Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kohti pääsiäistä




Hip-hei, sain eilen vihdoin siivottua meidän mini-kuistin (sen paikan, johon kertyy talven aikana varsinkin kaiken maailman roipetta). Joten nyt voin jo sieltäkin laittaa jonkun kuvan :)















Joulunpunainen liinakin vaihtui vihdoin pääsiäiseen...

































Kranssi pääsi kuistin ja eteisen väliseen ikkunaan.
















Sisälläkin pikkuisen pääsiäistä.
























Kuistia siivotessani laitoin sieltä roskiin ne koivun ja lepän oksat, sekä ystävän antamat jo aikaa kuihtuneet ruusut, yhden ruusunkukan vielä säästin, kun se oli suht väreissään vielä. Laitoin sen tuohon yllä olevaan pääsiäis-asetelmaan.
Kuistilla olleen kanervankin laitoin ulos rappusille, toisen olin jo aiemmin vienyt postilaatikon somisteeksi.





Tämän päivän ohjelmassa on ensin ruuan lämmitys (onneksi on nyt valmista ruokaa) ja sitten tulee vieras kahville ja isäntää auttamaan. Sinä aikana jo mua tulee ystävä hakemaan seurakuntaan, ja mies lähtee myöhemmin diakonia-hommiin ja sählyyn. Eli puuhaa riittää. Vaan seurakunnassa on hyvä levätä :)





Leppoisaa lepopäivää <3



9 kommenttia:

  1. Teillä on niin kivan pääsiäistä jo. Jännä tuo pöydällä oleva harmaa lintupariskunta. On kivisen näköinen, mutta lie varmaan jotain kevyempää ainetta kuitenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole kivisiä sentään, isompi lintu on kyllä aika raskas, mutta on paksua savea (näkyy alapuolelta sitä ruskeaa savea), pienempi on kevyt, oisko jotain keramiikan tapaista, lehti on betonia ja kirppikseltä joskus ostettu, linnut on ostettu molemmat kai uutena, mutta eriaikaan.

      Poista
  2. Ihanan näköistä pääsiäistä jo teillä. Mä en laita kotiin mitään enkä vielä siivoa koska pääsiäinen menee mökillä mutta sitten on pakko pestä ikkunat ja siivota kunnolla niitä tulevia synttäreitäni vasten, eilen kiitin itseäni etten ole hosunut ikkunoiden pesussa kun vettä satoi niin että se valui ikkunoita alas lujaa, lumet ja jäät sai kivasti kyytiä mutta silti sitä yhä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt aika sulaa, varsinkin kun eilen satoi vettä...alapihalla on vielä jäätä ja vaarallisen liukasta.

      Poista
    2. Ja kyllä olis tarkoitus tulla synttäreille tosiaan, jos ei suuria esteitä tule :)

      Poista
  3. Oikein kivan näköistä on tullut :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)