Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kirppistelyä ja mökkeilyä

Tänään kävin lähikirppiksellä taas samalla kuin apteekissa ja kaupassa. Aika kallista tavaraa oli nyt monessa pöydässä, mutta en antanut sen haitata...mä kuun teen vaan halpoja ostoksia.
Ja löytyihän sieltä jotakin: sinivihreä puulokerikko (eli kasti) vain 1,50, puiset pienet kehykset(vihreä+kulta) 0,50, puntti tulitikkuja 0,80, iso lankarulla 0,50 sekä pyhäkoulu lauluja-kirja 0,50. Ensi viikolla onkin lapsityöpalaveri ja pyhäkoulun syyslukukausi alkaa jossain vaiheessa sitten.

Tänään mennään mökille, trallallaa :) Aikaa onkin tässä taas vierähtänyt edellisestä kerrasta. Saas nähdä onko meiän "mökkinaapurit" eli hevoset laitumellaan, viimeksi eivät olleet.

Pitäis ottaa mökiltä uusia kuvia. Suurin osa meiän vanhoista tavaroista, eli siis menneiden vuosikymmenten muistoja tulvivista, on mökillä.Vanhanajan tavarat kun jotenkin sopivat mökille paremmin kuin kerrostaloon. Osa on äidin peruja, osa kirppislöytöjä, jotain taitaa olla anopinkin entisiä. Me kun mieheni kanssa ollaan jo "orpoja" eli kummankin molemmat vanhemmat on kuolleet.

Kotiin olen ottanut enimmäkseen kangastavaraa, eli liinoja, lakanoita, tyynyliinoja... Jos laittaisinkin tähän jonkun kuvan ihanista vanhoista kuoseista.










Tässä tuo ylimmäinen on tyynyliina ja kaksi seuraavaa pussilakanoita. Alin on mun lempikuosi, ei vaan kuvassa ollut oikein edukseen, oikeasti värit ovat kirkkaammat.
Ja sitten vielä pari ihanaa vanhan ajan peitto kuosia.






Eikö olekkin ihania kuoseja? Nyt täytyy lopettaa, parin tunnin päästä lähdetään mökille.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Viilentynyttä

Eilen illalla olimme naapurien ja heidän kahden pikkupojan, sekä meidän koiran kanssa iltakävelyllä...kuinka ollakkaan, tuli ukonilma, salamoi räväkästi ja satoi varsin kovasti. Eli olimme litsis-märkiä, kun pääsimme kotiin...eipä ollut ainakaan hiki koko iltana :) Busse pelkäsi vähän ulkona, kun ukkonen jyrisi niin kovasti. Yritti vetää metsään päin ja piiloutua ruohoon :) Purot juoksivat pitkin teitä ja polkuja ja me 6 + Busse lätsyttelimme sandaaleissamme, no ei tosin Busse :)Hih!

Vanhempi pojista (8v) kahlasi tahallaan kaikki vesilätäköt, onneksi oli varvastossut. Hauskaa tuntui hällä olevan ja itseasiassa mullakin :)
Kotiin tultua oli suloista vaihtaa kuivat vaatteet. Tytön seurana istuin vielä parvekkeella katsomassa salamointia (kirjoitin tuohon ensin salamia, mutta siitä tuli liikaa mieleen metvursti :D ) Tyttö kun ei ollut kävelyllä mukana, vaan oli nauttinut salamoinnista parvekkeella.

Mun Hämeenlinnaan lähtö siirtyykin ehkä viikolla...katsotaan nyt. Ystävän kanssa sähköpostia vaihdetaan päivittäin ja pähkäillään miten tuo parhaiten järjestyisi.

Niska on nyt jumissa ja päätä vähän särkee, ei tee kyllä hyvää tää koneella istuminen. Oikeestaan pitäs ruveta siivoomaan, vaan kun ei ole vielä huvittanut. Nyt olis ainakin viileämpää, 21 astetta, ihan siedettävä siivousilma!





Mökillekin pitäs päästä käymään..ikävä jo tulee sinnekin.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Ollako vai eikö olla...

