Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Huivin tarinaa




Muistattehan tämän kuvan edesmenneen äitini tekemästä hartiahuivista, jonka julkaisin yhdessä postauksessa...















Mietin myöhemmin,että minulla piti olla kuva huivista silloin kun olin nuori. Pari päivää sitten törmäsin siihen kuvaan. Kuva on otettu ollessani 19-vuotias. Sen historiaa sen verran, että se on otettu viimeisinä aikoina lapsuuskodissani, kun äiti oli mennyt uusiin naimisiin ja muuttivat pikkusiskoni kanssa miehen omakotitaloon. Muistaakseni tuo kuva on otettu heidän muuttopäivänä. Luultavasti siskoni otti kuvan.
















Tuossa kuvassa minulle jäävät huonekalut oli siirretty jo keittiöön, koska olin vain viikonloput siellä ja lämmitin sen keittiön puuhellalla. Eli kammarin puoli oli kylmänä. Saattoi olla, että äiti oli jättänyt minulle lisäksi myös sähkölämmittimen. Se lämmitin on sellainen ufon näköinen ja edelleen toimintakunnossa. Ja meillä vintissä. (Mökillä sitä käytettiin). Katson jos löydän siitä vanhan kuvan arkistosta. Löytyi.

























Tuossa kuvassa olen muuten aika paljon nuorimman tyttäreni näköinen...tai siis hän on näköiseni. Asuin tosiaan viikot omassa huoneessa perheen luona, jossa olin kotiapulaisena, ja viikonlopuiksi menin lapsuuskotiini. Muutaman kuukauden tein sitä, me olimme siis olleet vuokralla tuossa talossa ja se oli myytävänä... muutin sitten yhteen ex-mieheni kanssa.







Mutta tämmöisiä muistoja tuosta huivista tuli mieleen.Tässä päivitetty kuva, tältä päivältä :)














6 kommenttia:

  1. Tuntuiko sinusta siltä, että sinut oli jätetty? Anteeksi kun kysyn mutta heti tuli sellainen tunne kun luin kuvien tekstit. Minulle tuli orpo olo.
    Sinä olet selviytynyt hyvin elämässäsi. Se välittyy blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä pikkuisen, kun tarkemmin ajattelee...mutta toisaalta en olisi voinut sinne parinsadan km päähän muuttaakkaan ja olin aiemmin tutustunut ex-mieheeni eli oli poikaystävä, niin en varmaan sitä niin raskaasti ottanut. Äidin kanssa oltiin kirjeenvaihdossa :) Tuosta elämästä selviytymisestä en ole niinkään varma, kyllä kaikenlaisia vaiheita on ollut...ja nekin jälkensä jättäneet.

      Poista
  2. Se mistä nykyään kerrot on selviytymisen tuomaa, mielestäni. Tämä hetki on tärkeä. Suhteesi Jumalaan on kunnossa. Ei sen tärkeämpää voi olla. Haavoja on tullut ja niiden arkuus vaivaa meitä itsekutakin haavoja saanutta. Saamme olla kiitollisia ja niinhän sinä oletkin kiitollisin mielin blogiasi kirjoitteleva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitollisuuden aiheitakin riittää, jos niitä vaikeuksiakin :)

      Poista
  3. Oli kiva lukea näitä muistoja ja katsella kuvia niin menneestä kuin nykyisyydestäkin:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)