Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 30. kesäkuuta 2016

Ennen ja nyt




Mies tuossa yhtenä päivänä sanoi, että olis kiva jos olis kuvia tästä talosta, silloin vajaa kuusi vuotta sitten, kun tämä ostettiin, ja miltä nyttää nyt.
Sanoin hälle,että kyllähän mulla ainakin blogissa on ollut niitä vanhojakin kuvia...jos nyt vaan löydän ne blogin syövereistä. Noista puheista syntyi tämä postaus.
Vaikka eihän me kovin olla tätä uusittukaan, mutta olosuhteiden pakosta(kin) on muutama remontti tullut tehtyä.




Tässä jotain kuvia, ensiksi siltä ihan osto ajalta, kun täällä oli ne huonekalut, mitkä tulivat talon mukana. Olkkarista:




















Nuo edelliset olivat siis silloin, kun meidän omat tavarat eivät vielä olleet täällä. Seuraavissa kuvissa näkyy miten vaikea oli mahduttaa tänne tavarat, joita entisessä lähes sadan neliön kerrostalo-asunnossa oli, tänne noin 60 neliön asuntoon, jonka pinta-ala on vielä useammassa kerroksessa.Ja paljon tavaraa vietiin kierrätyskeskukseen ja osa poltettiin täällä maalla.




















Noissa kuvissa näkyy vielä sen hetkiset eläimemmekin: Busse-koira ja kissat Otto, Lilli ja Hipsu (joka ainoana noista on vielä tallella <3). Ja tyttökin asui vielä kotona. Ja sitten NYT kuvaa:














Seuraavana keittiö, josta ei kyllä taida kauheasti kuvia ollakaan.





Tässä siis ennen meidän muuttoa.












Ja sitten meidän aikana














Tässä keittiö lattia- ja kaappiremontti aikaan






















Ja sen jälkeen...























Kirjoitin ensin tähän NYT, mutta huomasin, että tämän kuvan jälkeen on vaihtuneet sekä pöytä + tuolit sekä verhot...eli nyt-kuvaa ei olekaan...












Pikkuhuone (entinen tytön huone).






Tässä ennen muuttoa:













Tytön aikana ei juurikaan sieltä kuvia,kun se on niin pieni huone ja oli aina sotkussa :)






Yläkerran makkarin remontin aikana pikkuhuone toimi meidän makuu-alkovinamme.












Ja sitä ennen ja sen jälkeen taas vieras- ja askarteluhuoneena.













Yläkerran rapuissa oli ennen tuollainen huopa-päällys













Minä ne jossain välissä revin pois...














Ehkä jatkan tätä toisella kertaa,tai sitten en, aika työ nimittäin etsiä sopivia kuvia tuolta blogin albumeista.



Torstaita!


















































tiistai 28. kesäkuuta 2016

Sadetta ja paistetta









Eilen oli harmaa, sateinen päivä ja muutenkin (säästä johtuen) tylsä päivä. Enimmäkseen vaan luin ja söin pitkästä aikaa pussillisen täytelakua lukiessani. Myös katsottiin pari Sydämen asialla -jaksoa. No, kyllä sentään jotain normi hommia tuli tehtyä. Tänään oli sitten heti aamusta ainakin vähän pirteämpi olo, kun herätessä kellon soittoon näki auringon paistavan.
Kello oli soimassa siksi, kun oli kaupunkireissu-päivä ja mies haluaa lähteä heti aamulla, vaikkei mitän aikataulua olisikaan.




















Tulipahan nyt vaihdettua entiset lainakirjat uusiin kirjastolla. Ja tytön luona kävin auttamassa häntä. Tyttö sai iso-siskonsa kautta "uuden" sängyn, niin sille piti tehdä tilaa ja isosisko vei miehensä kanssa rikkinäisiä juttuja kaatikselle tytön asunnosta, että siinä mielessäkin tuli vähän tilaa sinne.
Suunnitelmissa hällä olis hakea tilavampaa ja parempaa yksiötä, mutta saa nähdä onnistuuko... ja mielellään halvempaakin, kun tuo tytön asunnon vuokra juuri nousi aika paljon.




