Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kurkia...ja pipo

Tai oikeastaan toisessa järjestyksessä...ensin ompelin pipon ja kun tulin alakertaan takaisin oikein hämmästyin kun meidän tien toisella puolella olevalla sänkipellolla oli kolme kurkea. On ne isoja! Vaikka kuvaan ei niitä isona saanut. Digikameralla zuumasin sen verran kuin pystyi.



















Eilen vaikka aamupäivällä oli hyvä olo, nin illalla vielä oli maha sekaisin (ei olis pitänyt syödä, eikä ainakaan juoda kahvia) ja oksensinkin kaksi kertaa...onneksi se huono olo meni sitten pois. Nukuin varalta pikkuhuoneen sohvalla, jossa vessa on lähellä, vaan ei tarvinnut ja ihan hyvin nukuin.
Aamulla mies lähti taas harkkoihin. Tulee kyllä yöksi kotiin. Saunapäivä. Tänään olen syönyt, mutta juonut vain teetä. Toivotaan, ettei siitä ruuasta enää mene maha sekaisin.

Vielä on ollut veto poissa, vaikka kuumetta ei ollut eilenkään enää. Niinpä en juuri ajatellutkaan siivousta, vähän enimpiä roskia lakaisin.Askartelu-kaappiani vähän järjestelin...kyllä sitä tavaraa riittää. Sentään yhden kassillisen haki eräs rouva eilen, kun olin siitä ilmoittanut Roskalava-ryhmässä. Ja äsken yläkerrassa ollessani siivosin kangaslaatikoistani yhden, toisen siivosin jo aiemmin, tämän:











Raivasin sieltä pienemmät tilkut pois, ajattelin nekin laittaa "Roskalavalle", jos joku tarvitsee. Itsellä ei oilein kärsivällisyys riitä esim. tilkkutöihin.
Tietysti heti taas tuli mieleen pyhäkoulu-askartelut ja muutakin ideaa, niin piti osa ottaa kuitenkin säästöön...
Netistä näin pipon ompelu-ohjeen paidasta, niin pitihän sitä kokeilla. Hieman liian pienestä topista tein kevätpipon. Iso pää vaatii ison pipon (ja paksu tukka :)











Kavereina ylhäällä minulla oli nämä !









Rasmus (taaempana) oli niin hellyyden kipeä, että tuli syliin istumaan kun ompelin :) Ajatteli varmaan, että kun nyt äiti on tullut takaisin ...
Hyvää viikonloppua! Saas nähdä joko huomenna pääsisi seurakuntaan... Kotimatkalla-blogissa sana sunnuntaiksi :)

9 kommenttia:

  1. Vatsatautia kuuluu olevan runsaasti liikkeellä. Naapurikin eilen kertoi heidän perheen sairastaneen sitä.
    On nuo kissat niin ihania. Rasmus ja kaverinsa ovat hyvin paljon meidän Juuson kaltaisia. Juusokin on vanhemmiten tullut varsin hellyydenkipeäksi. Mamman syliin täytyy tulla ihan väkisin. Mutta siitä mamma tykkää.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen joskus miettinyt pipon tekemistä paidasta, mutta ei ole vielä tullut kokeiltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, noista kurjista piti sanomani; ne on kyllä isoja. Joskus vuosia sitten kun olin kävelyllä tuolla hiekkatiellä, niin sain nähdä kun yksi tepasteli siinä edelläni jonkin matkaa.

      Poista
    2. Saumurilla tehtiin siinä netti-versiossa, mutta mulla on ongelmia mun saumurin kanssa, niin ompelin ihan tavallisella koneella jousto-ompeleella. Lisäsin tuohon loppuun ilmoituksen tuosta Kotimatkalla-blogin postauksesta, kun sitä ei aina ole ollut tuolla luettelossa...

      Poista
  3. Hellyydenkipeät kissat on niin ihania. Harmi, ettet ole ollut vielä kunnossa, toivottavasti ei mene enää vatsa sekaisin.
    Mainio pipovinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan vielä ole mennyt...eletään toivossa :)

      Poista
  4. Minäkin näin kurjen (ja paljon joutsenia) pellolla, kun menin jokin aika sitten junalla Tampereelle. Jossain vähän ennen Hämeenlinnaa. Ja minullakin vaivana mahatauti, inhaa.

    VastaaPoista
  5. No voi harmi! Sitä on kuulemma liikkeellä paljon. Itsellä taisi jo helpottaa...

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)