Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 7. huhtikuuta 2016

Tähde-piirakka



Sarjassamme "sitä mitä on sitä otetaan" tämän päivän ruoka. Tähde-piiras.









Pohja-taikina melkein klassinen piirastaikina: margariinia, vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja sekä vettä.
Täytteenä jauhelihakastikkeen loput,makaroonipadan loput, yksi keitetty peruna pieniksi lohkottuna, 1 sipuli vielä pienemmäksi lohkottuna,graavilohen loput, nämä kaikki paistoin pannussa ja kaadoin puoliksi paistuneen pohjan päälle. Päälle lopusta säilyke-paprikasta paloja ja munamaito. Se piti sisällään kolme kananmunaa, kahden eri juuston (Edamin ja Savujuuston) loput raastettuna ja loraus maitoa sekä lisää mausteita. Uuniin laitoin puoleksi tunniksi ja sillä aikaa menin tekemään ulko hommia. Eli siivosin vähän kukkapenkkiä ja lisäsin päälle uutta multaa. Silloin oli vielä ihan kiva sää.





Sisällä toinen kaktuksistani ilahduttaa minua nupuillaan :)

















Nyt ilma on taas pilvistynyt harmaaksi ja Elmokin halusi sisälle, kun vettä oli alkanut sataa.. Meillä on taas Kylätalolla hengellinen tilaisuus, ystävämme lupasi leipoa herkkuja :)
Toinen ystävä on haettava naapurikylältä autolla. Toivottavasti tulee hyvä ilta!




Mukavaa iltaa teillekin!

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvältä näyttää piirakka:) Täälläkin aamusella vähän aurinko näyttäytyi, välillä oli ihan pilvistä ja nyt taas on aurinkoista. Kyllä on mukava nähdä aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohdin vielä aine-luettelosta makaroonipadan loput :) Nyt muuten juuri alkoi aurinko paistaa!

      Poista
  2. Onpa hyvän näköinen piirakka, ja ihanaa kun saa kaikenlaisia loppuja käytettyä siihen!
    Hyvää viikonloppua, toivottavasti aurinko taas pilkistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja tosiaan unohdin aines-luettelosta makaroonipadan loput...pitäiskin varmaan lisätä se blogiin .. Nyt aurinko paistaa :D

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)