Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 20. lokakuuta 2017

Kiireinen eilinen




Eilen oli kiireinen päivä. Menimme kaupunkiin aamulla. Kävin tietysti vakiopaikoissa eli kirppiksellä, kirjastossa ja halpiskaupassa.
Kirppikseltä löysin taas kauniin retrotarjottimen. Kolme euroa maksoi tuo.
















Se pääsi entisten retrotarjottimien kanssa keittiön ikkunan päälle.


















Kirppikseltä ostin myös kasan sekalaista tilpehööriä, jossa oli kaksi kaulakorua, kaksi rannekorua,
tukkasolki ja koristeellisia pinnejä sekä täysi kynsilakkapullo. Tuo satsi maksoi kaksi euroa.










Kirjastoreissu oli myös hedelmällinen, löysin kolme kiinnostavan tuntuista kirjaa. Tällä hetkellä luen kyllä, oliko se Betweenin suosittelemaa kirjasarjaa, Björkin tutkimuksista. Jonka lainasin aiemmin. Dekkari, jonka tapahtuvat sijoittuvat 1920-luvun Helsinkiin. Eli siitä on eka osa menossa ja toisen otin eilen lainaan.






Tässä se eka osa.


















Sen jälkeen menimme soppakirkkoon, jossa oli hartaus ja ruoka. Seuraavaksi hakemaan tytöltä pyykit ja sitten ystävälle kylään.







Kotona kerettiin olla reilu pari tuntia, jossa välissä mies kävi nokosilla ja koiran kanssa lenkillä, minä valmistelin kahveja ja mukaan otettavia tavaroita Kylätalo-tilaisuuteen.
Kylätalon Ilosanoman ilta menikin hyvin, eniten ihmisiäkin oli eli nyt 20 henkeä, joista kaksi lasta :) Naapurikaupungista oli kolmihenkinen romaani-mieskuoro vetämässä yhteislaulut ja eräs vierailija kertoi uskoontulostaan ja puhui muutenkin. Seuraavaan kertaan onkin nyt peräti kolme viikkoa, kun kylätalo on varattu muille silloin kun meillä piti olla seuraava tilaisuus. Se olikin kyllä jo tiedossa ja asiat järjestetty sen mukaan.
Kylätalolla on nyt kattoremontti ja ilmeisesti siitä johtuen ei tullut valoja ollenkaan eteiseen eikä vessaan. Onneksi kuitenkin salissa valot toimi :)







Tänä aamuna herättiin pakkas-aamuun. Ruoho ja pensaat oli ihan valkoisia, ja on vieläkin, ainakin varjossa. Otin ikkunasta kuvan, mutta ei se kuura siinä niin näy, kuin oikeasti.















Laitoinkin tulet sekä olkkarin, että yläkerran kakluuniin. Kun alhaalla oli 16 astetta ja ylhäällä se 13 astetta :)

Nyt on alakerta imuroitu ja matot ulkona raikastumassa, lukuunottamatta olkkarin isoa mattoa, jonka aina ensin imuroin ja sitten vielä harjaan kynsiharjalla (se on paras :) karvaiset paikat, kun koirankarvat eivät lähde imurin suulakkeella. Iso kasa mustaa karvaa taas läksi, kun Elmo tykkää makoilla aina isolla matolla.






Nyt lopettelen ja nostan matot sisälle ja rupean lämmittämään ruokaa...on valmista niin ei tarvitse kuin lämmittää. Hyvää alkavaa viikonloppua!


10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja niin kivoja löytöjä!♥ Tuo tarjotin on niin suloinen:) Hyrrr..kun alkaa olla jo niin kylmä, hetki niin tuleekin jo ensilumi! Mukava on siivoilujen jälkeen alkaa ottamaaan viikonloppua vastaan:) Ihanaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kylmä varsinkin aamuisin ulkona..jos vähän sisälläkin...

      Poista
  2. Hienosti uusi tarjotin sopii tonne toisten kanssa.
    Kyllä nuo romaanit osaavat laulaa hienosti, mä ainakin tykkään. Nyt pitää lämmittää, meillä on kans ollut hellassa joka päivä tuli, ihanan lämmin.

    VastaaPoista
  3. On söpö tuo tarjotin. Ja näkyy sulla olevan söpö kissatarjotinkin siellä:) Sopisivat hyvin pariksi johonkin tarjoiluunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tarjotin, jossa on monta kissaa, on tullut talon mukana aikoinaan :)

      Poista
  4. Kuulostaa kodikkaalta kirjoineen kaikkineen. Hyvää lokakuun jatkoa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen taas innostunut lukemisesta enemmän, kuin välillä ... Samoin sinulle :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)