...surullinen nimittäin. Ihana talo meni toisille, äsken tuli viesti siitä. Tyttökin (nuorimmainen siis) olisi tykännyt siitä kovasti. Onneks tää oli " pehmeä lasku", kun varauduimme jo tähän eilisen jälkeen.

Tänään siivosin tytön huoneen. Kyllä hän sitä itsekin siivoaa, mutta nyt pyyhin pölytkin sieltä ja pesin tahroja sekä lattian. Hän tamppasi entisen riepumaton ja sai sitten tilalle eilen pestyn ison ruusumaton. Hän tykkää siitä, minä en erityisemmin, kun sen väritys on harmaa-valkoinen. Itse olen kyllä joskus vuosia sitten tilannut sen Ellokselta :)

Miehen ja koiran kanssa kävimme helteisellä lenkillä Lidl´llä ja syötiin jäätelöt. Pitäs kyllä vähentää kaikkea romua, vaikkei muuttoa tulekaan. Se olis ollut vaan niin hyvä syy vähentää kamaa. Varsinkin kun se asunto olisi ollut 16 neliötä pienempi :) Mutta vähän turhan kuuma taas on romujen raivaukseenkaan.

Viikonloppuna lähden sinne ystävän luo Hämeenlinnaan, tiistaina tulen hänen kyydissään takaisin ja menemme yhdessä katsomaan Vivamon näytelmät.




Tässä Lilli "pesässään". Mun kuvat ei mitenkään liity aiheeseen, kunhan pistän niitä piristykseksi :)




Tässä sitten vanhoja (enimmäkseen) avaimia puukupissa. Mitäs vielä...





Ruusuisia tunnelmia eteisestä... Viime yönä täällä ukkonen paukkui ja satoikin jonkun verran. Onneksi oltiin illalla haettu matot pois tyttären terassin kaiteelta. Paksuin matto oli kyllä meiän parvekkeen kaiteella kuivumassa ja kun heräsin ukkoseen otin sen sisälle. Päiväksi pistin sitten uudestaan. Eiköhän tuo pikkuhiljaa liene jo kuivakin.

Ruusuisia kesäpäiviä kaikille!

tiistai 27. heinäkuuta 2010




On kuulemma ollut ongelmia (ja totesin sen itsekin, kun kokeilin) Blogini kommentoinnissa...ei pysty kommentoimaan uudempiin teksteihini. Mistä lie johtuu, kun asetukset on kuitenkin samat...en ymmärrä. Onko kellään tietoa mistä vois tuommoinen johtua?

Tänään pitäisi ratketa lopullisesti se, että kuka sen ihanan omakotitalon saa vuokralle. Pääsimme ensin semifinaaliin :)(ihme ja kumma) ja nyt olemme kahden ehdokkaan joukosta se toinen. Kävi niin tai näin, aina parhain päin! Talo on ihana jos se saadaan, mutta jos ei niin tässä pärjätään kyllä halvemmalla...

Tänään olin vanhimmalla tyttärellä pesemässä vihdoin viimein omia mattojani. Heillä kun on painepesuri, niin se oli helpompaa ja lisäksi tytär auttoi ja pesimme kumpikin kaksi mattoa. Isoja mattoja kolme + pitkä käytävämatto. Siellä ne nyt kuivuu tytön terassin kaiteilla.





Kuuma sää on edelleen, mutta pari päivää oli välissä viileämpää ja osin sateistakin, niin tuntuu, ettei tuo kuumuus nyt niin rasita. Puhelin soi, ajattelin sen jo olevan talon omistaja, mutta ystävähän siellä soitteli.

Toisen ystävän luo pitäisi lähteä mökkeilemään joko ensi viikonlopun seutuun tai seuraavan maissa. Tarkoitus olisi olla siellä pari yötä, ollaan ihan naisten kesken :)

Seuraavan kerran sitten kuulette onko muutto tulossa vai ei, siihen asti hei!

lauantai 24. heinäkuuta 2010


Pilvinen päivä ja viileää pitkästä aikaa. Eilen illalla satoi vihdoin täälläkin vähän enemmän. Ei nyt vielä ainakaan tänään lähdetty mökillekkään.

