Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Oton muistolle
Tänään koitti se päivä, että jouduimme luopumaan Otto-kisustamme. Kuten muistatte, Ottohan oli laihtunut kovasti ja söi aina vaan huonommin. Loppuaikana Otto makasi vain tuolilla, eikä syönyt enää mitään moneen päivään. Horjuen kulki tarpeilleen ja juomaan vettä.
Ei tullut enää aamuisin vastaan, kun tulin alakertaan, katsoi vaan tuoliltaan surullisin silmin.
Tänä aamuna tuli luokseni keittiöön, juuri ja juuri jaksoi hypätä syliini ja vielä, ikäänkuin hyvästiksi kehräsi olkapäätäni vasten.
Kun nyt oli vapaapäivä, soitin eläinlääkärille ja hänkin oli sitä mieltä, että tuskin mitään oli tehtävissä enään. Saimme ajan samalle päivälle ja Otto sai piikkinsä, minun sitä silitellessä.
Nyt on perheessämme Oton muotoinen tyhjä aukko, mutta onneksi toiset eläimet lohduttavat läsnäolollaan. Sellaista elämä on, kaikella on aikansa. Otto sai kuitenkin 13 ja puoli vuotta elää terveenä. Tämä kunnon heikkeneminen tapahtui parissa kuukaudessa. Lääkäri sanoi, että luultavasti sillä oli kasvain jossain.
Mutta elämä jatkuu ja minä olen siivonnut iltaa ja vieraita varten. Lisätuoleja täytyy vielä kantaa olohuoneeseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä oli armelias päätös, ettei Otto joutunut kärsimääm. Hyvää matkaa Otolle kisojen taivaaseen. Saihan se pitkän ja onnellisen elämän.
VastaaPoistaSama surullinen päätös on meilläkin jouduttu jo tekemään monta kertaa ja monesti se on vielä edessäpäin. Ei sitä lemmikkien elämän lyhyyttä muista koskaan silloin, kun uutta on ottamassa.
Osanottoni. Rakkaitahan moista karvaisista kavereista tulee, varsinkin kun pitkään saadaan yhdessä elellä. Meillä tapahtui tänään vaihteeksi iloinen ja iso ihme. Lääkäri totesi viikko sitten Usmakoiralla ison kasvaimen. Tänään, eläinklinikalla, leikkaukseen valmisteleva lääkäri ei löytänyt sitä enää mistään. Taivaanisä antaa joskus ihania lahjoja...toivottavasti myös lohdutusta suruunne.
VastaaPoistaTosi raskaita päätöksiä ovat aina ystävistä luopumiset.Mutta Oton kannalta varmasti oikea päätös.
VastaaPoistaHalauksia ja rutistuksia sinne teille.
Voi surku! Mutta nyt on Oton hyvä olla. Se on tärkeää antaa rakkaalle ystävälle armelias ja arvoisensa päätös elämälleen. Helppoa se ei koskaan tosin ole, lemmikistä luopuminen.
VastaaPoista*iso halaus*
Voi Ottoa!
VastaaPoistaOsanottoni. Surullinen päätös, mutta varmasti se oikea.
VastaaPoista