Hyvää perjantaipäivää kaikille!
Ystävän tyttö tulee hakemaan sen ompelujutun 9ltä, sain sen eilen valmiiksi.Tässä se odottaa hakijaa.
Kävin myös siellä parturissa, muistin (kun en katsonut omaa kalenteriani,vaan luotin omaan muistiini, ei pitäs :) että aika oli kymmeneltä. Eipä ollutkaan, vaan klo 11.
Sitten piti tietysti käydä kuluttamassa aikaa Jyskissä, josta ostin puuhengareita sekä kirppiksellä, jossa järjestelin oman pöytäni sekä ostin kaksi vihreätä isoa lasimaljakkoa. Maksoivat yhteensä 5 euroa, mutta olivat kivoja, niin piti ostaa. Tässä toinen, entisen sinisen kaverina.
Aika nihkeästi on oman pöydän kauppa lähtenyt käyntiin :(
Kävin siellä vielä illalla uudestaan viemässä vähän lisää tavaroita.
Viikonloppu on kiireinen varsinkin isännällä, joten ei kannata mökkireissusta haaveilla.
Tänään tulee ilmeisesti keskimmäinen tyttö käymään, kiva! Hänellä on koulusta vapaapäivä. Löysin Lemmikki-lehdestä virikelelun rotille ohjeen, niin voitas heiän rotille tehdä sellainen. Mä muuten olen rottienkin mummu. Tyttö jutteli kerran rotille, että tutustukaa nyt mummuun :) No, mikä ettei!
Nuorimman tytön pyörässä ei toimi vaihteet ja siitä hän nurisi aamulla. Hänen kaveriltaan oli varastettu koko pyörä. Niitä on meiltäkin varastettu aikas monta sinä aikana kun ollaan elämässämme tässä kaupungissa asuttu. Tosi tyhmää!
Mun on pitänyt monena päivänä siivota, kun olen katsonut karvatuppoja, jotka ovat pyörineet lattialla. Joka päivä on kuitenkin tullut jotain muuta tai sitten on voimat huvenneet kesken päivän. Joten olen vain turvautunut harjaan ja rikkalapioon :)
Tänään ois nyt vihdoin siivouksen aika. Eilen illalla jo aloitin siivoamalla eteisen naulakon ja hyllyt ja vaihtamalla vähän eteisen väritystä. Ruusujen aika on ohi eteisessä.
Tässä se lokerikko, jonka ostin viikko sitten kirppikseltä, vain 1,50 e. Laitoin sen nyt eteiseen.
Nyt täytyy mennä nettipankkiin maksaan laskuja ja sitten siivoamaan!
Kivoja tavaroita, ja tuo hyllykkö on halpa ja ihana, mäkin haluun!
VastaaPoistaMukavaa että lapset käy,mullakin jo aikuinen tytär, mutta aina yhtä ihana!
Rotat on kivoja ihan, itsellä on joskus ollut gerbiilejä.
Touhua on päiväsi täynnä,mutta varmasti kivaa!
Mukavaa viikonloppua :)
Ihana pikku hylly ja soman värinen.
VastaaPoistaTyttärillä oli rottia. Kun tutustuin yhteen niistä, en enää inhonnut niitä. Viisaita otuksia ja tuntui, että ne ymmärsivät puhettakin ... sitten tulin allergiseksi rotalle. Hyvää viikonloppua!
Seijastiina: Nyt ollaan jo illassa, olettekohan te mökillä, mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaMarkka: Joo kyllä rotat ihan söpöjä on, kun niihin tutustuu. Mukavaa viikonloppua!