Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Maanantain höpinöitä





Tänään poikettiin Kasvihuoneilmiössä, jossa ei olla vähään aikaan käytykään, vaikka se on täällä lähimaastossa. Ainut saalis kyllä tällä kertaa oli nämä kolme valokuvaa ja kanien söpöilyn seuranta.Olihan siellä ihania kirjoja, mutta näillä rahavaroilla ei nyt niihin kuin salaa vilkaistu.






Kahvilla sentään käytiin, mutta sekin muualla. Suht halvalla, kaksi kahvia + kaksi laskiaispullaa yht. 3 e.(Tosin sillä rahalla olisi saanut jo kaupasta paketin kahvia).Mutta "ulkona kahvittelu" onkin vaihtelu-asia, ja samalla sai lukea päivän lehden.







Huomenna taas töihin tuttuun paikkaan ja ylihuomenna toiseen.Sauvalenkillä kävin pitkästä aikaa, ihmeen hyvin se sujui, vaikka olkapää on kipeä ollut. Tosin se "riipaisee" vain määrätyissä asennoissa.Alkaa olla ihan "romuna" kun millon mikäkin paikka on kipeä. Muisto noin 10 vuotta sitten: Olin töissä ja kuunneltiin siellä radiota samalla, niin radiossa sanottiin että: " Jos olet täyttänyt 40 ja heräät jonakin aamuna ja huomaat ettei satu mihinkään, niin olet kuollut" :D
Nauratti jo silloin, kun oli niin "totta".Siitä puhuttiin sitten toisten keski-ikäisten naisten kanssa.





Ulkona oleva kanerva on jo ihan ruskistunut, mutta kuistilla oleva on pysynyt vieläkin punaisena.Ja Busse on aina vaan väsynyt :)







Mallikasta maanantaita!





lauantai 1. helmikuuta 2014

Luminen lauantai





Tänään on tainnu miltei koko päivän sataa lunta. Mies oli aamulla jo lumitöissä, kun meikäläinen vasta heräsi. Minä myöhemmin vaan työntelin lintulaudalle pienen polun, kun lisäsin sinne siemeniä. Huomasin samalla, että talipallot oli lopussa varastostani, oli niitä vielä pari "automaatissa" jäljellä.



Päivällä tehtiin miehen ja koirien kanssa vaan ihan pieni lenkki.
Vaatekaappini (eli takki-kaappi, keittiön komero), oli niin täynnä ja sotkussa...






...se piti siivota. Vein sieltä pois (eli vinttiin) kaksi syystakkia, kaksi liiviä ja kassillisen kaulahuiveja, pipoja ja hanskoja.Vielä nuita jäi jäljellekin :)...seitsemän talvitakkiakin ja kasa kaulahuiveja ym. Kahdet kengät vein toiseen vaatekomeroon, niin että tuohon kaappiin jäi vaan muutama pari talvisaappaita ja työsandaalit.Kyllä se kuitenkin vähän siistiytyi :D




Vaatekappini "yllätys" on varmaan kukkamulta-pussi, joka siellä asustaa...ihan siitä syystä, että on poissa silmistä, mutta kuitenkin lähellä ja eikä multa ole jäätävän kylmää (niinkuin ois eteisen komerossa ollessaan).


Tänään tein ruuaksi pitsaa pakasteesta otetusta joulukinkun lopusta + tonnikalan rippeistä.Lisäksi tomaattimurskaa, pieneksi hakattua valkosipulia, mausteita ja kahta erilaista juustoa raasteena.

Ja kun kerran lämmitin uunin, niin tein myös vadelma-piirakan, josta söimme jo palat kahvilla ja illalla otamme lisää (sauna)jäätelön kera, nams!





Lopuksi Rasmus, joka näyttää aivan siltä, että älkää häiritkö mua.





Suloisia unia teillekin ensi yönä!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Viiltävä tuuli...





