Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Kevään odotusta
Vielä kerran tulee kevät
vielä päivät säteilevät
tänne jälleen koittavat,
talven viimat voittavat.
Keskellä lumen ja jään
sieluni silmin nään
kevätpuron virtaavan,
kuulen veden solinan.
Lintujen laulun
korvissain kuulen,
poskillain tunnen
lempeän tuulen....
Siinä vuosien takaisia kevään odotus tunnelmia. Hyvin sopivat tähänkin hetkeen. Tuo runo on aika pitkä niin laitoin vain tuon alun. Se on kirjoitettu myös erään pitkän pimeän talven aikana kevään odotus tunnelmissa :)
Kyllä tänään taas tuntui, että kevättä on ikävä.
Olin Bussen kanssa kahdestaan kävelyllä, sää oli puolipilvinen. Jotain keväistä ehkä näissä kuvissa kuitenkin jo on, jollen sitten vain kuvittele.
Kotiin tultua kävin kaivelemassa ulkovarastoa, jossa tiesin olevan pari vanhaa puista limu laatikkoa. Ne saivat lumipesun ja vein ne vinttiin parempaan talteen, jos vaikka keksisi niille jotain käyttöä.
Oikein odotan kevättä siinäkin mielessä, jos löytäisi lisää "aarteita"...kun pääsee varastoja siivoamaan sekä vinttiä myös.
Ei ole kylmällä ja pimeällä sitä huvittanut tehdä.
Huomenna sitten jatkuu ensiapu-koulutus, toinen päivä. Ja tiistaina taas työmaalle. Eikun odottelemaan ensi viikonloppua ja kolmen päivän vapaata. Silloin on myös nuorimman 15 v synttärit.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Siivousta ja saunomista
Sauna on lämpenemässä, kohta sinne tytön kanssa mennään.
Ollaan muutenkin kahdestaan, kun miehellä on taas viikonloppuharkat.
Sain töiden jälkeen siivottua vähän olohuonetta, tamppasin matonkin lumihangessa ja laitoin vähän väriä olohuoneeseen :)
Nuo tuoleilla olevat Ikean huovat ostin tänään töistä, 1 euro per kpl :) Samoin rahin päällä oleva lime/valko raitainen päällinen (oikeasti koristetyynyn päällinen) on töistä, 50 senttiä.
Nyt saunaan ja sitten jätskille:) Mukavaa lauantai-iltaa! Onneksi huomen aamulla saa nukkua!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Lisää purkkeja ja kevät unelmia
Enpä malttanut olla ottamatta töistä lisää purkkeja, että pääsin niitä eilen taas tuunaamaan :) Ja tällaista jälkeä syntyi...
Ja täysin kierrätysmateriaaleista :)
Olen katsellut lehdistä ihania sisustuksia. Kun kevät tulee haluaisin taas turkoosia ja limeä sisustukseen.
Mutta vielä on talvi ja meillä enimmäkseen ruskeaa ja valkoista, tylsää.
Tällaisetkin värit olisivat ihanat! Kuva viime kesän lehdestä, erään omakotitalon kuistilta, ihana!
Ostin sentään "ikiomasta tavaratalostani" keväisen väriset: hameen itselleni ja olkalaukun tytölle.
Sekä uuden (minulle uuden) tiskarin. Entinen oli melkein antiikkinen Kenny Sambo niminen ruskehtava rumilus, nyt on ihana valkoinen, Hugsvarna Ballad, pöytämalli tämäkin. Ja pelaa kuin enkeli kauneutensa lisäksi :)
Kohta taas nukkumaan ja sitten työt kutsuvat. Terkkuja Hipsulta!

maanantai 24. tammikuuta 2011
Mietteitä ja "väkerryksiä"
Tyttö on pelaamassa sulkapalloa ja isäntäkin on sillä keikalla, niin voisi muutaman rivin kirjoitellakin.
Viimeinen vapaapäivä, aamulla taas töihin. Tänään on käyty kylässä tuttavan luona, tehty puuhommia eli siirretty klapeja ulko puuvarastosta kellarin puuvarastoon ja mitähän vielä...no eipä ihmeempiä.
