Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
torstai 31. tammikuuta 2013
Mitäpä tässä...
Yleisin kysymys varmaan on mitä kuuluu tai miten menee tai mitäs teille? Ja ainakin mun yleisimmät vastaukset on: mitäs tässä, ei ihmeempiä tai vaan: ihan hyvää :)
Ja ihan hyvät vastaukset, jos tosiaan ei ole mitään erityistä tapahtunut ja kaikki sujuu ihan mukavasti.Joskus sitä voi kyllä tulla käytettyä muutenkin, ihan tavan vuoksi.
No, nyt ei ole tosiaan kummempaa, niin tulipa otsikoksi tuo lause, kun ajattelin onko mulla edes mitään kirjoitettavaa...Ja silti, ainahan kaikkea tapahtuu.
Nytkin on ollut olevinaan niin kiireistä, ettei ole kerinnyt kirjoittaakaan.
Eilen oltiin illalla pitämässä hartautta päihdekodissa ja toissapäivänä olin ystävälläni kylässä sillä aikaa kun meidän miehet olivat leffassa, verestämässä nuoruusmuistoja, leffa oli Vuosi 85.
Kirjastossa on tullut käytyä lainaamassa kivoja kirjoja ja toisessa kirjastossa sain ilmaiseksi neljä kirjaa poistettavista.Lukemista siis riittää! Eilen tuli lisäksi ihana Unelmien talo ja koti.Pipon olen kutonut ja nyt neulon samasta langasta kämmekkäitä.
Virkkaamani muovimattokin on suurinpiirtein valmis.Uusia korttejakin (keräämiäni) on tullut ja olen kansioita järjestellyt.
Olen pähkäillyt kaikkia sisustusideoita kevääksi, en ole ollenkaan tyytyväinen ollut tähän meiän "kasari-tunnelmaan", ruskeita huonekaluja, ruskeita ovia ja kaappien ovia ym. Tosin nuo täytyy varmaan hyväksyä, ainakin nuo ovet, mies kun ei lämmennyt ehdottamalleni ajatukselle maalata keittiön komeroiden ovet valkoisiksi. Ne kun on niin kuluneet toisin paikoin, mies meinasi vaan että pistä tarra päälle, kun näytin sille yhtä kulunutta paikkaa...Voi-voi noita miehiä!
Tässä kuvia Ilona Pietiläisen Talven taikaa kirjasta. Nämä kuvat hänen vierailu kohteestaan, tästä samasta asunnosta oli kuvia nyt tuossa em. uudessa Unelmien talo ja koti-lehdessä.Kodin emännän blogin osoite on: anrinko.blogspot.fi.
Pitäisipä käydä itsekin kurkkaamassa tuota blogia.
Minä niin ihastuin näihin raikkaisiin, iloisiin väreihin!
Mitäpä tässä muuta. Tätä aikaa odotellessa:
terveisin Sesse
lauantai 26. tammikuuta 2013
Tyylilyyli, kolmas (ja viimeinen) osa
Nyt olemme nähneet maalaislyylin aamutyylin ja päivätyylin.
Lopuksi iltatyyli ja ehkä se on samalla city-tyyli, kun on otettu kaupungissa ja seurakunnassa käynnin jälkeen.
Ja kuten ennenkin olen selittänyt mistä vaatteet ovat peräisin, niin nytkin :)
Ja tavoilleni uskollisena: toppi (turkoosi), legginsit ja saapikkaat ovat kaikki kierrätyksestä, mustavalkoinen tunika-mekko on vanhimman tyttären entinen.
Ja tässä aina tyylikkäät turkisniekat
Rasmus maton alla, villillä päällä
ja Hipsu ornitologi (oliko oikea sana :)bongaa lintuja ikkunasta
Tervetuloa uudet lukijani :)
Leppoista launantaita teille!
torstai 24. tammikuuta 2013
Taas tostaissa
Talven taidetta
Aika menee kyllä niin nopeaan, mitä se sitten oliskaan, jos olis töissä!
Äsken oltiin miehen kanssa tekemässä puunsiirto-operaatiota taas, eli alavarastosta siirrettiin polttopuita pannuhuoneen viereiseen puuvarastoon.Tällä kertaa minä lastasin puita kottikärryihin ja pulkkaan ja mies veti ne etupihalle ja tyhjensi klapit kellarin puuvaraston ikkunasta sisäpuolelle.
Nyt voi tulla vaikka lumimyrsky ja sulkea meiät sisäpuolelle, on taas lämmityspuita ja ruokaakin pakasteessa. No, toivottavasti ei kuiteskaan :)
Aamupäivällä oltiin yhdessä naapurikylässä ajelulla. Sinne oli tullut kodikas kahvila ja näkyi asiakkaitakin riittävän.