Jännää, jännää...olimme eilen katsomassa yhtä vuokrattavaa taloa. Ajattelin, että menen sinne sillä mielellä, ettei sitä kuitenkaan saa, kun täällä on noihin vuokrattaviin omakotitaloihin aina niin paljon hakijoita. Ajattelin, etten halua kiinnittää siihen sydäntäni ja toiveitani, kun se on aina pettymys ollut ennenkin, kun on jäänyt "rannalle soittelemaan". Mutta kun se oli niin ihana!! 20-luvulla Terijoelta siirretty hirsitalo, ihanat vanhanaikaiset ikkunat, puulattiat ainakin alakerrassa ja iso ihana lasiveranta, ooh! No, saatiimpa ainakin käydä katsomassa ihanaa vanhaa taloa, täytyy ajatella positiivisesti :)Viikon sisällä se ratkeaa kuka sen saa.





keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Aikaisin aamulla

Jaahas, tänään heräsin taas vaihteeksi 4ltä. Poika oli vielä keittiössä tekemässä itelleen voileipä kasaa, kun kävin vessassa. Menin vielä puoleksi tunniksi sänkyyn, mutta eihän mua enää nukuttanut. Poika oli sillävälin siirtynyt omaan huoneeseensa syömään ja nukkumaan. Meillä on vähän erilainen vuorokausi rytmi :)

Ulkona on aurinko noussut ja ihana aamu! Tänään soittelen yhdestä työpaikasta ja katsotaan jos menen sinne käymään. Se on sellanen tukityöllistämis paikka. Olen nyt ollut taas niin pitkään työttömänä. Olis ihan kiva päästä taas töihin tai kurssille, vaikka tykkään kotonakin olla, eikä mulla koskaan ole vapaa-ajan ongelmia.

Niin, sunnuntaina oltiin siellä poikien synttäreillä. Samalla sain tyttäreltä 2 isoa mattoa, jotka hän oli jo ahkerana pessytkin.( Itse en ole saanut aikaiseksi yhtään mattoa käydä pesemässä, voi että! Laiska minä!)
Kiva, kun sai erilaiset matot, niin voi taas jossain välissä vaihtaa sisustusta.

Eilen pojat oli meillä hoidossa. Kun ne läksi tuossa 3n jälkeen, niin menin lepäämään ja torkahdin. Kyllä kaksi vilkasta poikaa imee mummusta mehut :D
Mutta torkkujen jälkeen oli taas kuin uusi ihminen ja illalla käytiin vielä tuttavilla kylässä. Tuttavat olivat ostaneet vanhan koulun maalta asunnokseen ja sitä kunnostavat. Liian paljon tuli kyllä juotua kahvia eilen, niin ei illallakaan saanut unta ja kaikki ajatukset vain pyöri päässä... Niinhän sitä sanotaan, että ystävien tapaaminen ja ajatusten vaihto on yhtä piristävää kuin kahvi, saatikka jos tulee niitä molempia...nuku siinä sitten :)

Voi kun ihana, talitintti kävi äsken tuossa parvekkeella. Meillä on siinä sellanen tekopuu, niin istui siinä ja sitten kaiteella. Oisko ollut vähän poikanen, kun oli niin pieni.

Sääkin on vähän viilentynyt, mutta sateita ei ole vieläkään ollut täällä meillä päin. Katsotaan nyt jos vaikka pääsis mökille viikonloppuna, kun miehelläkin on kai peräti kolme päivää vapaata sieltä näytelmä hommista. Yksi ystävä kävi kai mökillä kastelemassa kasvimaan tässä välillä, samalla kun/jos kävi pesemässä siellä autonsa. Siellä päin on kyllä kuulemma jonkun verran satanutkin välillä.