Kruunuvuokkoja












Kotona on tullut sitten päivä-nokosteltua hetki, pestyä pyykkiä ja käytyä kävelylenkillä miehen ja koiran kanssa. Käveltiin tiellä, jossa oli ihan tien vieressä hevosia, koira pelkäsi niitä. Siksi se ei varmaan ole kotitiellekään mielellään lähtenyt kävelemään, kun täälläkin on kahdessa paikassa pellolla hevosia. Eipä siis kummempaa ole tämänkään päivän aikana ollut...nyt ollaan jo illassa. Kuvat on kännykältä aiemmin otettuja.





Perunaa, lehtisalaattia ja retiisejä kasvamassa.












Kasvulaatikoitani












Sienetkin on alkaneet "kukkia" :)












Tällaista tänään.


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Arvonta!





Heinäkuun 6.pv tulee 6 vuotta kun olen pitänyt blogia, sen kunniaksi järjestän arvonnan. Olen joskus heräte-ostona ostanut ruotsinkielisen sisustuskirjan, ihania kuvia, mutta en siitä muuten juuri mitään ymmärrä :)
Nyt laitetaan vahinko kiertämään. Jos haluat tavoitella tätä kaunista kirjaa, niin jätä kommentti osallistumisestasi. Arvonta on tarkoitettu kirjautuneille lukijoilleni tai sellaisiksi haluaville :) Ja tässä kuvia arvonta-voitosta.





































































Arvonta tapahtuu 6-vuotis synttäriä seuraavana päivänä, eli 7.7.-16. (Arvonta-aika siis päättyy 6.7. klo 24.) Onnea arvontaan <3













lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannusta!



Tältä Juhannukselta ei olekaan tyypillistä kokko-kuvaa. Olimme kyllä Vivamossa, mutta vain katsomassa hyvän Kädet-näytelmän, joka kertoo Vivamon alkuvaiheista.

"Kädet-näytelmä kertoo perustuksesta, jolle Vivamo on luotu. Se kertoo rohkeista naisista, jotka kuuntelivat uskollisesti Jumalan kutsua ja olivat valmiita antamaan elämänsä toisten auttamiselle.
Helsinkiläisen senaattorin tytär Karin af Björgesten vietti lapsuudessaan useita kesiä Lohjalla Ojamon kartanossa. Myöhemmin hän hankki läheltä maa-alueen, Vohloisten kartanon omistajalta paroni Cronstedilta ja nimesi sen Vivamoksi.



Hänen lisäkseen Vivamon varhaisiin vaiheisiin kuului tanskalainen kieltenopettaja Elisabeth Selmer, joka toimi vanhuudessaankin Vivamossa raamattu-opettajana.
Vivamon "tädit" Karin ja Mary Strålhe muuttivat Vivamoon nuorina naisina. Karin af Björgestenin kuoleman jälkeen Karin ja Mary Stråhle saivat alueen hoidettavakseen. Heidän aikanaan Vivamon toiminta alkoi laajeta. Siitä tuli paikka, jossa lähetystyöntekijät kävivät lepäämässä ja johon erilaisista hengellisistä taustoista peräisin olevat ihmiset kokoontuivat. Vuosiin liittyi myös vaikeita aikoja ja suuria vastoinkäymisiä.
Myöhemmässä vaiheessa Karin ja Mary Stråhle lahjoittivat Vivamon Kansan Raamattuseuralle, jonka toiminta alkoi Vivamossa vuonna 1954."




(Teksti-lainaus Kädet-näytelmän esitteestä).












Lainauksessa mainituista vastoinkäymisistä voisin mainita esimerkiksi tulipalon, Karin Strohlen käden menetyksen, sota-ajan ja puutteen...

Todella hyvä ja mielenkiintoinen näytelmä, suosittelen! Kädet-näytelmä esitetään tänä kesänä vielä tänään klo 14 ja Juhannuksen jälkeen heinäkuussa 28,29, 30,31. heinäkuuta.