....sitä on riittänyt viime päivinä, eikä tuo ollut paljon helpottanut, kun ulkona kävin postilaatikolla ja ravistelemassa matot.
Taivas on mennyt pilveen ja lunta tulee vähän.Kunnon lumipyryä kai ne on ennustaneet ensi yöksi.Ei kuitenkaan vielä ole keli sellainen, kuin kivan talvi-purkkini kuvassa :)







Eilen oli kylätalon Evankeliumin ilta ja tänään seurakunnan Ilosanoman ilta, pyhäkoulu-vuorokin.
Viikkosiivousta olen tehnyt jo tänään, kun on vapaata ja mieskin ollut kaupunkireissulla. Ei vaan jaksa/ole innostusta siivota niin paljoa kuin pitäs.
Imuroitu on kuitenkin ja lattiat pyyhkästy mopilla (oli jo aikakin :)Pölyhuiskalla vaan vetelin nyt pölyjä ja vessat on vielä siivoamatta.
Pettymyksellä (eikä ihan pienellä) alkoi tämä päivä, mutta viis siitä...eteenpäin sano mummo lumessa.







Tammikuun viimeinen päivä, kevättä kohti ollaan menossa jo kovaa vauhtia ja pakkasistakin voimme ehkä hetken hengähtää. Itsellä on tullut kutisevaa ihottumaan kaulaan ja vähän kasvoihin, iho kutisee ja kiristää, vaikka kuinka rasvais.Myös käsiin on tullut taas vähän ihottumaa ja käsivarsiin.Iho ei tykkää pakkasista eikä kuivasta huoneilmasta.
Ystävän ja hänen tuttavansa tekemää musiikkia cd:ltä kuuntelin tuossa samalla kun siivoilin.







Kuvia keittiön yksityiskohdista on tässä ollut.
Sunnuntaisilta vierailta, jotka tapasimme muutaman vuoden jälkeen, saimme tällaisen tuikku-laatikon. Siinä riittää tuikuteltavaa :)







Nämä kisu-kynttilät on vanhat, niitä ei raaski kyllä polttaa...kuka nyt haluais pistää kissan pään tuleen... tytöltäni sain nämä pari vuotta sitten.






Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua <3


maanantai 27. tammikuuta 2014

Laiskoja eläimiä ja muuta mukavaa

Tänään mennään siis maanantaissa, huomenna meinaan pitää vapaata, koska täytyy käydä hoitamassa asioita ja samalla käydään sitten ruokailussa.


Tänään hauskoja kuvia loikoilevista eläimistä.
Aamulla Elmo jäi nukkumaan miehen petille, enkä voinut pedata petiä kokonaan, kun toinen nautti lämpimästä vuoteesta :)
Mies lähti heittämään minua töihin, mutta palasi itse kotiin lepäämään, kun hällä oli vähän kipeä olo eikä ollut saanut yöllä nukuttua.







Nyt kun kirjoittelen tässä läppärillä, toinen nautiskelija löysi hyvän makuupaikan pöytäni avonaisesta laatikosta :)







Muistatteko vielä, kun ostin kirppikseltä pari maalaamatonta vaneri juttua maalausharjoittelua varten.Nyt ne somistavat seinähyllyä. Pieneen lehtikoteloon laitoin lisäksi koristeeksi ruusun servetistä (Eri-Keeperin ja veden sekoituksella).






Kissukseni oli vähän kuihtunut alaosastaan, varmaan siksi kun oli liian matalalla kukka-jakkaralla eikä saanut tarpeeksi valoa. Laitoin vanhan kaapin ison laatikon pystyyn ja kukan sen päälle, se on vielä kauniin vaaleansininenkin ja sisälle laatikkohyllyyn laitoin vielä jotain turkooseja säilytys-juttuja.






Eipä enenmpää tällä kertaa, mukavaa maanantaita!


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kahvikutsua ja haastetta


Noita molempia tässä sain ja yritänkin vastata kysymyksiin vaikka vähän kerrassaan.

Kahvikutsun sain Reetalta Pellonperän emäntä-blogista.

Eli tässä ovat kysymykset, jotka ovat sellaisia että voisivat kahvipöytä keskustelussa tulla eteen :), jos olen oikein käsittänyt.