Ei mulla ole kyllä mitään järkevää kirjoitettavaakaan, joten lopetan. Isäntä ja koirakin jo heräsivät :) Tai koira ainakin...yleensä ne kyllä tulee peräkanaa tuolta makkarista.




Tämä ei ole mökiltä, ompahan vaan muuten "maalaisromanttinen" näkymä :)






sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Suvisunnuntai




Pyhäaamun rauhaa kaikille :)

Nyt on vaihteeks ohut pilviverho taivaalla. Ja ainakaan tässä parvekkeen oven vieressä, ei ole nyt liian kuuma.

Eilen tein taas hyviä löytöjä lähikirppikseltä: 2 patenttikantista lasipurkkia (isompi euron, pieni 50 s), pikkuinen koriste ämpäri 50s (mulla on mökin eteisen ikkunalla kokoelma pieniä "mökkivälineitä" eli puutarhatyökaluja, kastelukannu, kottikättyt, kirves pölkyssä ja nyt tulee siis ämpäri joukon jatkoksi :), kukallinen, kannellinen posliiniastia hillolle tai sokerille 50 s, joku oli vielä, mutta nyt en yhtään muista mikä se oli...jokatapauksessa siis 3 euroa yhteensä maksoivat.

Tänä iltana on tyttären poikien yhteiset synttärit, mummu kävi eilen ostamassa myös lahjat ja ne ihan kaupasta :) Mutta kyllä siinäkin tapahtui kierrätystä, en nimittäin löytänyt lahjapaperi kassiani mistään ja niinpä paketoin lahjat kierrättäen: vaatetavara entiseen Seppälän lahjalaatikkoon ja paperitavara kummallekin erikseen Aku Ankan mainosten mukana tulleisiin julisteisiin ne kääräisin.Hätä keinot keksii!
Eipä silti, tytär ainakin ymmärtää kierrätyksen, kun oli itsekin yhtenä jouluna paketoinut lahjat sanomalehteen ja kauniit nauhat päälle.

Mä olen kierrätyksen kannattaja ja olen sitä yrittänyt lapsillekin opettaa ja kyllä on oppi mennyt aika hyvin perille.

Tänään on sairasloman viimeinen päivä ja huomenna sitten taas työkkäriin ja Kelaan.
Pikkupojat ovat tosin tulossa joko huomenna tai tiistaina hoitoon, sit alkaa tyttärelläkin loma.
Isännälläkin on huomenna vapaapäivä sieltä näytelmistä.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Joko helle helpottaa...

Ainakin nyt aamulla tuntuu vähän viileämmältä. Ja eilen illalla oli ihan siedettävän viileää :)
Eilen sain siivottua, mikä oli kiva..vaikka hiki virtasikin. Kävin myös kierrätyksessä shoppailemassa ja tein kivoja löytöja. Esim. kapea, korkea kori sähly-ja sulkapallomailoille 50 s, patenttikorkkinen lasipullo 50 s, kannellinen roskis (biojätteille) 50 s, nätti kukkaruukku ja alusta 1 e, Farkkuhame 20 s, laukku 1 e...
Kiva :)
Illalla olimme seurakunnassa, naapurit olivat taas mukana ja oli tosi hyvä tilaisuus.
Sain ihan hyvin nukuttuakin, vaikka makuuhuoneessa olikin kuuma.

Antibiootti kuuri loppui, eikä haava parantunut kokonaan, täytyy katsoa mitä sen kanssa tekee...
Tänään ajattelin käydä pitkästä aikaa lähikirppiksellä, samalla kun käyn apteekissa.

Eipä tässä kummempia, olisi saunapäiväkin tänään, mutta en tiedä uskallanko vieläkään saunaan, tuon haavan takia, jo kuukausi on viime saunasta :(

Tein vähän lisäyksiä noihin profiilitietoihin ja laitoin kuvani, siinä meikäläinen on 3v!



