseen liitit kätesi
sä vain:
"Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani"
niin turvallisna rukoilit sä ain.
Sitten tuli ensimmäisen avioliiton mukana perheväkivalta ja pelko. Vanhin tyttäreni oli hoidossa uskovaisessa perheessä ja he (multa kysyttyään saako) tilasivat tytölle jonkun hengellisen lastenlehden. Suorastaan janoisesti sitä itsekin luin, vaikka en välttämättä olisi sitä kenellekään myöntänyt silloin :)
Siinä oli laulu, jonka säe antoi mulle toivoa pelonkin keskellä pitkät ajat. Vieläkin muistan säkeen ulkoa:
"Hän on aina kanssamme,
silloinkin kun pelkäämme.
Ei Hän koskaan hylkää meitä,
seuraa elämämme teitä,
kulkee vierellämme."
Ja niin tuo säe kävi toteen elämässäni. Vaikka Jumala oli työnnetty taka-alalle, Hän seurasi elämäni teitä ja kun aika oli kypsä, sain tulla uskoon! Mahtavaa!
Hän on ollut kaikissa asioissa mukana ja nyt välillä tuntuu, ettei voi uskoa, että elämässä on kaikki niin hyvin!
Rintasyöpään sairastuminen muutama vuosi sitten, oli jonkinlainen koettelemus, mutta siinäkin usko kantoi.
Koskaanhan emme voi tietää mitä huomenna tapahtuu, mutta niinkuin Hän sanoo sanassaan:
"Joka päivä minä olen teidän kanssanne, maailman loppuun asti."
Laitan tähän väleihin kuvia puutarhasta. En muista laittaneeni niitä vielä aiemmin.Nyt sinne on tullut jo vähän kukkiakin, mutta niistä ei ole tullut vielä otettua kuvia...ja alkutekijöissään vielä ovatkin :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
Ps. Lilli-kisukin tuli eilen illalla kotiin. (Kerkesin sitäkin jo rukoilla, kun se oli kuusi yötä poissa!)
Kyllä se on elämän tärkein juttu, että saa olla Jumalan lapsi <3 Tuo laulu, jossa lauletaan, siitä lapsuuden uskosta on mun rippikoululaulu ja niin tosi mullekkin. Itsekkin olen aina uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, mutta -90 vuonna sain tulla omakohtaisesti uskoon <3 Jumala on ollut uskollinen, vaikka itse en aina ole, kiitos siitä Jumalalle <3 Olen paljon "tutustunut" uskoviin täällä blogimaailmassa ja tuntuu, että oltaisiin heti tuttuja, saman Isän lapsia kun ollaan:)Mukavaa sunnuntaita sinulle <3
VastaaPoistaSama kallio on perustuksena minunkin elämälläni, eikä se horju, vaikka kaikki muu elämässä murentuisi. Turvallista oloa Jumalan kämmenellä Sinullekin edelleen :)
VastaaPoistaMammeli: Kiitos! Mäkin olen myös vuonna-90 uskoon tullut :)
VastaaPoistaSamoin sinulle Millan!