Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 16. helmikuuta 2019

Terveiset ulkoa!




Tänään on ollut hieno sää. Meidän talo on varjon puolella, niin aamupäivällä ei tänne vielä paistanut aurinko, mies sai siitä huolimatta houkuteltua mut omalle "pikkulaavulle" paistamaan makkaraa. Makkaran lisäksi kuumensin kahvipannussa valmiiksi Hehku-mehua, jota saatiin torstaina kylätalon ruuan jakelusta. Se odotti ulkona pannumyssyn alla sen aikaa kun makkarat paistettiin.
Miehen pitkäaikainen kaveri soitteli samaan aikaan, ja kun kuuli, että ollaan paistamassa makkaraa, niin sanoi tulevansa myös.
Hän kun odotteli vaimoaan muusta menosta. Niinpä tuli makkarat syötyä ja mehu juotua talvisessa luonnossa.
Sen jälkeen tultiin vielä vieraan kanssa sisälle juomaan laskiaispulla kahvit. Laskiaispullat sain kylätalon kahvitarjoilusta, kun siellä jäi ylimääräisiä ja "leipurimme" antoi ne meille :)













Myöhemmin kun vieras oli lähtenyt, läksimme vielä miehen kanssa sauvakävelylle. Nastakengät kummallakin jalassa ja sauvat lisäturvana. Ei keli loppujen lopuksi ollut enää niin paha, aurinko paistoi heleästi ja sulatteli jäätä pikkuhiljaa pehmeäksi.
Kuuma tuli niin, että piti takki aukaista ja oli ihan keväinen olo :












Kyllä tuo aurinko piristää :) Tänään on vielä ainakin vuorossa sauna, ja huomenna seurakuntaan ja sen jälkeen mies vielä sählyyn.






Eilen päällystin toisen suklaarasian, yksi on vielä jäljellä...sen vois myös päällystää...ja askartelutavaroitakin vois joskus siivota...mutta en mene vannomaan koska se tapahtuu... ehkä joskus tai sitten ei :)












Lunta on vielä paljon, ja joki on jo melko täynnä vettä ja jäätä. Leppoisaa viikonloppua!

11 kommenttia:

  1. Teillä vaikuttaa olleen ihan kiva päivä:) Meilläkin vähän aurinko näyttäytyi tänään. Onneksi oli lämmintä, niin sain kiskottua itseni ulos iltapäivällä. Onneksi on jo valostunut hieman, että paremmin voi iltapuolellakin ulkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin oli ihana aurinkoinen päivä, tosin ei olla keretty ulkona olla, ainakaan vielä...kun oltiin srk:ssa.

      Poista
  2. Askartelutavaroiden siivous on vaativa urakka. Se ei lopu ollenkaan, vaan aina jatkuu. Se pitää väkisin lopettaa johonkin kohtaan. Minulla on liian paljon niitä. Aikaisemmin arkartelin paljon ja silloin tuli hankittua kaikkea "ihan välttämätöntä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskin kaupasta ostettua askartelu-materiaalia :) Mulla suurin osa kaikkea säästettyä muuta materiaalia, jotain sentään ostettuakin :)

      Poista
  3. Hienoa varmaan oli näillä keleillä olla nuotiolla makkaranpaistossa! Kiva juttu. Ja ainahan siivoamista riittää, ehtii tehä huonommalla kelilläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi vielä aurinko paistanut...vaan tuonne varjoisalle joen rannalle ei silloin paistanut. Joo, enpä tässä ole juuri siivoamaan "kerinnytkään".

      Poista
  4. Teillä on ollut varsin ulkoilullinen ja urheilullinen päivä!

    VastaaPoista
  5. Kiva lukea sun päivien tarinaa mielenkiinnolla, on se etu asua maaseudulla, kun voi paistella makkaraa ulkona, kävellä tai hiihtää hankiisilla, kuunnella lintujen laulua,
    ruskettaa auringon paisteessa.On teillä kiva tuo srk.ta joskta saatte laskiaspullatkin, ihan vesi tulee kielelle, kun en olevielä sellaista syönyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummassakin, maalla ja kaupungissa, on omat hyvät ja huonot puolensa. Molemmisssa on tullut asuttua. Eräs ystävä usein leipoo Kylätalolle ja mielellään antaa meille loput, jos muutama jää...kun nuokaan ei ollut gluteenittomia, ja hän voi syödä vain sellaisia. Tosin minunkin pitäisi varoa vehnää, mutta kun vatsa on ollut paremmassa kunnossa, niin olen vähän lipsunut.... :)

      Poista
  6. Teillä on ollut ihana päivä,makkaranpaistoa nuotiolla, se on mahtavaa.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)