Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 11. marraskuuta 2016

Aurinko paistaa ja mokkula toimii :)









Ja kännykamerakin tuo taas normaalisti kuvat (mikä lie häiriö ollutkaan välillä, se ei kestänyt onneksi kuin pari päivää). Tosiaan vaihtui tänään mokkula liittymäkin, ja jännitin jo etukäteen sitä, että alkaako se toimia vaan sim-kortin vaihtamalla, kun joskus on noissa vaihdoissakin ollut ongelmia...
Eilen oli päättynyt edellinen liittymä, eikä uusi suostunut käynnistymään, laitoin sen taas tänä aamuna päälle, eikä mitään tapahtunut. ajattelin, että joudunko taas soittamaan tekniseen tukeen, vaan onneksi selvisin rukouksella :) ja yhdellä soitolla asiakaspalveluun. Ja nyt taas netti toimii, jeee!












Kuvasin eilen tinttejä ikkunan takana, ihanaisia.













Ulkona oli eilen pilvistä ja illemmalla satoi vähän lunta, tänään on ihanan kirkasta vaihteeksi.













Minä "mattimyöhäinen" keräilin eilen viimeisiä ruukkuja lumen alta, paitsi yksi iso ruukku oli jäätynyt maahan kiinni, vaan ensi viikolle luvattiin lauhaa, niin otampa sen sitten.
Tänään onkin illalla pyhäkouluvuoro, minulla askartelu tänään. Sen aihe oli helppo päättää, kun sunnuntaina on isänpäivä, eli sellaista korttia saisivat lapset väsätä.













Käytiin miehen kanssa lähikirjastossa eilen ja yllätys, yllätys, mukaani tarttui neljä kirjaa, vaikka alussa ei tuntunut löytyvän mitään...
Yksi niistä on tämä: Laura Honkasalon "Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman". Vaikka minä olenkin aika hyvä nuukailussa, niin ainahan sitä voi oppia jotain uuttakin :)












Tänään tyttären perhe tulee viikoksi Suomeen, ja minäkin heidät jossain välissä näen, vaikka tulevatkin miehensä sukulaisiin hää-vieraiksi. Joka tapauksessa tervetuloa heille Suomeen <3





Ja teille mukavaa perjantaita ja viikonlopun alkua!

8 kommenttia:

  1. Hei Sesse, tiedätkö muuten kuinka talitintit erottaa eli kumpi on tyttö kumpi poika tintti ?
    Pojallaon leveä musta " kravatti " kaulassa ja tytöllä kapea.
    Kamalaa on jos nää valaisevat lumet sulaa pois kun lupaa vettä , kyllä kymmenen asteen pakkanen ois paras ei sulais suola maanteillä vaan olisi rehelliset lumiset talvikelit kun rengaspakkokin on.
    Mukavaa viikonloppua ja kerro terveisiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttuliini ja mukavaa lauantaita! Olen joo lintukirjasta lukenut tuon eron tinteissä :)

      Poista
  2. Kivoja tinttikuvia. Ja kiva tietää tuo Minttuliinin kertoma ero talitinteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, joistakin linnuista ei voikaan tietää sukupuolta, kun ovat niin saman näköisiä molemmat... Mukavaa lauantaita!

      Poista
  3. Hauskaa kun näet jälleen tyttäresi perheen:) Noista puhelinvekottimista sen verran, että minulla meni noin viiko silleen, että puhelin teki kyllä kaiken muun, mutta ei lähettänyt viestejä eteenpäin. Nyt eilen huomasin sen onneksi jälleen toimivan:)

    VastaaPoista
  4. Toi nuukailu-kirja vois olla hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en jaksanut sitä ihan kokonaan lukea, luin vaan lopun sieltä täältä...nuukailu jutut oli suurin osa tuttuja, loppupuolella siellä on tavaran raivauksesta, sitä kyllä meillä kaivattaisiin :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)