Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Lukemista





Oletteko lukeneet Enni Mustosen uutta sarjaa "Syrjästäkatsojan tarinoita"?


Sarja alkaa kirjalla Paimentyttö, joka on ilmestynyt vuonna 2013. Sen jälkeen niitä onkin tullut vuosi ja kirja tahtia: Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva ja tämä viime vuonna ilmestynyt Ruokarouvan tytär, jonka sain jo kirjastosta ilman varaamattakin.












Kirja kertoo nimensä mukaisesti pikkupiiasta täysihoitolan omistajaksi kohonneen Ida Erikssonin tyttärestä Kirstistä, joka lähtee Pariisiin ja sen 20-luvun pyörteisiin. Mukavaa luettavaa, niinkuin koko sarja, vaikka vähän surullinenkin oli tämä kirja.





Nyt olenkin jo iltakirjana lukemassa Kirsti Ellilän kirjaa Kaivatut, joka myös on ainakin tähän asti ollut hyvä kirja.





- - -



Voi että, ikkunat on edelleen pesemättä, enkä koskaan muista ostaa ikkunapesuainetta. Tosin voisihan ne pestä tiskiaine-vedelläkin. No, kunhan ennen syksyä...





Tuosta tuli mieleeni, oletteko lukeneet tämän laiskuuden-ylistys runon? Olen joskus poiminut sen lehdestä ja liimannut runovihkooni talteen. Hauska, vaikka ei ehkä elämänohjeeksi sovi :D





Runon on kirjoittanut Hillevi Kolehmainen:




"Kesän makaan heinikossa,
annan ajan juosta.
Lapset kastaa housujansa,
- väliäpä tuosta.

Sade se on pyykkärini,
pesee koska joutaa.
Sadepäivät tuvassamme
odottelen poutaa.

Lapset sanoo: "Syödään joskus,
anna, äiti ruokaa!"
- "Syödään sitten syksymmällä.
Kukat maljaan tuokaa!"

Mies kun tulee toimestansa,
sanon hälle että:
"Heinikossa hyvät heinät,
purossa on vettä."

Mies tuo joskus markan, kaksi.
Ostan kirjokankaan.
Helmet kauniit kaulalleni
pujottelen lankaan.

Mies se sitten silittelee,
antaa suukon suulle.
Käki kukkuu, kaikki linnut
istuu laulupuulle.

Kohta ovat pullollansa
ahot, metsät marjaa.
Siellä syötän, paimentelen
pientä lapsikarjaa.

Talven tullen päivä hukkuu
taakse iltapilven.
Pakkasta ja tuulta vastaan
mistä löydän kilven?

Panen tuvan uuniin tulen,
kynttilöitä ostan.
Sitten pienet palleroni
uunin päälle nostan.

Itse miehen kainalossa
nukun pitkät puhteet.
- Torutko sä muurahainen?
Hukkaan menee nuhteet.



Hyvää viikon puoliväliä, ja nyt olisi muuten hyvä ikkunanpesu-keli, kun on pilvistä :)




14 kommenttia:

  1. En ole lukenut noita kirjoja, kuulostavat kiinnostavilta. Hauska runo :-D

    VastaaPoista
  2. Minun lempi kirjailija:)
    nyt täytyy sanua pitkä tovi on ilta lukemisesta,tämä netti ,ja pinterest ovat minun iltakirja;)'
    mutta kirjoitan muistilistaan kirjojen nimet.Kiitos tiedosta!!!
    Leikkimökin varastossa inventaario-järjestely..luen kun illat pimenee,meillä yöt valoisia ,eikä tahtois mennä maate,valosalla:))
    Erikoinen runo,
    Sesse pestään ikkunat syksyllä,:))ulkoa olen pessyt monesti ,kerran sisältä,meillä tuo puulämmitys nokee ulkopuolen.
    Mukavaa puuhastelua keskiviikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain kolme ikkunaa vihdoin pestyä, sitten alkoi paistaa aurinko, niin olkkarin ikkuna piti jättää toiseen kertaan,kun aurinko paistoi siihen.

      Poista
  3. Minä en olekkaan aikohin lukenut Enni Mustosen kirjoja, pitäisikin käydä kirjastossa katsomassa jos noita löytyisi kesälukemisiksi:) Minusta runosta nousi ajatus siitä ettei aina tarvitse mennä suuna päänä, vaan välillä antaa aikaa itsellekin:) Kaunista kesäpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa runossa on kyllä jotakin olennaista elämästä nauttimisesta :)

      Poista
  4. En ole noita lukenut vaikka Mustonen on Kivelän lisäksi lempikirjailijani. Kirpparilta sain ostettua Mustosen Morsiuskesä mutta lukematta. Meillä kirjasto evakossa joten en mene sinne. Tuo runo on aika ovela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa runossa on totta toinen puoli, elämässä voi nauttia pikkuasioistakin :)

      Poista
  5. Ei olisi pitänyt juuri tänään lukea tätä blogia.Oli hankala olo joka lisääntyi tosi paljon ikkunanpesu päivittelystä!! Mielestäni se on turhaa, joko pesee tai ei, mikä taas ei ole mikään katastrofi!! Eikä mikään ihmisarvon mitta, jossa laiskalla on vähempi arvoa. Työoloaikana kärsin kovasti ikkunanpesupäivittelyistä. Olin silloin aina hiljaa ja olemassaoloni kutistui. En koskaan päässyt pesusuorituksilla ansioituneiden joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :) Ei tosiaan ole ihmisarvon mitta, jos on ikkunat pesemättä. Itselläkin vaan huonoa itsetuntoa kun/jos se vaivaa...Kiva kuitenkin, että kävit lukemassa ja kommentoimassa :)

      Poista
    2. Pyydän todella anteeksi kommmentoimistani! Se ei ollut ollenkan tarpeellista minun kommentoida tätä asiaa! Anteeksi vielä!

      Poista
    3. Ei haittaa Kirsti, ymmärrän hyvin :)

      Poista
  6. Olen lukenut varmaan kaikki Enni Mustosen kirjat, tai ehkä ihan viimeisin voi olla lukematta. Pidin kyllä enemmän tuon sarjan alkupään kirjoista, kuin tästä. Mutta loppuosa tuostakin oli mielenkiintoista, kun Kirsti meni Pariisiin. Varmasti luen myös seuraavan kirjan, kunhan saan sen käsiini tai edes varattua.
    Kirsti Ellilän kirjan Tuntemattomat olin myös lukenut ja sekin oli hyvä kirja.
    Ikkunan pesu on aina sellainen koitos :) minkä mielellään siirtää, mutta kun aloittaa niin siitä se sujuu. Pesen aina tipalla fairya, se on parasta pesuainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin sain kolme ikkunaa pestyä fairyllä...jatkan joskus toiste :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)