Tässä vielä kukkaterveiset mökiltä, viime kerralta!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Tänä aamuna kävi taas hauskasti. Heräsin 4ltä kuin nakutettu eikä yhtään väsyttänyt joten nousin ylös. Joskus 8n maissa, kun isäntä oli ulkoiluttamassa koiraa, kävin suihkussa ja menin sängylle makaamaan ja kuuntelemaan tuulettimen hurinaa ja niin siinä kävi, että otin ainakin parin tunnin nokoset :) Joten mulla on taas tämän päivän toinen aamu :D

Voi että, sokerimuurahaiset oli yöllä vallannut meiän keittiön. Työtasolla kävi sellanen kuhina. Pakko niitä oli ruveta tuhoomaan, kun en keittiötä halua niitten kanssa jakaa. Se oli kaiken huippu yks aamu, kun rintaliivien sisälläkin käveli yks murkku! Niitä tulee tuolta parvekkeen nurkasta.




Otto makaa taas sohvapöydällä.Tässä siitä tytön ottama kuva.
Niistä kangaskukkasista, mistä eilen kerroin on kuva tässä.



Sain sentään eilen korjattua tyttären ja tyttärenpojan farkut, nyt kun on taas kone :) Saa tänä iltana antaa ne hälle, kun lähdetään Saloon jos ei sade ja ukkonen yllätä.
Täällä on sotkuista,mutta ajattelin, jos huomenna olis viileämpää niin siivoisin sitten...ei huvita kaivaa imuria kaapista.
Eilen illalla olimme siis katsomassa Tuhlaajapojan kenraaliharjoitusta naapureiden kanssa. Täytyy sanoa, että oli vaikuttava näytelmä. Kävimme siellä samalla katsomassa vapaaehtoistyöllä rakennettua Kivikappelia, Hiljaisuuden puutarhaa ja tietysti eläimiä. Lampaat olivat katoksessaan varjossa, eivätkä hievahtaneetkaan. Mutta hevonen ja aasit tulivat aidan viereen rapsutettavaksi. Varsinkin pikku-aasi Jaakob on ihana!!








Tässä siis Jaikku, Jaakob ja Judit. Nähdään taas :)

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kuumia,laiskoja päiviä


Huomenta taas!
Tänään tuli nukuttua yhdeksään ja aamupäivä on mennyt nopeasti koneella. Koneella menee yllättävän paljon (ja nopeasti) aikaa, varsinkin kun se välillä hidastelee ja jumittaa.
No ei tässä kyllä kauheasti muuta jaksa tehdäkkään :)

Eilen sain testattua uutta ompelukonettani, hyvin toimi. Muutaman vaatteen korjasin, sit tuli niin hiki, että piti lopettaa. Ei sais valittaa, mutta kyllä tää kuumuus on jo meikäläiselle liikaa...
Koiran käytin uimassa ja itse kahlailin siellä samalla. En voi uimassa käydä tuon haavan takia, mutta onneksi se on jo parempi.
Olen tehnyt kankaasta koristekukkia aiemmin ja löysin varastoistani pari rintaneula pohjaa, niin sain nyt pariin kiinnitettyä neulan. Voi sitten helpommin pistää johonkin vaatteen rintamukseen, kassiin tai pipoon( kai sitäkin vielä joskus tarvitsee :D ) koristeeksi.

Tänään siis Vivamon Raamattukylään Tuhlaajapoika-näytelmän kenraaliharkkoja katsomaan. Naapurit lähtevät myös, niin pääsen kyydillä.Toivottavasti ei silloin ukkosta, kun sitä on vähän lupailtu. Eikä huomen illalla, silloin on suunnitelmissa mennä vanhimman tyttären kanssa Saloon, iltatorille, kun siellä on lavalla ainakin Ressu Redford ja ysärihitit. Tuo Ressu oli tyttären suosikkeja sillon 90-luvulla.




Tässä kuva kaupunkiasunnon kesäkeitaasta eli parvekkeesta. on kyllä vähän reheväpi nyt, kun tuo kuva on otettu aiemmin. Tosin sielläkin on melkein yhtä kuuma nyt, mutta jos ei aurinko satu sinne paistamaan ja tuulenvire käy, niin kyllä siellä voi vilvoitella.

