Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 14. heinäkuuta 2016

Ompelua, ulkoilua ja kaupunki-reissua




Ompelu-buumi jatkui vielä ainakin sen verran, että harjoittelin tekemään pussukan vielä samalla ohjeella kuin edelliset.















Ja tytön tahraantuneesta pussilakanasta (kun ei pesussa lähtenyt puhtaaksi) sain hänelle tehtyä kolme tyynyliinaa.















Ulkona kuvailtua:





































Tuossa olikin yksi kuva kuistin ikkunasta ulkoapäin, mutta tässä vielä kuistin kukintaa sisäpuolelta.















Ihanaa, kun on ollut aurinkoinen päivä, joka meni kyllä pitkälle iltapäivään kaupungissa. Saatiin hoidettua nuorimmaisen asioita ja kävimme hänen kanssaan limsalla ja syötiin ulkona jäätelöt.
Sen jälkeen hän tapasikin ystävänsä ja me isännän kanssa mentiin vielä tulo matkalla kahvilaan. Kahvila on Lohjan vanhalla rautatie-asemalla.













Pihalla oli kaksi resiinaa, joista toinen kuvassa.














Kaupan kautta tultiin kotiin, jossa jo kissat odottivat sisään pääsyä ja koira ulos pääsyä :)


10 kommenttia:

  1. Tuolla en olekaan käynyt. Kiitos kahvipaikkavinkistä.

    VastaaPoista
  2. Mukavan näköinen pussukka. Vanhat kuluneet ja nuhrautuneet lakanat kannatta käyttää just tyynyliinoihin ja muihin pieniin käsitöihin.
    Siun kuisti on niin kodikas ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vuosia olen tehnyt omistakin pussilakanoista ja aluslakanan päistä just esim. tyynyliinoja. Nyt on vaan itsellä ollut sen verran paljon tyynyliinoja, että kun liinavaatekaapin tila on rajallinen, niin on tullut rikkimenneet vaan säästettyä vastaisuuden varalle :) Ompahan sitten ompelumateriaalia...

      Poista
  3. Kivat ompelukset taas ja sait tehtyä noin monta tyynynliinaa pussilakanasta, kyllä kannattaa hyödyntää.
    Minä olen kerran päässyt ajelemaan resiinalla (radalla joka ei ollut enää junien käytössä) ja se oli ihan lystiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki käytetään, mitä voidaan :) Ja jos ei muuta, niin sitten revitään niistä huonoimmista paikoista rättejä, jotka voi heittää säälittä roskiin, kun on tulleet tiensä päähän.
      Resiinalla olisikin kiva mennä :)

      Poista
  4. Onpa kivan näköinen paikka tuo Lohjan asema.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuisti sinulla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)