Posteljoonikin muisti minua ja tuli kaksi pientä pakettia, toisessa oli lehtitilauksen lahjat (eli kaksi pyyhettä) ja toisessa tilaamani hengellinen kirja.
Eilen kun olimme vähän ennen auringon laskua sauvakävelyllä, niin taivas oli jännän värinen.
Tänäänkin paistoi aurinko ja oli upeat näkymät ajelullamme. Meidän talo vaan on niin varjon puolella ja "alhossa", että pihalla ei vielä paista aurinko, täytyy odottaa että se kiipeää korkeammalle.Nyt se paistoi vaan puiden latvoihin.Siihen vaikuttaa myös tuo talon takana joen toisella puolella oleva "vuori" ja sivulla oleva metsä.
Busse-raukalla on ollut vähän lonkka kipeä ja kun sillä on vaan muutenkin kolme jalkaa käytössä, niin ei voi tuota takajalkaakaan lepuuttaa.Se on tykännyt pihalla lumessa maata, ehkä se kylmä jotenkin puuduttaa...tiedä häntä.
Viime viikonloppuna kun olin yksin kotona, niin ruuanlaitto oli helppoa,mutta näin hyvin silti söin.
Eli salaattia, jonka päälle lohkoin kananmunan ja ripottelin persiljaa. Reissumies, jonka välissä oli kakluunissa lämmitettyä lenkkimakkaraa ja juomaksi joululta jäänyttä kotikaljaa.
Ja kun keittiössä oli kylmä, kannoin tarjottimen olohuoneeseen.
Tämä kuva oli jäänyt silloin kännykkään :)
Toivorikasta torstaita!
maanantai 21. tammikuuta 2013
Aurinkoista talvipäivää!
Tämä talvimaisema on meidän sauvakävely lenkiltä, jossa olimme tuossa joku aika sitten.
Myös tämä toinen kuva on matkan varrelta, ajattelin miten tuollainen harmaa seinä näyttää kauniilta ja jotenkin keväiseltä auringossa.
Kaikenlaista tässä on touhuttu viikonlopun aikana.Viimeksi kun kirjoitin, niin aikomus oli ruveta siivoamaan. Kyllä sen teinkin osittain, eli yläkerta, eteiset ja vessat jäi siivoamatta.Mutta olohuoneesta vaihdoin jopa joulun punaiset verhot pois ja vaaleat tilalle, muutenkin yritin liikaa punaista vähentää ja laittaa neutraalimpia värejä.
Tässä muutama pieni kuva.
Viikonloppuna myös järjestelin vaatekomeroni. En tiedä minkäverran vaatteita "normaali-ihmisellä" on, mutta kun huvikseni laskin paljonko mulla oli mitäkin vaatetta siellä komerossa, tuli hirveitä lukuja :)Ja siinä olivat vain puhtaana ja siinä kaapissa olevat (eli hengarivaatteet).
Esim. puolihameita 13 kpl!
Tässä pari kesäväreissä, tulee ikävä kesää...
Tunikoita 9 kpl
Mekkoja 5 kpl
Villatakkeja 7 kpl!
Paitoja 7 kpl (niitä on tietysti lisää laskostettujen vaatteiden kaapissa)
Housuja 9 kpl (niitäkin on tietysti lisää em, kaapissa)
ym.
Laukkuja/kasseja oli siellä 7 kpl ja nämä on sellaisia joita en juuri käytä ainakaan talvella.Käytössä olevat laukut kun ovat keittiön ulkovaate komerossa.
No, pari noista kasseista on hyötykäytössä, tuossa vaaleanpunaisessa on sukkahousut ja ruskea-valkoisessa vyöt.
Kaapissa oli myös siististi hengarilla vuosia, vuosia sitten aloittamani "kukkapuu", joka odottaa josko sen joskus tekisin valmiiksi :)
Kaapin lattialla on kenkäteline/hylly jossa on alusvaate ja sukkakorit sekä 6 paria kesäkenkiä, vaikka periaatteessa kesäkengät on vintissä...osan jätin tuonne komeroon.
Kyllä sitä ihmisellä on tavaraa, mutta ei noissa vaatteissakaan oikein mitään ollut mitä olisin halunnut heittää pois. Ja kun on kivoja vaatteita halvalla(kirppis/kierrätys) tai ilmaiseksi (esim tyttöjen entiset)saanut, niin miksipä niitä pitäisi pois laittaa.Eipähän tarvitse ainakaan aikoihin ostaa uutta :)
Paitsi kyllä keväällä saattaa kirppis/kierrätys kierros houkuttaa, vaihtelun vuoksi :D
Sitä odotellessa...aurinkoista päivän jatkoa!
lauantai 19. tammikuuta 2013
Kaikki paikalleen, toiveuntako?