Vanhempi kissa Otto ei jaksa tehdä mitään muuta kuin maata sohvapöydällä, jonka on nyt ottanut lempipaikakseen. Kai tämä kuumuus käy senkin päälle, vaikka onkin vasta täyttämässä 13 v.

Nyt täytyy päästää neiti 14 v koneelle. Mukavaa kesäpäivää! Laitan tähän loppuun vielä jonkun kesäisen kuvan.


tiistai 13. heinäkuuta 2010

Varhainen lintu jyvän löytää..

Huomenta kaikille! Heräsin tänä aamuna taas vaihteeksi 4ltä, liekö johtunut siitä, kun eilen aamulla nukuin puoli kymmeneen..vaihtelevaa tämä elämä :)
Sain siirrettyä kännykältä uusia kuvia koneelle, joten voisin muutaman kuvan tähän laittaa.





Tässä siis ihana mummonmökkimme.Vaikka tosin liian kuuma paikka oli viikonloppuna. Siinä on tupa, kamari, eteinen, eteiskomero(varastokomero) ja pieni kuisti. Vesi tulee kun kantaa sisälle ja viemäristä kyllä menee ulos.



Tässä on nuorempi kissamme Lilli löytänyt hyvän makuupaikan mökin vaatekomerosta :)
Tuo kuva on jäänyt vähän pimeäksi, niin laitetaan tähän toinenkin kuva Lillistä, kun alkuun päästiin. Lilli kaupunkikissana :)





Isännällä alkoi parin viikon sessio Vivamon Raamattukylän näytelmissä ja harjoituksissa. Kuuma sielläkin kyllä tulee, hiki virtaa.
Huomenna menen sinne kenraaliharjoitukseen katsomaan, kun sinne pääsen ilmaiseksi.

Laitoin tänään hakemuksen yhdelle kurssille, saas nyt nähdä kuinka käy. Viime syksynä hain samalle kurssille, niin oli yli 100 hakijaa ja reilut parikymmentä otettiin. Että silleen! Tälle kurssille otetaan vain 18 henkeä.

En ole vielä testannut "uutta" ompelukonettanikaaan, on niin kuuma, että tuntuu ettei jaksaisi ommellakaan.


jpg">
Tässä vielä Busse sohvanvaltaaja mun uusien tyynyjen päällä...pehmeätä sen olla täytyy :D Iloa päiväänne!





maanantai 12. heinäkuuta 2010


Tulimme jo eilen mökiltä, vaikka piti vasta tänään tulla. Siellä oli niin sairaan kuuma, että vaikka ei mitään tehnyt hiki virtasi. Ja kun ei ole suihkua siellä, enkä minä päässyt saunaankaan tulehtuneen haavan takia...

Muuten kyllä meni hyvin, kissatkin kerkesivät vähän tutustua ulko maailmaankin, vaikka enimmäkseen kyllä makailivat sisällä sielläkin. Kotonahan ne pääsevät vain parvekkeelle ja joskus tyttö vie nuoremman kissan valjaissa ulos (mistä kissa ei kyllä erityisemmin pidä, kun ei ole tottunut valjaisiin).

Eilen aamulla oli vielä yön jälkeen vähän, huom.vähän(!) viileämpi, joten kävimme muutaman kilometrin kävelylenkillä katsomassa paria hevosta ja varsaa yhdellä laitumella.

Illalla siis tulimme kotiin ja tyttö kävi vielä kaverinsa kanssa uimassa, täällä on rannat lähellä. Mökillä on lähin uimaranta 10 km päässä. Se on niin kuivaa seutua. Tänään kävin jo kaupungissa asioilla pyörällä ja sit miehen kyydissä kaupassa. Minulla ei itsellä ole ajokorttia.
Laitan tähän kuvan yhdestä ihastuksen kohteestani eli värillisestä lasista, joka mua on jotenkin kiehtonut jo monta vuotta. Se alkoi värillisten pullojen keräilyllä. Asuimme silloin asunnossa, jossa oli hyvä iso kulmaikkuna,niin ne pullot olivat ikkunan pienemmällä laudalla. Ikkunalla ne olivat edukseen. Nyt olen enemmänkin käyttöesineisiin siirtynyt tuossa lasissakin.
Muita mua kiehtovia esineitä ovat kynttilälyhdyt, kaunis posliini ja vanhat tavarat.
Postikortit olivat varsinkin yhteen aikaan myös ihastus ja olenkin kyllä säästänyt ison laatikollisen kortteja.
Mihinkähän sitä tämän romumäärän kanssa joutuu :)