Eläinlääkärikin soitti aamulla, ei ollut näytteistä löytynyt mitään sellaista, että voisi mitään tautia nimetä.
Yksi mahdollisuus on kasvain jossain, mutta sitä ei voi tietää. Monet arvot siinä näytteessä oli Otolla matalalla. Ostin Otolle vitamiinia ja pitäis vielä huomenna ostaa sellasta proteiinipitoisempaa ruokaa eläintarvikeliikkeestä. Yritän nyt Ottoa vahvistaa. :)
Tulipa eilen korjattua vaatteitakin. Muuten on ompelu jäänyt melkein kokonaan, nyt kun on töissä. Kortteja olen jonkun verran tehnyt ja tässä joku aika sitten päällystin kierrätyksen ilmaisista tuomiani purkkeja tapetilla ja laitoin reunaan brodyyrin. Ne nyt toimivat hyllyssäni askartelutavaroiden säilytyksessä.
Tuosta kuvasta muuten huomaa hyvin, että mun kuviin tulee aina tollanen musta piste yhteen kohtaan...en ole saanut sitä pois, vaikka olen puhdistanut kännykän etsimen.
Alemmalla hyllyllä on joskus aikoinaan tehtyjä joulunauhasta virkattuja pikkukoreja, niitä oli kiva tehdä :) Ei niistä kyllä varsinaisesti mitään hyötyä ole, kun ne on niin pieniä.
Kyllä on retro hyllyssäni purkkia kaikenlaista.
Nalleperhekin on saanut uuden jäsenen, ilmeisesti lapsukaisen.
Hylly on kyllä niille turhankin ahdas. Alemmalla hyllyllä keräämiäni pieniä keramiikka nalleja.Taidan tulla uudelleen lapseksi :)
Matonkuteetkin odottavat, jos joskus vielä saisivat seuraa ja pääsisivät sitten vaikka virkattaviksi matoksi.
Viime kesänä virkkaamani matto on on nyt alakerran vessassa ja muovinen virkattu oli kesän mökin ulkorappusilla.
Olishan se kiva kaikkea väkertää, mutta tuo työn teko haittaa vähän näitä harrastuksia :)
Työniloa kuitenkin kaikille, joilla sitä tällä hetkellä on!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Talvisunnuntaita
Ihanaa kolmen päivän vapaata vietellään ja onneksi on pirteämpi olokin ollut!
Eilen sain vihdoin taas aikaseksi makuuhuoneen siivota ja yläkerran aulan ja portaat myös imuroida. Alakerrasta vain lakaisin enimmät roskat.
Ensi viikonloppuna isäntä menee taas näytelmäharkkoihin, niin jos sitten siivoilisi alakertaa paremmin. Jos on inspiraatiota silloin, ettei ole liian väsynyt, kun silloin on taas vaan päivän vapaa.
Eilen olimme kylällä kävelemässä ja nappasin sieltä kuvan talvipukuisesta joesta.
Keittiötä kerkesin vähän järjestellä...sen verran kun sitä pystyy, kun se on niin pieni ja täysi :) Tässä pari kuvaa sieltä.
Meiän keittiö on "elämänmakuinen" :) Niinkuin Unelmien mummonmökin Maelka sanoi omasta ihanasta keittiöstään, että "tää ei ole sisustuslehti vaan koti".
Muista kuulumisista sen verran, että oma peukalo on jo parantunut. Oton näytetuloksista ei ole vielä tullut tietoa. Vielä se kuitenkin jaksaa kehrätä mun olkaa vasten välillä, niin ei menetetä toivoa vielä senkään suhteen.
