Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Alakuloa




Miten selvisitte talvimyrskystä, tuulesta ja lumentulosta? Täällä ei juuri muuta ollut kuin tuulen ulvontaa kuului ulkoa yöllä. Edelleenkin tuulee ja pyryttää lunta. Koirien kanssa kävin vähän aikaa sitten lenkillä. Moona on vielä ainakin pari päivää meillä. Kissat on olleet yläkerrassa "evakossa" ja välillä ulkona.


















Muuten minua on vaan jotenkin ahdistanut uuden vuoden alkaminen, ei mitään iloisia toiveita ole siitä. Onneksi heti uudenvuoden alkaessa on ollut nyt parina aamuna mielessä säe Raamatusta, tein siitä itselleni "huoneentaulun" yöpöydän yläpuolelle muistutukseksi. Kuva otettu puolipimeässä huoneessa.


















Hyasintti oli tänä aamuna melkein kumollaan, piti leikata se poikki ja pistää pulloon.


















Mies on taas "leipäkeikalla" huomista soppakirkkoa varten. Huomenna pitäisi mennä itsekin kaupunkiin, taskukalenterikin on vielä ostamatta tälle vuodelle.
Ja kylätalo-tilaisuuskin on huomenna myös.





Nyt lähden katsomaan postin, kun postiauto näkyi pysähtyvän. Heippa!






















16 kommenttia:

  1. Myrsky täällä laantunut,mutta olihan se melekonen viime yönä.
    Liikutteli mielivaltaisesti jäisiä havuruukkuja,kuin höyheniä...ja sai tänne sisälle sen kuulumaan hyvinkin pelottavalta.
    Aurinko ilmoittaa puiden latvuksille....levätkää,,,nukkukaa talvi unta:))
    Oikein mukavaa vuoden ensimmäistä viikkoa!!
    ...kaikki järjestyy...tavalla tai toisella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on uskottava ja luotettava, että kaikki on Isän kädessä :)

      Poista
  2. Täällä kerrostalojen keskellä ei juuri tiennyt myrskystä mitään, Ennenkuin läksin aamupaivällä kauppaan. Niin tuntui kuin tuuli olis puhaltanut kumoon, ainakin heilutteli :)
    Lumitöitä ovat talkkarit saaneet tehdä ja koneilla katuja siivota. Lunta oli tullut ainakin 10 cm, en muistanut tarkkaan katsoa.
    Kyllä jotenkin haikea olo oli, kun huomasin että nyt meni tämäkin joulu, ja uusivuosi. En jaksa katsella enää näitä vähiäkään jouluesineitä.
    Kyllä se tästä lähtee vuosi menemään, haasteita on minullakin tiedossa, töiden hakua jne.
    Tammikuu on yleensä minullekin ollut vuoden vaikein kuukausi, mutta sen jälkeen taas alkaa kevään odottelu, ja valo lisääntyy ulkonakin koko ajan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, helmikuussa aletaan jo odottelemaan kevättä, se tulee ennen kuin huomataankaan, aika menee niin hirveää vauhtia nykyisin...

      Poista
  3. Ei ole paljon tullut oltua ulkona, kun tuo yskäkin on vaivannut viikko kausia, toisaalta minä tykkään tuulisesta ja pyryttävästä säästä, ei niitä usein ole täällä V-suomessa, hiukan asunto jäähtyy, mutta se on vain väliaikaista. Huomenna pitäisipaistaa aurinko koko suomessa.Jaksamista jokaiseen päivään,tuo R-kohta on lupaus, saamme olla turvallisella mielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemista yskällesi! Aurinkoa ja viileä se lupasi tännekin. Taivaan Isän apuunhan se on luotettava :)

      Poista
  4. Toivottavasti vähitellen pidentyvät päivät tuovat pikkuhiljaa toivoa takaisin. Pimeään vuodenaikaan on niin kovin vaikeaa nähdä valoa tunnelin päässä. Rauhallisia talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Syksy ja talvi on vähän sellaista synkempää aikaa... mutta aurinkoa luvattiin jo huomiseksi.

      Poista
  5. Valoa päin ollaan menossa. Eiköhän se helpota ahdistustasi, toivon niin.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  6. KIrkossa luettiin uudenvuodenattona Psalmia 121. Jakeessa kolme puhutaan siitä, että Hän ei salli jalkasi horjua. Miten vahva ilmaus, Hän ei salli omilleen mitään pahaa!Saamme tunteistamme huolimatta iloita siitä varmuudesta, että meistä todella pidetään hyvää huolta, Isän rakkaus on täydellistä! Ilon pisaroita tulkoon elämääsi runsaasti!

    VastaaPoista
  7. Meillä ei ollut kovaa myrskyä, mutta tuuli ujelsi ja jähdytti tupaa.
    Kyllä tänä aikana on maailma niin mullin mallin, että pitää luottaa Jumalan johdatukseen monissa asioissa mitä vuosi 2019 tuo tullessaan.

    VastaaPoista
  8. Tuntui lohduttavalta lukea kysymyksesi Miten selvisitte talvimyrskystä, tuulesta ja lumentulosta. Ne olivat kovin vaikeita!! Ja vähän vieläkin. Luulin että olin ainoa näin kokeva. Uuden vuoden alkaminen on myös ahdistanut. Joulu ei ahdistanut, vaan se oli lohdullista. "Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden.."

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)