1. Mikä on sisustustyylisi?

Kai se on se boheemi mummolatyyli :D (Kuva kuistilta)





2.Mihin huoneeseen olet panostanut eniten?

Tuohon vastaisin, että keittiö. Ainakin siihen on mennyt eniten rahaa, kun se on remontoitu.








3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Tuohon keittiö-remonttiin käytin rahaa, kun oli "pakko" saada se vähän käytännöllisemmäksi.Yleensäkin kiinteään omaisuuteen...vaik ei sitä paljon olekaan.



4. Mihin käytät paljon rahaa?

Pakollisiin kuluihin kuten asumiseen.


5. Mistä onnesta unelmoit?

En tiedä voiko sanoa onnesta...mutta esimerkiksi huvimajasta tai terassista.


6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Ikävintä varmasti olisi jos lapsille sattuis jotain pahaa...


7. Missä asiassa olet tunnollisin?

Työssä varmaan ja seurakunnan vastuissa.


8.Minkä inhimillisen virheen annat helpoimmin anteeksi?

Unohtamisen (kun itselläkin on huono muisti :)


9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Luotettavuus ja rehellisyys


10.Mikä on miehen parhain ominaisuus?

Sama kuin edellä.


Kylläpä tunnun tylsältä tyypiltä :D Ei mitään repäsevää...



Sitten Natsalta Valtava maailma-blogista saatu haaste.
Tässä piti vastata yhteentoista kysymykseen ja tehdä itse uudet kysymykset, mutta laiska kun olen, vastaan vain Natsan kysymyksiin.


1. Mistä uudesta asiasta innostuit viimeksi?

Kyllä se joku askarteluun liittyvä oli.


2.Lempivuoden aikasi ja siihen liittyvä harrastus/tekeminen?

Kevät <3 , ulkoilu, käveleminen, valokuvaus ja pihahommat.


3.Mitä tapahtumaa (festaria, toria ym.) suosittelisit?

Ei tuu mitään yksittäistä mieleen, paitsi ehkä Kasvihuoneilmiö. Lisäksi tietty hengelliset tapahtumat, isot kirppis-tapahtumat...


4.Millainen oli ensimmäinen lemmikkisi?

Kissa (ja varmaan tulee olemaan viimeinenkin, eli vanhanakin mulla on varmaan kissa :)


5. Katsotko telkkaria ja jos niin mitä ohjelmia seuraat?

Katson jonkun verran, suosikki on Sydämen asialla. Katson myös esim Putousta (Ansku on paras) ja Uuden musiikin kilpailua...


6.Millä kulkuneuvolla osaat ja saat ajokorttisi puolesta ajaa?

Ei ole ajokorttia. Polkupyörällä :) Nuorena olen ajanut myös vähän mopolla.


7. Kerro jokin lapsuusmuisto

Kerran mökillä kiipesimme äidin ja siskon kanssa pihlajaan piiloon tätiäni :)...jäi varmaan mieleen siksi, kun oli erikoista, että äitikin kiipesi puuhun :D


8. Rakkain esine, jonka olet perinyt/saanut?

Ei nyt tule mieleen rakkain, niitä on paljon, mutta ei mitään mikä olisi yli muiden.


9.Missä maissa olet käynyt?

Virossa ja Venäjällä.


10. Ostatko mielelläsi uutta elektroniikkaa vai onko esim. uuteen puhelimeen totuttelu sinusta ärsyttävää?

Kyllä on ärsyttävää, ei mitään liian vaikeaa minulle, kiitos!


11. Lajitteletko jätteet vai onko se mielestäsi turhaa?

Kyllä lajittelen mahdollisimman paljon.Ja yritän muutenkin hyväksi käyttää mahdollisimman paljon, ettei menisi jätteisiin.