Selasin tuossa kirjaa Kaikki paikalleen...jonka olen joskus jostain tarjouksesta saanut.
Meillä on keittiössä pieni hyllykkö, jossa on kolme tasoa. Ylimmäisellä hyllytasolla on ns. tärkeämmät tavarat pienemmässä korissa. Kahdella alemmalla tasolla on isommat sekalaisen tavaran korit, joihin työnnän tavaraa joka on kertynyt keittiön pöydälle tai sen hyllykön päälle tai muualle keittiöön tai olohuoneeseen, paitsi että mulla on olohuoneessa lisäksi oma kori mihin laitan osan sieltä löytyneistä tavaroista.
Tänään rupesin pitkästä aikaa tutkimaan mitä kaikkea niissä koreissa on, tässä esimerkkejä:
-iso muovirasiallinen irto tulitikkuja, käyttämättömiä
-käyttämätön adapteri laatikossa
-ranneheijastin
-palanut lamppu
-suksivoide
-coca-cola jojo
-kaapin vedin
-2 metallitankoa muovipäillä
-saippuarasian alaosa
-matkahammasharja
-aurinkolasit
-iso vieteri
-8 mangneettia
-pieni käyttämätön ilmapallo
-2 liidunpätkää
-kumirenkaita, pussinsulkijoita, hakaneuloja
-lego
-vauvan tutti
-2 yhden kukan vesiputkiloa
-ripsivärin harja
-muoviset pienet hiiri ja orava
-nastoja
-ketjun osa
-2 lompakkoa
-vanhan ovikellon osa ja jotain muita osia?
-arpakuutio ja pelinoppia
-tähtisadetikkuja
-joulunauhaa
-rautalankaa
-2 heijastinta
-vanha kynttilälampetti j.n.e
Ja tietysti pölyä...
Hoh-hoijaa ja tässä oli vain osa niiden sisällöstä.
Eikä siellä loppujen lopuksi kuitenkaan ollut paljoa turhia tavaroita...no se on tietysti suhteellista. Pistin jotain kierrätyspussiin, jotain jopa roskiin ja osan vein nille kuuluville paikoille...kuten nastat, kumirenkaat ja hakaneulat.Heijastimista huonomman näköisen heitin roskiin ja paremman kiinnitin sellaiseen takkiini, jossa ei ollut heijastinta laitettu.
Ruuvit ja epämääräiset osat vein työkalulaatikkoon. Ja jotain "turhaa" pikkusälää vein askartelutavaroiden sekalaispurkkiin, jos vois käyttää niitä askartelussa tai nukkiksessa.
Ja tämän tein jo ennen kuin olin katsonut tuota kirjaa.
Tää päivä on kyllä mennyt ihan harakoille, kun en ole vielä aloittanutkaan varsinaista siivousta. Viikkosiivous kun on vielä tekemättä :( Saas nähdä jaksanko aloittaakkaan.
Aamulla mies lähti taas harkkoihin ja mä nousin vasta vähän myöhemmin. Vaikka mies oli uunin lämmöstä päätellen pitänyt vähän tulta sekä kakluunissa että puuhellassa, lämpöä oli vain 12 astetta keittiössa ja 14 astetta olohuoneessa, kun sen toinen patteri on pois pelistä.(Naapurin putkimies on luvannut tulla vilkaisemaan sitä joskus).Joten melkein ensimmäiseksi laitoin uusia puita kakluuniin, siellä olikin vielä hiillosta,niin kun laitoin sinne sytykettä myös niin ne lähtivät palamaan.
Ulkona oli -31 astetta, eteisessä -15 ja kuistilla -25 astetta, että aika vilposta!
Vähän aikaa sitten laitoin vielä puuhellan tulen ja samalla lämmitin sillä itselleni ruokaa ja kuumaa vettä (join murukahvia), joten nyt on jo keittiössä 15,4 astetta ja olohuoneessa melkein 17 astetta. Kyllä se siitä vielä nousee...ulkonakaan ei ole enää kuin noin -23. Mulla on yllä ulkohousut, pitkä villatakki, ranteenlämmittimet ja kahdet villasukat, joten ei tässä mitään hätää ole...ei ole kylmä.
Pakko kai tässä ois ruveta siivoamaan, nythän ne matotkin raikastuis ulkona ja illalla pääsee saunaan pesemään hiet (hiki siinä kuitenkin tulee) pois.
Joten eikun hommiin, jostainhan se on aina alotettava! Mukavaa, raikasta siivouspäivää lauantai-siivoojille ja saunapäivää niille jotka saavat siitä nauttia.
