Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Aikainen koira ruohon nappaa...





Tänä aamuna Elmo herätti mut joskus puoli kuuden jälkeen haukkumalla alakerrassa. Kun mies ei reagoinut menin alakertaan, vedin päivävaatteet yöpaidan päälle ja läksin käyttämään Elmoa ulkona toivoen, ettei se taas ollut saanut ripulia jostakin. No, ei ollut, ruohoa söi vähän ja kävi pissalla. Tulin takaisin kotiin, riisuin päivävaatteet ja kömmin takaisin sänkyyn. Mies olikin sitten jo nousemassa ylös. Minä jäin loikomaan ja nukahdinkin vielä joksikin aikaa.
Mies olikin jo lähtenyt kaupunkiin "leipäkeikalle" sillä aikaa.






Mulla alkaa olla viimeinen imurinpussi täynnä ja pitäisi muistaa ostaa niitä huomenna kaupungista. Huomenna ja perjantaina en kerkiä kuitenkaan siivoamaan, niinpä tein vanhan ajan pikasiivouksen, eli ravistin pikkumatot ulkona ja sohva-ja laveripeitot, ja vain lakaisin lattiat.
Sitten kerkisinkin taas jatkamaan toisenlaista omenasouvia, eli tuoremehun tekemistä. Tällaisella laitteella sitä surruuttelen. Tästä puuttuu vaan ne pesussa olevat osat.













Aikaa menee matoisten osien poistamisessa, koska en halua omenoita kokonaisena sinne pistää, niinkuin mies tekee jos tekee itselleen. Puolestatoista korillisesta matoisia, rupisia omenoita tuli vajaa litra tuoremehua. Ja sormeen rakko veitsestä kun pilkoin omenoita. Kaadoin sen vielä siivilän läpi, kun siihen tulee sellaista paksua vaahtoa päälle.







Aurinkoinen, hieman tuulinen päivä on tänäänkin ja taas pesin pyykkiä, että saa ulkona kuivaksi, nyt onkin pyykkikorit melkein tyhjät. Tosi nopeasti eilenkin kuivui ulkona, kun tuuli ja paistoi.

















Kun mies tuli kotiin niin käytiin "lähikaupassa". En ole muistanut katsoa olisko siellä imurin pusseja...ei varmaan ainakaan tuollaista vanhempaa merkkiä. Isommasta marketista kaupungissa olen aiemmin löytänyt sekä markkinoilta. Mullahan on äidin vanha mökki-imuri käytössä :) Se taitaa olla jostain 90-luvulta, uskollinen palvelija.








Enkelisiipi on alkanut salaa kukkia, nyt sen huomasin ja käänsin näkyviin kukat. Lehtiä on kyllä vähän ruskistanut kesän aikana.















Selkä on ollut yläosasta oikealta vähän kipeä ja eilen se vaivasi enemmän, pyysin miehen laittamaan siihen oikeaan lapaan Perskindolia (tv:tä tuttu) saunan jälkeen ja kyllä se auttoikin. Kainalo ja käsivarsi on myös olleet vähän kipeät samalta puolelta, kai ne jotenkin yhteydessä toisiinsa ovat.



Mun läppäri on tullut niin hitaaksi, että ärsyttää, sanat tulevat viiveellä ja niitä joutuu odottamaan. Onko vika yhteyksissä, läppärissa vai bloggerissa, tiedä häntä.




8 kommenttia:

  1. Mehulinko onkin hyvä apu ¤ omena-mehu hommassa ¤
    Tuulinen päivä on paras pyykkipäivä:).
    Meiän koira syö kans keväällä ja syksyllä heinää,lääkäri sanoi anna -koiran maitohappojauhetta,minulla Aptus tehobakt pet -jauhe,
    koirien maitohappojauhetta saa ainakin S-marketista.
    Puistavat suolistoaan:) syömällä heiniä ja oksentamalla.(madotuksen teen kun maa jäässä)ja (keväällä toisp päin)
    Tuosta pölyimurin pusseista,minä käytän kaksi kertaa joka ikisen imuripussin.Aukasen sauman puhdista pölyt pois,jos vanhoja mausteita,inkivääri /kaneli /ym.nakkaan pussiin .niittaan tai teippaan kiinnija imuripussi entistä ehompana uusio käyttöön:)Olen käyttänyt myös vanhoja kahvia imuroitaessa ei koirankarva tuoksut tule huoneeseen...jälkituoksuu...kahville:)
    kaunis kukka tuo enkelinsiipi,vaikka ilman kukkaakin:)
    Hyvää keskiviikko-iltaa Sesselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! En minä tänään ainakaan löytänyt kaupungista pölypusseja... ehkä joutuu kokeilemaan sun keinoa :) Netistä ajattelin katsoa, jos sieltä saisi tilattua...

      Poista
    2. :)Toimii hyvin kierrätettynä yhden kerran.:)
      Meillä aina ollut koira kun asuttu omakotitalossa,imurointa saa harrasta useasti,ja pölyimurinpussikin täyttyy nopeasti.nopeammin kuin ei koiraa:))
      Minä teen sen niin:Otan ison leipäpussin ,aukaisen imurin pussin pohjan sujautanpussiin,ravistelenniin roskat menee pussiin suoraan!,Ulkona tehtävä puhdistus!,Lopuksi huilautan imurin pussia ilmassa,ja se on siinä,niittaus tai teippi,kumpikin pelaa,Imurinpussi uusio käyttö valmis! Minä nakkaan sinne jotain hajustetta,kanelia .inkivääriä,vaniljasokeria,kaademummaa,kahvia jopa vanhaa vaniljateetä joka oli unohtunu kaapin nurkkaan ,käytin sitä pitkään.Kun imuroi tahtoo se koiran ulo väkisinkin puskea imurin ilmastoinnin läpi.Kaikenmoisia niksiä käytän myös niihin imurin suodattimiin,:))
      kirjoitappa miten onnistui:))
      mukavia imurointi hetkiä;)

      Poista
    3. Sainkin nyt tilattua netistä pusseja :) Mutta jos viipyvät voin käyttää sun niksiäkin :)

      Poista
  2. Minä tein eilen luumusosetta. Tuntui, että koko keittiö oli soseessa, kun touhusin soseen ja purkkien kanssa. Minäkin kuivatan pyykkiä ulkona. Pyykit kuivuvat nopeasti ja ovat jotenkin niin raikkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo säilöminen on sellaista hommaa...meilläkin vielä pikkuinen keittiö.

      Poista
  3. Mullakin on aika vanha imuri ja kuumuu kun vähä aikaa imuroi. Mut jos kestäis vähän aikaa. Saapahan pitää välillä siivoustaukoa kun sitä jäähdyttelee :D

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)