Sain JaanaElinalta Aika on taikaa-blogista tunnustuksen, jossa pitäisi kertoa 7 faktaa itsestään, ilmeisesti vielä sellaisia asioita, joita ei ole täällä ennen kertonut. No niin:
1. Niinkuin joku muukin jossain blogissa tunnusti, niin minäkin olen oppinut vasta 14-vuotiaana uimaan.
2. Haaveilin nuorena pianonsoiton opettelemisesta, mutta en ole päässyt sähköurkuja pitemmälle, ja sitäkin huonosti :)
3. Menin jo 16-vuotiaana töihin, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt opiskella.
4. Täytän toukokuussa 54-vuotta, ajatella :)!
5. Olen kirjoittanut lähes koko ikäni päiväkirjaa, mutta nyt kun olen kirjoittanut blogia, niin se on jäänyt hyvin vähäiseksi "vihko muodossa".
6. Olen ollut avioero-lapsi ja niin ovat omatkin lapseni. Toivottavasti ei kuitenkaan periytyvää!
7. Rakastan lukea teidän kommentteja :)
Siinäpä sitä totuuksia. Mukavaa viikonloppua taas kaikille ja palaillaan!

torstai 20. tammikuuta 2011
Mustavalkoista
Lunta on jälleen ja taas sadellut. Aamulla, kun mies heitti mut bussipysäkille, niin pikkutietä ajaessamme ihastelin lumisia puiden oksia, jotka taipuivat tien ylle auton valokeilassa.
Työpaikalle tullessa lintu lauloi oikein innolla, kummallista kyllä siihen aikaan. Voivatko linnut laulaa talviaamuna klo 8? Vai oliko se jonkun kännykkä, jossa oli linnunlaulu ääni :) Tiedä häntä, ainakin uskoin, että se oli lintu ja tuli hetkeksi ihan kevään odotus olo!
Siitäkö johtuen oli ihan pirteä päivä töissäkin.
Töiden jälkeen mies tuli minua hakemaan, koska oltiin ostettu mulle pyörä kierrätyksestä ja saatiin se autolla tuotua.
Kotiin tultua kuvailin pihassa lumisia puita.
Kyllä lunta on jokapuolella. Pensaiden päällä...
(Kuten olen ennenkin todennut talvikuvat näyttävät aivan mustavalkoisilta.Seuraavassa jo vähän väriäkin :)
...ja katolla.
Mustavalkoiseen teemaan sopii myös suloinen taulu, jonka löysin kierrätyksestä.
Jotenkin niin hellyttävän näköinen :)

tiistai 18. tammikuuta 2011
Kaikenlaista
Tänä aamuna menimme eläinlääkärille Otto-kisun kanssa. Silmästä lääkäri oli sitä mieltä, ettei kissa ainakaan paljon sillä näe, saattaa olla puhjennutkin.
Laihtumisesta lääkärikin oli huolissaan, otettiin verinäytteet ja tulokset tulee loppuviikolla. Itse näytteiden otto olikin hankala toimenpide, kun Otto pelkäsi jo surisevaa karvanleikkuriakin. Sitten kun näyteneula työnnettiin jalkaan ja alettiin valuttaa verta siitä, niin Otto pillastui täysin ja puraisi minua peukalon juureen. Näyteneula irtosi ja verta valui pöydälle (Otosta).
No sen jälkeen pidettiin Ottoa entistä kovemmin kiinni ja ajettiin toisesta jalasta karvaa ja työnnettiin sinne uusi neula, että saatiin lisää verta.
Itselleni tuli mieleen Oton puraisusta, etten vieläkään ollut saanut aikaiseksi mennä jäykkäkouristus rokotukseen... Kotimatkalla sitten soitin työterveyshuoltoon ja kävin saamassa rokotuksen ennen töihin menoa.
Töissä peukalo alkoi särkeä ja turvota ja työn teko oli hankalaa, kun peukalo oli poissa pelistä.
Nyt on alkanut olkavarren rokotus kohtakin vähän jomottaa. Täytyy vissiin ottaa kohta särkylääkettä.
Kotiin tullessa käytiin sentään hakemassa pitseriasta 2 pitsaa (kolmeen pekkaan) ja kaupasta cokista ja maitoa. Hyvää oli.
