Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Outolintu




Eilen luin, Kaarina Davisin blogista, kirjasta Outolintu, erilainen. Taas se kolahti, kun olen aina tuntenut olevani vähän erilainen ja huonompi kuin muut ihmiset. Olen enemmän introvertti, ujokin edelleenkin, vaikka iän mukana siitä on päässyt vähän irti, koen kaikki ihmisten eleet ja ilmeet voimaakkammin kuin moni muu ja tunnen tunteet niin vahvoina, vaikkakin tuo masennus-lääkitys on niitä tasannut. Ja testienkin mukaan olen erityisherkkä.
Niinpä kun luin tuon Kaarina Davisin postauksen, kuinka hänelle oli tullut eräässä seurassa pitkästä aikaa eräänlainen paniikkihäiriö-tunne, niin tutulta kuulosti... Kaarina kertoi Sylvi-Sanni Mannisen kirjasta Outolintu, erilainen, niinpä piti kurkistaa kirjaston sivuille löytyykö sitä sieltä. Ei löytynyt, mutta on näköjään tilauksessa ja yksi varaus oli jo, niimpä liityin itsekin varausjonoon.
Itselläni on omana Kaarina Davisin kirjat: Irti oravanpyörästä ja Toisinnäkijän päiväkirja. Monenlaisia tuttuja tunteita olen niistäkin löytänyt






Aamulla olin vielä nukkumassa, kun puhelin soi ja mies soitti jo kaupungista eräistä asioista, niin jo masennus/ahdistus meinasi hyökätä päälle. Onneksi alkoi taas soimaan päässä laulu: ... "sä kuorman kannat, kun mä yksin kuljen niin heikkona ja usein uupuen".
Monesti kyllä harmittaa kun on niin "heikko" ihminen ja joutuu usein väärin ymmärretyksi, kun kukaan toinen ei voi tietää niitä ahdistuksia...no, korkeintaan toinen samanlainen.
Ei suurensuuri asia tarvitse olla, kun se jo saa aikaan ahdistuksen ja/tai jonkinlaisen "paniikki-reaktion".







Ulkona tihuuttaa vettä. Rasmus-rakas ottaa rennosti :)








4 kommenttia:

  1. Voimia meille kaikille vähän erilaisille outolinnuille, Sesse <3

    VastaaPoista
  2. Ei sitä tosiaan suurensuurta asiaa tarvita, kun jo mieli masentuu. En ole kuullutkaan noista kirjoista ennen, voisi olla hyvä tutustua niihin. Valonsäteitä sinne!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)