perjantai 9. heinäkuuta 2010

On ilo elää


Eilen oli hyvä päivä1 Vielä illalla tuli iloinen yllätys: sain ompelukoneen rikki menneen tilalle ja vielä ilmaiseksi :) Pääsee taas jossain välissä jotain värkkäämään, tai ainakin korjaamaan odottamassa olevat vaatteet.
Harrastan jonkun verran, puuskittain, kaikenlaista käden työtä: ompelua, virkkausta, askartelua ja sen sellaista.

Illalla on seurakunnan tilaisuus jossa meitä on pyydetty kertomaan uskoontulosta ym, siitä on jo aika kauan, mulla 20v ja miehellä 17v.
Huomenna suunnitelmissa lähteä mökille pariksi päiväksi,nuorin tyttö lähtee mukaan ja ehkä kaverinsakin. Myös kissat otetaan mukaan koiran lisäksi ensimmäistä kertaa tänä kesänä.On varmaan tiivis tunnelma pienessä autossa ja tässä helteessä :)
Mutta aina on kiva lähteä maalle<3

Saimme sentään vähän muokattua tätä blogia paremmaksi, kun aikamme tytön kanssa pähkäilimme. kiitos vaan hänelle, jos luet tätä :D
Millähän nuo kuvat saisi tekstin väliin, mulla ne menee aina tekstin alkuun?
Muurahaiset(pienet mustat) yrittää valloittaa meiän kodin, vaikka asutaan kolmannessa kerroksessa. Syyllistyin eilen joukkotuhontaan, kun muurahaisarmeija oli tullut parvekkeelta olohuoneeseen ja kiipeili pitkin mun jalkoja, kun istuin tässä koneella. Nyt niitä on onneks tuossa vähemmän, niin en viitsi tappaa..
Kunhan eivät mene tietokoneen sisään!
Onneksi ne eivät pure :)

Kaunista päivää kaikille ja iloa! Muistetaan, että ilo elää ja on ilo elää:)
Sairastin muutama vuosi sitten rintasyövän ja tänä kesänä oli hetken aikaa pelko siitä, että se olisi uusiutunut. Kiitos Jumalalle ettei kuitenkaan ollut! Mutta kyllä taas elämä hetkeksi pysähtyi.
Tuollaisissa tilanteissa sen tuntee, että on ilo elää, vaikka niitä masennuksen päiviä on jokaisella välillä.
Palaillaan!

torstai 8. heinäkuuta 2010

Ihanaa, siistiä :)



Aurinkoista torstaipäivää!
Nyt on hyvä mieli, kun sain siivottua. kyllä olikin jo asunto kaaoksessa, kun en ole tuon kuumuuden ja kipeän haavankin takia jaksanut siivota.
Ja toinen kiva asia on se, että keskimmäinen tyttö tulee mahdollisesti illalla käymään ja katsotaan yhdessä miten voitais pienentää tuota valtavaa :) alkukuvaa ja saada otsakekin näkyviin tässä blogissa.
Kuten olen kertonut, tykkään eläimistä.Itsellä niitä on kolme: koira ja kaksi kissaa.Vois olla vaikka enemmänkin, mutta kun kerrostalossa asutaan, niin tuo on jo riittävä.
Laitan tähän kuvan meidän koirastamme sekä vanhemmasta kissasta, nuoremman kissan kuva on vielä kännykällä.
Eläimet on suloisia. Vaikka äsken kun siivosin taivastelin karvan määrää taas kerran. Jopa sohvan koristetyynyt ja sohvapöydän liina( kun Otto-kisu on ottanut tavakseen nyt aina maata sohvapöydällä :) olivat niin karvassa, että ne piti harjata. vaihdoinkin nyt pienemmän liinan pöydälle, ettei Otto mahtuisi siihen!
Katsotaan nyt miten nuo kuvat nyt asettuu tähän...