Näillä mennään tällä kertaa.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Talviväsymys
Olen tosiaan ollut väsynyt nykyisin, johtuneeko tästä talvesta vai mistä? Alan myös olla väsynyt tähän talveen vuodenaikana, tuntuu että se on jo kestänyt niin kauan. Pimeää ja kylmää :(
Nyt oli vaan päivän viikonloppu, eli eilen olin töissä ja huomenna meillä onkin EA-koulutus 8-16.
Tänään kävin lenkillä pitkästä aikaa, siivosin keittiön alakaapin, kun tiskikone oli valuttanut sinne vettä (taitaa olla uuden tiskarin hankinta edessä :(, seurakunnassa käytiin ja lumitöitä tein nyt illalla, kun mies on pelaamassa sählyä.
Kohta kai se on lähdettävä taas nukkumaan, että jaksaa ensi viikon. Tiistai-aamuna meillä on eläinlääkäri Otto-kisulle, kun se on laihtunut kovasti ja sen toinen silmä on ihan outo...liekö tullut sokeaksi.
Tässä kisulit Otto ja Hipsu torkkuvat, Lilli-kisu on tapansa mukaan yläkerran makuuhuoneessa.
Ei tosiaan mikään huvita, paitsi nukkuminen :) Kumpa siitäkin edes piristyisi. Eilen illalla kun menin nukkumaan, yöllä heräsin vessaan, sitten taas nukuin ja heräsin ennen 7ää, kun koira vinkui ulos. Pakkohan se oli päästää, istuin kylmässä eteisessä sen aikaa, kun se kävi tarpeillaan ja päästin sen sitten alakertaan. Itse kiipesin viileään yläkertaan ja kaivauduin lämpimään petiin kahden peiton alle. Nukahdettuani nukuinkin sitten melkein 10n ja heräsin pää pöpperöisenä.
No, huomenna sitten taas herätys 5.30. Hyvää alkavaa viikkoa ja hyvää yötä :)
perjantai 7. tammikuuta 2011
Ny se sit meni
Joulu meinaan... tänään korjasin joulukoristeet pois. Kuusen olin raivannut jo keskiviikko iltana pois.
Vapaapäivä on, siitä huolimatta on hermot ollu koko päivän kireellä. Aamulla mies lähti talkootöihin ja kävi kyselemässä jotain joskus 7n maissa, nukahdin kyllä sit uudestaan vielä ja vähän turhan pitkäänkin nukuin eli 10:ltä vasta heräsin.
Aamupalan jälkeen läksin lumitöihin, jotenkin raskasta lunta oli nyt aikaisempaan höttö-lumeen verrattuna. Hiestä märkänä palasin sisälle kahdentoista maissa.
Aloin raivata joulukoristeita ja Hipsu teki kiusaa sen kun kerkisi. Kiipesi jopa ikkunan verholaudan päällekin, repi kukkaa amppelista ja kiemurteli kirjahyllyn tavaroiden välissä...sain hakea taas suihkupulloa esille :)
Kaiken huipuksi huomasin, että joku kissa oli joskus aikoja sitten pissannut mun lankakorin päälle! Onneksi siinä oli sellanen peitto, joka oli enimmät imenyt, mutta silti !!
Tässä kuitenkin olohuoneen uusia tunnelmia.
Keittiön kaapista lisää sini-vihreitä tunnelmia.
Nyt täytyy lopettaa...tää tietokonekin tökkii koko ajan ja on hidas kuin mikä, pöh!
Lopuksi hauska lehmä-saippuakuppi, jonka toin kierrätyksen ilmaistavaroista. Toiste toivottavasti tavataan paremmalla mielellä.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Joko joulu meni?
Kohta saamme sanoa hyvästit tälle joululle, muttei sentään ihan vielä.
Muutama tämänpäiväinen kuva vielä joulutunnelmaisesta kodista. Katsotaan rupeaako väritys muuttumaan jatkossa...
Hipsu tykkää joulusta ja on linssilude :)
Joulukortitkin on vielä keittiön komeron ovessa ja keittiössä tunnelmavalaistus (siitä johtuen hämärä kuva).
Viikonloppu meni, että hujahti. Aamulla kello soi taas 5.30.