Vivamossa tietenkin myös tapasimme tuttuja, kävimme kahvilla ja kuvasimme Vivamon aaseja. Entisen Jordanin seuraksi sinne oli tullut "äiti-aasi" pikkuisen, muistaakseni pari viikkoisen, aasivauvansa kanssa. Suloinen varsinkin tuo "vauva" :)








































Näytelmän jälkeen meillä olikin jo kiire kotiin, koska pastorimme oli tulossa meille savusaunomaan isännän kanssa ja sitten paistettiin makkaraa + juotiin pannukahvit notskilla. Hänen vaimonsa oli yö-töissä, niin kaipasi jotakin Juhannus-seuraa. Makkaran ja kahvin jälkeen tulimme vielä yhdessä sisälle valvomaan.






Loppuun luonto-kuvia pihalta tältä aamulta.




Unkarinsyreenin kukkia













Horsman kukkia










Ja ensimmäiset metsämansikat punertuvat pihatien pientareella :)











Yhden kypsän maistoin.




Ihanaa Juhannuksen jatkoa teille :)




















torstai 23. kesäkuuta 2016

Siivouspäivä



Tänään on tosiaan siivottu, ja äsken käytiin lähikaupassa. Tarkoitus oli mennä kauppaan siksi näin aikaisin, että vältyttäisiin ruuhkalta, vaan oli siellä aika paljon jo porukkaa, vaikka kello oli vähän yli yksi vasta. Mutta pää-asia, että kerittiin pois jaloista, ennen kuin työssä käyvät täyttävät kaupan. Kokemusta on ruuhkasta tuossa pikkukaupassa. Esim. silloin kun nuorimmainen asui vielä kotona, lähettiin hänen kanssaan kävelylle Juhannus-aattona ja ajateltiin mennä ostamaan kaupasta jätskit, ja mentiinkin, mutta kyllä jätskit meinasi jo sulaa siinä tooosi pitkässä jonossa. Sen jälkeen ollaan yritetty välttää ruuhka-aikoja :)






Huusin tässä eräänä päivänä Huutonetistä suosikki-sarjani Sydämen asialla 1.-3. tuotantokausi DVD:n ja se tuli jo tänään! Salaa toivoinkin, että se tulisi jo Juhannukseksi :) Ikävä on ollut tuota sarjaa.












Nyt kuva pläjäys kotoa, kun kerrankin on siistiä. Ensin olkkarista.









































































Eihän täällä paljon muu ole muuttunut kuin lattia ja kirjahylly.






Pikkuhuone on entisellään. Siellä oli niin pimeää, kun on pilvinen päivä ja pieni ikkuna siellä...ja ikkunan edusta vielä täynnä kukkia, joten laitoin valon.














Makuuhuoneessa oli Elmo levittänyt hiekkaa sänkyyn ja lattialle, joten oli syytä imuroida sielläkin ja vaihtaa kesäiset lakanat.












Nyt laitoin vaihteeksi sänkypeitonkin, jos lakanat pysyisivät hiekattomampina :)












Makkarin ikkunalla on toipumassa olevia kasveja, kaksi joulutähden ruippanaa ovat nyt alkaneet kasvattaa lisää lehtiä ja muuten kärsineen näköinen posliinikukka tekee niille seuraa.













Katsottiin miehen kanssa jo eka osa Sydämen asialla-sarjasta tässä välillä :) Täällä sataa nyt vettä, toivottavasti huomenna olisi aurinkoisempaa.
Muutama kuva vielä ulkoa. Mieheltä aiemmin saadun pöllön laitoin vahtiin ulko-oven lähelle :)













Talon mukana tullut lintu oli lahonnut päästään, niin yhteisvoimin teimme sille uuden pään: mies leikkasi uuden pään ja minä hioin ja maalasin sen :) Nyt taas pelittää!













Sydämelliset Juhannuksen toivotukset <3