Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Hame-ostoksilla :)




Eilen pääsin taas "pitkästä aikaa" kirppikselle. Tätä hametta olen katsonut jo monta kertaa aiemminkin, mutta pidin sitä rahavaroihini nähde kalliina. Hinta oli nimittin (älkää naurako) kolme euroa :) Olin ajatellut, että ei mun nyt ole pakko saada sitä, onhan mulla kesähameita muutenkin, että jos se vielä myöhemminkin on siellä, niin katotaan sitten.





No siellähän se odotti mua edelleen ja nyt lankesin loveen :) Hameessa on tällainen vähän erikoinen malli. Ripustuslenkit täytyy ommella, että pysyy hengarissa.














Tämä vyötärö-koristekin on jännästi sivussa. Hame on KappAhlin.













Piti kokeilla sitä näiden nättien, naisellisten kenkien kanssa...


















Kaupungissa tapasin myös pari ystävää sattumalta kirjaston kahviossa ja minuakin pyydettiin siihen kahville. Ja sen jälkeen oli myös soppakirkko.




Illalla oli sitten taas Kylätalon Ilosanoman ilta. Oli kova lumipyry ja useampi ystävä oli muutenkin ilmoittanut, ettei pääse. Joten ajattelimme, että ei varmaan paljoa porukkaa tule. Oikeassa olimme, meitä oli vain kuusi henkeä. Mutta ihan hyvä tilaisuus, ehkä vähän lyhyempi kuin tavallisesti.





Hyvää viikonlopun alkua teille!

10 kommenttia:

  1. Iloisen ja piristävän värinen hame.
    hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihan kiva hame :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Oi miten ihana hame ja sopii kyllä sinulle♥ On niin kaunis ja pirteä väri! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Onpa piristävän näköinen hame, ja nuo kengät sopivat täydellisesti tyyliin. Tulisipa kesä pian..
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle Sesse ☀️

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo hame onkin. Onneksi otit. Siitä tulee ihan mieleen kevät. Se sopii todella hyvin yhteen noiden kauniiden kenkien ja puseron kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä-hame onkin, ohut kangas ja ohut vuori. Tyytyväinen olen että sen ostin :D

      Poista
  5. Hame on malliltaan todella kiva. Mielestäni tuo väri sopii sinulle erittäin hyvin! Aurinkoista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)