No niin, tässähän sitä menikin aamurupeama, nyt täytyy mennä lämmittämään ruokaa. Parin tunnin päästä tulee vieraita.
En tarjoa näitä kenellekään eteenpäin, mutta jos joku haluaa vastata kysymyksiin , niin oishan niitä kiva lukea.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

"Synkistelyä" ja jotain sinistä





Pakkaset sen kun jatkuu.Ja sen mukana kuiva iho, sähköiset hiukset ja katkeilevat kynnet...ootteko muut huomannu semmoisia ongelmia?
Minä olin jo muutenkin vähän alamaissa, kun tuntui, että elämässä ei oo kun kylmyyttä, köyhyyttä ja työtä...eiks kuulostakin tyhmältä...mutta sisälläkin on ollut niin kylmä koko ajan ja rahat vähissä :(



No onneks tässä on nyt taas vähän piristynyt. Tänään olin töissä aamuvuorossa eli 6,45 alkoi työt ja kotiin pääsin jo kahdelta. Harvinaista! Tosin mulla oli fysioterapia kolmelta, eli kotona olin kuitenkin vasta neljän maissa.Mut teipattiin siellä fys.terapiassa eli laitettiin hartioihin ja niskalle sellaset "kinestiset" teipit, jos oikein muistan.
Sen pitäs korjata jotenkin niskan virheasentoa, joka voi olla syypää mun niskakipuun ja päänsärkyyn.Niinpä en pääse tänään saunaankaan, vaikka kohta menen sitä miehelle lämmittämään. Niiden teippien kans kun ei voi mennä saunaan.






Ei tässä mitään erikoista ole kerennyt tekemäänkään, tänään kerkisin nettiin (valittamaan:)
Eilen oltiin sentään seurakunnassa, töistä suoraan menin ja illalla olin kotona vasta 21, joten pääsin melkeen suoraan petiin palelemasta. Hyvää kyllä teki seurakunnan tilaisuus ja tulomatkalla kuunneltu cd-levy, ettei totuus unohtuisi:)
" Ilman Sinua oisin kuin tähden lento taivaalla, joka syttyy taas sammuakseen. Ilman Sinua yksin kulkisin kaivaten kotiin Sun ristisi luo..." mitäs pienistä huolista kun pää-asia on kunnossa eli välit elämän antajan kanssa.






Ja jos ajattelee hyviä asioita...terveys, perhe, ihanat lapset, eläimet, oma koti...miksi ihminen välillä alkaa ajattelemaan vain puuttuvia asioita? Sans se? Paavalikin sanoo Raamatussa, että "Suuri voitto on tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa"...ja että "kun meillä on elatus ja vaatteet tyytykäämme siihen", jotain sellaista.Miks rupee ajattelemaan, että kun täällä saa palella eikä koskaan ole päässyt mihinkään lämpimään lomalle...tai miks pitää käydä töissä eikä siltikään ole rahaa tai miks on niin pieni asunto, et meinaa eläimiin kompastua kun rupee ruokaa laittamaan...vali-vali!






Sorry, tää oli tyhmä postaus, mut antaa mennä vaan! Ehkä jollakin muullakin on samanlaisia tunnelmia ollut.Kuviksi laitan sentään jotain sinistä, kun yks päivä niitä työhuoneesta otin.

Heissan!





Ps. nyt tietenkin rupes soimaan päässä päiväkotilaulu...kenellä on päällä jotain sinistä, jotain sinistä. Sen on vuoro hyyppiä, jol on jotain sinistä, jotain sinistä... :D

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Talven ihmemaa

Kaunista on! Kävin Bussen kanssa pienellä laiskalla lenkillä, joka sisälsi vain melko hidasta kävelyä (Busse kun ei jaksa enää kovaa vauhtia) ja valokuvaamista.
Niinpä tämä postaus sisältää kuvia talven taikamaasta.Noin -13 oli nyt pakkasta , niin ei hirveän kylmäkään.





Kuuraa ja lunta...lunta ja kuuraa...ja Busse <3






Kaunista...











Jäätä ja vettä...
Nämä jokikuvat on sieltä joen uimapaikalta, kyllä siellä nytkin pääsisi avantoon :)Hrrr...











Ja ihanaa aurinkoa...







Viileästä huolimatta lämpimät terveiset!