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Unettoman yön jälkeen


Niin se on kohta tämäkin päivä illassa.Alku päivä meni ihan "harakoille" kun olin kolmen tunnin nukkumisen jälkeen ihan pöllähtänyt.
No kävin kuitenkin terveyskeskuksessa näyttämässä tulehtunutta haavaani aamulla ja sain iltapäiväksi ajan lääkärille.Siinä välillä kerkisin nukkua ehkä puolitoista tuntia, joka huomattavasti paransi oloani.
Iltapäivän lääkärikäynti poiki antibiootti reseptin, joten nyt voi toivoa pikkuhiljaa parantuvansa.
Alkuillasta tyttärenpojat tulivat hoitoon. Olimme uimarannassa sekä katsomassa eläimiä,
eli hevosta, kahta aasia ja kukkoa.
Oma nuorimmainen ei ole vielä palannut Linnanmäki reissultaan.
Ulkona on pilvistä, joka toisaalta on helpotus, kun koko ajan on niin hiki ollut.
En saanutkaan tuohon edelliseen postaukseen kunnon mökki kuvaa, kun sitä kuvaa ei vielä ollutkaan koneelle siirretty kännykkäkamerasta. Niin, mä kuvaan kamerakännykällä, mutta suht hyviä kuvia silläkin tulee :)
Olen kiinnostunut valokuvauksesta ja tykkään kuvata luontoa, eläimiä ja kaikkea kaunista.
Katsotaan jos saisin jonkun kivan kuvan tämänkin jutun piristeeksi.
Ja Maelkalle sanon, jos löydät tänne, että ei tää niin helppoa ole...Olen kuin seikkailija atk-viidakossa.
Yksinäni tässä kokeilen kaikkea, mutta pikkuhiljaa tässä mennään.

Huomenta taas!
Huonosti(lyhyesti) nukutun yön jälkeen pähkäilen taas tämän blogin kanssa. Ehkä pitäisi kysyä neuvoa viisaammilta :)
Mutta, jokatapauksessa uusi päivä taas edessä.
Yöllä kuulin kun sade rapisi ikkunaan ja harmitti jo valmiiksi nuorimmaiseni puolesta, hän kun on menossa Linnanmäelle tänään ystävänsä ja tämän perheen kanssa. ajattelin, että jos koko menosta ei tulekaan mitään. Ja niinkuin hän on sitä odottanut ja laskenut päiviä..
Ihanaa kuitenkin, että on kesä! Ja kesään kuuluu sadekin. Mökillä kasvimaakin on saanut vettä. Pistänkin tähän kuvan mökiltä,joka tällä hetkellä on lääke omakotitalo kuumeeseen ja maalle kaipuuseen :)

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kesäyön on onni omanani...

Yritän nyt minäkin alkaa pitämään blogia. Älkää tuomitko liian ankarasti. jos ei tästä alussa meinaa tulla mitään :) Tämä on ihan uutta minulle.
Siis kärsivällisyyttä.
Yö tässä meinaa tosiaan tulla, kun tätä blogia rupesin asentamaan..no, onneksi isäntäkin katsoo vielä tv:tä :)
Ulkona on ihana kesäyö, ilmakin raikastui iltaisen sateen jälkeen.
Pitää huomenna yrittää selvittää valokuvien laittamisen salaisuus, ei tätä muuten kukaan jaksa lukea. Jo tämän etusivun tekeminen oli mulle vaikeata, mutta alku aina hankalaa sanoo jo vanha sananparsi.
Hyvää yötä kaikille! Palataan huomenna asiaan.