Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Sunnuntain sää










Aika mukava kuitenkin tuo tämän päivän sää. Vaikka kylmältä tuuli tuntui kun läksimme miehen kanssa kävely lenkille, niin takaisin tullessa oli jo kuuma. Eilen illalla kuulin puoli 11 maissa leikkuupuimurin hiljenevän ja niimpä se aamulla jököttikin pellon laidassa. Ei ole vielä tultu jatkamaankaan, näkyy osanen vielä olevan puimatta.















Isäntä otti taas mukaan hevosille vähän kuivaa leipää ja pysähdyimme niitä moikkaamaan. Elmohan ei tietenkään halunnut lähteä mukaan, kun pelkää hevosia.















Tien yli oli kaatunut pieni puu, ei siis ollut vielä autoja mennyt tällä tiellä. Mies käänsi sen tien sivuun. Pihlajanmarjat olivat niin punaisia, mietin otanko oksia maljakkoon, en ottanut. Yhden marjan maistelin. Seuraavaksi moikkasimme "koiratalon" koiria, arka espanjasta (muistaakseni) tuotu ennen pahoinpidelty koirakin on tutustunut jo meihin niin, että tulee mielellään verkkoaidalle nuolemaan sormia :) Jopa meidän isännän, vaikka on aina pelännyt miehiä kuulemma. Koirien emännän kanssa taas juttelimme aidan yli.






Samaa reittiä palasimme takaisin, koska isolla tiellä näkyi ja kuului olevan niin kova liikenne, että en halunnut sitä kautta lähteä takaisin. Kun isolla tiellä ei ole jalankulkutietä, niin on ärsyttävää mennä, kun autot suihkii koko ajan ohi. Mieluummin kävelee hiljaisuudessa luonnon keskellä.
Nyt muuten juuri aloitti taas puimuri työnsä, onneksi hyvä puintisää jatkuu. Kuin myös muuten ulkoilu sää, mukavaa sellaista teillekin!




ps. Kotimatkalla-blogissa myös sana sunnuntaiksi.

6 kommenttia:

  1. Kylläpä on kaunis keli! Täälläkin oli aamulla, mutta nyt pilvistyi, taitaa olla se öinen sade jo tekemässä tuloaan hitaasti.
    Ihanat nuo teidän lähimaisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläkin on tänään,maanantaina, ihan pilvisen harmaata.

      Poista
  2. Kaunista tuo pelto kun on puitu.
    Pihlajamarjoja on tänään paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen pelto tuo syksyyn värejä, niinkuin ruskalehdetkin, niitä nyt ei vielä paljon muuta näy kuin keltaisia.

      Poista
  3. Niin kauniita nuo keltaiset pellot. Puimuria työssään en ole aikoihin nähnyt. Minä katselin eilen pihamme pihljaa, että on marjat menneet jo aika huonon näköisiksi:( Ihmettelin, että ainako ne jo tähän aikaan tuommoisia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sekä mökillä (entisellä) ,että täälläkin viljapelto ihan tien toisella puolella, niin niitä on nähnyt joka syksy :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)