Kaikille muille vaan hyvää lauantaita ja viikonloppua!

torstai 17. tammikuuta 2013
Buzzausta ja nukkista
Ensin aluksi buzzauksesta sen verran, että tein juuri loppuraportin Buzzadorille.
Olen käyttänyt sitä vartalovoidetta yleensä saunan/suihkun jälkeen ja välillä muutenkin esim.sääriin ja käsivarsiin.Kyllä se mun mielestä on ollut mukavasti ihoa kosteuttavaa ja mieto tuoksu on myös plussaa. Sitä en tiedä miten se sopii, jos on ihottumaa.
Näytepakkauksistakin sain suurimman osan jakoon, pari tais jäädä vielä itelle.
Otin nukkiksesta muutaman kuvan eilen, kun raivasin sieltä kuusen ja lahjat pois.
Vähän piti huonekalujakin järjestää, kun olohuoneeseen on tullut takka.
Tässä äiti istuu vauvan kanssa tunnelmoimassa uuden takan äärellä.
Sillä aikaa keittiössä joululomalle tullut isosisko laittaa nuoremmille lapsille ruokaa pöytään. Kanaa ja salaattia näkyy olevan :)
Vauvakin oli päässyt jo odottelemaan ruokaa. Mutta missä äiti ja yksi tytöistä ovat...
He vielä ihastelevat takkatulta :)
Vaikka se ei tässä "valoisasssa" kuvassa näykkään.
Tosin tuo mun tekemä takka ei oikein onnistunut, tein sen rahkarasiasta ja savuputken vitamiiniporetabletti-putkilosta ja päällystin koko höskän tarramuovilla...joka meni ryppyyn :( No, viis siitä.
Tänään oli aurinkoinen päivä, eikä vielä liian kylmääkään. Teimme 9 km:n sauvakävelylenkin, tuli ihan jalkapohjat kipeiksi.
Aamupäivällä leikkasin pussillisen leipäpusseja maton kuteeksi. Olin nimittäin raivannut ne yhtenä päivänä pois keittiön laatikoston alalaatikosta, johon ne aina tulee tungettua.Jos rupeaisi niistä virkkaamaan mattoa, raidoiksi leikkaan värillisiä muoveja (apteekin-ym pikkupusseja, rikkimenneitä muovikasseja ja muita värillisiä pusseja). En näköjään voi mitään heittää roskiin :)Tuleekohan musta himohamstraaja...olen sitä ohjelmaa katsonut, kun olen milloin muistanut :D
Hyvää torstaita ja muistakaa, että torstai on kuulemma toivoa täynnä!
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Talvikelillä
Mitä voi tehdä talvikelillä?
Tänään muutaman flunssaisen ja väsyneen oloisen päivän jälkeen piristyin sen verran, että läksin miehen kanssa lumitöihin. Lunta satoi kyllä edelleen, ja itse asiassa sataa vieläkin, mutta saipahan entiset (yön aikana tulleet) kerrokset pois.
Tämän jälkeen tehtiin pieni sauvakävelylenkki. Tietäkään ei oltu vielä aurattu ja vain pari autoa oli siinä kulkenut.Jossain vaiheessa käännyimme takaisin ja poikkesimme vielä pienempää (ja lumisempaa) tietä joen rantaan.Koirat olivat mukana ja innoissaan juoksentelivat pitkin poikin.
Päätin tehdä lumienkelin ja ottaa siitä kuvan todistukseksi etten ole vielä liian vanha tekemään lumienkeleitä :D . Mutta kuinkas kävikään...tein kyllä lumienkelin, mutta Elmo oli niin ihmeissään, miksi makasin lumella, että ryntäsi pyörimään ympärilläni ja sotki koko enkelin...
Siksipä kuvia vain koirista
Elmo, kuuraparta, tuiskutukka
Ja tässä molemmat: Elmo ja Busse.Tässä kuvassa näkyy selvästi Bussen jalkavamma, joka sillä on ollut pienestä asti. Eli toinen etutassu on jäänyt pieneksi ja epämuodostunut, hyvin se on kuitenkin selvinnyt elämästä kolmijalkaisena.Ja silloin kun me 10-kuisena otimme sen meille, se oli niin ihana, ettei siinä paljon yhden jalan puuttuminen haitannut.Elmolla puolestaan on ollut henkisiä traumoja ja pelkoja, mutta hyvin sekin on rohkaistunut ja on ihan iloinen koira.
Lumisen rauhallista maisemaa...
Viimeiseksi vielä tammikuun maisemakuva (10 kuvaa kesään- haaste tai jotain sinne päin :)
Talvelta näyttää
Hyvää talvista keskiviikkoa teille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)