Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pakkasta ja jääkukkia





Tänä aamuna oli 14,5 astetta pakkasta mittarissa, kun olin ylös noussut. Meillähän on aina pari astetta enemmän pakkasta kuin naapureilla, kun tää on täällä alavalla maalla. Kävimme myöhemmin kahvilla, niin kuppilassa oli naapureita ja kuulin heidän keskustelevan, että heillä oli ollut 12 astetta pakkasta aamulla...
Eli taas se piti paikkansa. Lunta ja kuuraa on sen verran, että maisema näyttää valkoiselta, vähäsen kuitenkin.
















Kuistin yksinkertaiset ikkunat olivat taas täynnä jääkukkia.




















Pitäisi kuistille laittaa jo joulua, vaan en ole saanut aikaiseksi...sitäkään... Laittelin puuhellaan tulen ja lämmitin siinä ruuan ja keitin pannukahvia termokseen, päiväkahviksi. Kiva tuo puuhella, tulee aina nuoruus mieleen, kun lapsuuskodissakin oli puuhella. Ja sillä jo silloinkin laitoin joskus jotain ruokaa tai pannukahvia. Vaikka enemmänkin se tietysti oli äidin hommia. Kivasti puuhella myös tuo keittiöön lämmintä kodikkuutta.






Tämmöisen hiiren virkkasin taas kissan leluksi :)













" Taas syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee,
suo Isä meille Jeesuksen, se hetki lähenee."




Tuota laulettiin joskus kerhoissa ja pyhäkouluissa, varmaan vieläkin...





Hyvää toista adventtia!




Ps. Pitkästä aikaa myös Kotimatkalla-blogissa tekstiä!

14 kommenttia:

  1. Kiitos ja hyvää toista adventtia sinullekin!
    Huh mitä asteita - täällä kävi mittari lähes -10:ssä, mutta täällä onkin aina vähän lauhempaa kuin mantereella. Silti hirmu kylmää! Tsemppiä pakkaseen, onneksi jo lauhenee, mutta kai se talvi tulee takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on täälläkin +5 astetta...ja vähäiset lumet sai kyytiä...aamulla kun heräsin satoi vettä ja oli kova tuuli ja mustaa...kyllä nuo säät vaihtelee...

      Poista
  2. hope you have a bearable season there.
    loved the cutie

    VastaaPoista
  3. Palaan vielä sanomaan, että teidän karvakamut ovat saaneet haasteen ♥

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniin näköinen tuo kuistin ikkuna jäisine kukkineen:)

    VastaaPoista
  5. Ihanat nuo kuurankukat! Ja hauska tuo virkattu hiiri, ostin tuollaisen kerran kirppikseltä ja kissa tykkäsi hirveästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kissat tykkäävät tuostakin, ei ole vielä testattu :)

      Poista
  6. Aamulla -15 C pakkasessa. Aurinko jo paistoi taivaalla ja nättejä makroja olisi voinut napata, vaan kun ei ruho suostunut sohvalta lämpimästä siirtymään ulkosalle, vaikka kuinka maanittelin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se huono puoli kylmässä on, ettei huvita mennä ulos, vaikka olis kaunistakin...

      Poista
  7. Eipä ole lunta vielä täälläkään. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältäkin vähäisetkin lumet hävisivät yhdessä yössä vesisateen myötä...

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)