Käytiin eilen illalla uuden vuoden saunassa vasta klo 23, kun silloin ystävät saivat auton pelaamaan ja läksivät. (Eivät halunneet saunaan, niin emme mekään viitsineet heidän aikana mennä). Eilinen ilta oli aika seikkailua, kun ystävien auto oli pysähtynyt meiltä 7 km päähän. Menimme hakemaan heidät ja kerkisimme käydä heillä kahvilla (meidän entisessä kodissa :) , kun heillä oli asioita hoidettavana. Tulivat sitten illalla laina-autolla meille ja hinasimme heidän auton meille korjattavaksi, siis meiän autotalliin. Ja tosiaan pääsivät vasta klo 23 lähtemään kotiin.
Juuri edellisellä viikolla oli meidän auton kanssa ongelmia ja meillä oli laina-auto.
Oli muuten "jännä" käydä vanhassa kodissa vieraana. Tosi siisti se oli nyt remontin jälkeen ja kaunis lattiapinnoitekin oli laitettu remontissa. Kaunista ja avaraa oli muutenkin. Heistäkin tila tuntuu ruhtinaalliselta, kun kaksiosta muuttivat siihen 4h+k.
Mulla on onneksi vain 3 pv töitä ensi viikolla ja sitten mahtavat 5 pv lomaa! Olenkin ollut väsynyt.
Lunta on reippaasti ja pakkanen ilmeisesti vähän kiristynyt. Ainakin itse olen ollut niin viluinen, nytkin on toppi, puuvillaneule ja päällimmäisenä vielä pitkä villatakki.
Ei tullut tänään ulkoiltuakaan, muuta kuin autolla. Eilen käytiin kyllä kävelylenkillä. Sekin oli aika raskasta silloin, kun pikkutietä ei oltu vielä aurattu.
Mukavaa alkavaa viikkoa täältä maalaismaisemista!
lauantai 1. tammikuuta 2011
Hyvää uutta vuotta 2011!
Uudenvuoden ensimmäinen päivä alkoi meillä (lue mulla) siivouksella. Eilinen päivä meni töissä ja ilta seurakunnassa, joten nyt oli pakko syöksyä viikon sotkujen kimppuun :)
Tytölläkin on ollut tietysti koulusta lomaa, joten hänen aika on mennyt videoiden, lukemisen ja piirtämisen merkeissä, josta seurauksena on kaikenlaista tavaraa kertynyt kasoittain olohuoneenkin pöydille, tuoleille ja lattialle.
Oman lisänsä siihen toivat omat kirjani ja lehteni.
Pieni tila on siitä huono, että helposti sotkeentuu, mutta siitä hyvä, että sen saa inhimillisessä ajassa siivottua. :)
Olin puolikymmeneltä vasta herännyt, mutta 11 jälkeen oli jo olohuone suurinpiirtein siivottu, jopa imuroitukin!
Tällä kerralla tavarapaljous, joka oli poissa paikoiltaan, meinasi minut pelästyttää. Niimpä kokeilin vanhimman tyttäreni lapsuudenaikaista siivouskikkaa: kerätä kaikki tavarat yhteen kasaan. Tosin hän ne lajitteli vielä lajien mukaan eli esim. vaatteisiin, paperitavaraan, leluihin ym.
Minä ronskisti keräsin kaikki ylimääräiset, pois paikoiltaan olevat yhteen kasaan kissankoriin ja vaatteet tuolille yhteen kasaan.
Jonka jälkeen vasta rupesin niitä sitten lajittelemaan omille paikoilleen.
Tämän jälkeen olikin jo helppo imuroida. Ei tietenkään saisi antaa tavaran kasautua esim.lattioille ja pöydille...mutta tavaroilla on tunnetusti tapana lyöttäytyä toistensa seuraan jolloin syntyy tavaralaumoja. Ainakin meillä :)
Kohta meillä olikin taas siisti olohuone. Ainakin entiseen verrattuna.
Ystävät tulevat kohta meille korjaamaan autoaan, siis meiän autotalliin joten lopetan ja toivottelen kaikille parhainta vuoden alkua!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)