Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tuli muistoja mieleen





Tänään olimme erään tuttavan viisikymppisillä Karkkilassa. Hän piti ne Ravintola Rinteessä. Oli oikein hyvät tarjoilut, ensin ruoka: Uusia perunoita, Karjalanpaistia, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, perunasalaattia, vihreää salaattia, graavilohta, savulohta...ja mitähän vielä.
Sen jälkeen oli vuorossa ohjelmaa eli musiikki-esityksiä, yhteislaulua, visailua ym.
Lopuksi kakkukahvit. Hieno paikka ja hyvin järjestetty tilaisuus.















Mutta, miksi tuli muistoja mieleen, niin siksi, että ravintola oli tiloissa, joissa olin ensimmäisessä työpaikassani 16-vuotiaana. Eli vanhassa Työväentalossa, jossa oli tosiaan välillä vaatetehdas (jossa olin työssä).
Tässä vähän rakennuksen historiaa netistä: (Löytyy Googlettamalla hakusanana Ravintola Rinne Karkkila)






Taloa alettiin rakentamaan v. 1932. Vuosina -35-49 talossa oli Osuusliike Tuen pitämä kahvila, sen jälkeen talo (kahvila?) oli työväenyhdistyksen hoidossa.
Talo on toiminut myös elokuvateatterina. Noin 1970-luvun vaihteessa talo vuokrattiin teolliseen käyttöön, jolloin -70 luvun alussa siellä oli Tekstiilitehdas Hamle oy (jonne minä siis menin töihin koulun jälkeen, 1973 elokuussa, 16-kesäisenä viimeistely-puolelle). Siellä ollessani firma vaihtoi omistajaa, ja siitä tuli Paitatehdas Samson Oy. ( Ystäväni Minttuliini oli näissä myös töissä :)
Sen jälkeen siinä on toiminut urkutehdas WLM-Organ 70-luvun loppupuolella.
1979 siellä tehtiin sisäremontti ja se avattiin uudestaan Työväentaloksi 16.12.-79.
Uuden omistajan ostettua talon, siellä tehtiin laaja remontti 2014-2015, jonka yhteydessä sinne tehtiin hienot ravintolatilat.








Jos Minttuliini sattuu lukemaan tämän, niin kerron, että vietimme synttäreitä entisessä salissa, joka ennen oli täynnä ompelukoneita. Viimeistely-puolihan oli nykyisessä eteistilassa ja entisellä prässäys/silitys-puolella oli nyt tavallinen ravintola. :)
Muistoja tuli tosiaan mieleen.





Mulla oli kauhea vaate- ja ulkonäkö-kriisi aamupäivällä, kun sinne tilaisuuteen vaatteita sovittelin ja tuntui, ettei ole mitään päälle pantavaa...
Kaikissa kolmessa asussa, joita kokeilin, tuntui olevan jotain vikaa. Mekko ei näyttänyt hyvältä, vaaleassa puolihameessa vuori tuli (miksiköhän) helmasta näkyviin ja toisen tumman kukallisen puolihameen kanssa ei löytynyt sopivaa puseroa...Lopuksi valitsin kuitenkin sen tumman kukallisen puolihameen, mustat sukkahousut,luumunvärisen pitkähihaisen puseron (kun onneksi ei ollut kuuma), ystävältä saadut mustat kengät ja kirpparilta joskus ostetun mustan laukun.
"Pitkin hampain" hyväksyin tuon luumun värisen puseron, vaikka se on harvoja uutena ostettuja vaatteitani...koska sen kerran "hätäpäissäni" ostin eräisiin talvi-häihin, (kun ei silloinkaan ollut mitään päälle pantavaa :), ja en ole koskaan tykännyt sen väristä. Koska omasta mielestäni väri ei sovi minulle. No, ei sitä kukaan muu tainnut huomata, koska ystävänikin, jonka kyydissä olin, kehui asuani :) Kyllähän tuo asiansa ajoi kuitenkin.











Kyllä on tämäkin päivä mennyt hujauksessa, niinkuin eilinenkin. Taas alkaa uusi viikko ja se onkin Juhannus-viikko. Karkkilassa ollessamme oli hieno sää, nyt on taas taivas vetäytynyt pilviin ja vettäkin jo vähän tihkutti :( Hyvää viikkoa kuitenkin :)









8 kommenttia:

  1. Sievä ja tyylikäs asu. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvältähän tuo asusi näyttää:) Ja muisteluksesi oli mielenkiintoinen. Minäkin menin 16-vuotisena tehtaaseen, kenkätehtaaseen. Nyt on sen tehtaan toiminnat siirretty Viroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs nyt ei olisikaan siirretty Viroon, Kiinaan tai muualle :( Oli joo kiva käydä tuollaisessa muistorikkaassa paikassa, muutenkin on kiva aina käydä Karkkilassa, kun siellä on nuoruusmuistot :)

      Poista
  3. Kivoja muistoja myös mulle toi tuo juttusi, kiitos siitä, luen kyllä joka päivä blogiasi, tuo oli mulle uutta että se on ravintola nykyään.
    Enkös mä sulle sitä työpaikkaa suositellutkin kun itsehän pääsin sinne jo 15 vuotiaana ja siellä olin niin kauan kunnes Samsonkin meni konkurssiin.
    Muistan vielä hyvin että mä sain sinne mennessäni palkkaa 4 markkaa 30 penniä !
    Kaunis asu sulla mutta sulle sopii mikä vain kun olet niin laiha suorastaan minuun verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sinultahan sain vinkin siitä työpaikasta :)
      No hyvin muistat palkan, minä en kyllä muista...
      Vai muka laiha :D

      Poista
  4. Asu näyttää todellakin hyvältä, turhaan tressasit sitä. Hih, minäkin menin tehtaaseen töihin 16-vuotiaana; Pandan karkkitehtaaseen ja pakkasin Englannin rakeita (höh, minä brittifani!) ulkomaan vientiin :) Yläkerran työkaverit toi mulle joka päivä lautasellisen suklaarusinoita :)

    VastaaPoista
  5. Monet meistä on näköjään menneet koulun jälkeen tehtaaseen :) Se oli sitä aikaa...nykyisin ei ole kohta tehtaitakaan, kun kaikki on siirtynyt ulkomaille :( Karkkitehdaskin on varmaan ollut kiva!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)