Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 25. helmikuuta 2016

Torstai - siivous ja kalorit mielessä






Mulla on näköjään tuo siivouspäivä valikoitunut torstaiksi. Niin tänäänkin.(Eilen olinkin pikku neitiä hoitamassa, tänään hän meni kuulemma toiselle mummille).
Tulta olen poltellut uunissa samalla kun siivosin. Keittiössä oli 17 astetta ja saman verran taisi olla tällä olkkarissakin. Siivous lämmöksi juuri sopiva, mutta sen jälkeen tuli kylmä. Ja varsinkin kun mattoja ja peittoja kantoi ulos ja takaisin.











Mulla on Hipsun kanssa käynyt samalla tavoin, että talvi on aiheuttanut vähän painon nousua, niinpä tänään pidän vähäkalorisen päivän. Pitäs taas ottaa käytäntöön se 5+2 dieetti, jota syksyllä kokeilin ja se toimi ihan hyvin mulla, kun periaatteessa se on ihan muutamasta kilosta kiinni, että mahtuis esim.kaikki farkut jalkaan :) Tuossa 5+2 dieetissähän saa syödä viitenä päivänä viikosta normaalisti ja kaksi päivää pidetään sitten vähäkalorisena.
Nuorena painavimmllani olin noin 2 kg kevyempi kuin nyt, mutta ensimmäisen lapsen jälkeen laihduin ja sen jälkeen painoin vuosia suunnilleen vajaa 10 kg vähemmän kuin nyt. Eli pikku-pikkuhiljaa tuopaino on lisääntynyt. Ja talvella painan aina vähän enemmän kuin kesällä.









Tänään on tosin Kylätalo-tilaisuus jonne ystävä on luvannut leipoa kääretortun :) Saattaa olla kyllä, että siellä lankeaa ottamaan palasen, kun muutkin ottaa..
Sallin sen itselleni, jos en voi olla ilman. En syksylläkään noudattanut orjallisesti sitä kalorien laskemista vähäkalorisena päivänä. Vaan niinkuin tänäänkin olen kuitenkin syönyt aamu-kaurapuuron ja päivällä hapankorppua ja vihreää teetä.











Palmuvehkaan on tullut uusia keväisen vihreitä lehtiä :)



Eipä tänään kummempaa kirjoitettavaa, kuvia laitan tästä kotoa. Mukavaa torstaita, toiveikasta sellaista!

8 kommenttia:

  1. Niinhän tuo pikkuhiljaa on hiipinyt paino ylöspäin mullakin. Ostin muutama päivä sitten kirppikseltä hameen ilman sovittamista, ja pienihän se vyötäröltä oli. Pitäis malttaa syödä vähemmän kun kulutustakaan ei paljon ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se onkin, kun talvella tulee liikuttua paljon vähemmän....pitäs yrittää syödä terveellisemmin :)

      Poista
  2. vyötäröt vaatteissa käyneet piukeiksi, jospa alkava kevät innostaisi ulkoilemaan enemmän, niin mielikin virkistyisi hyvän ja kevyemmän olon myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Kevät onneksi lähestyy, on jo oven takana :)

      Poista
  3. Kevään myötä liikkuminen lisääntyy ja kilot vähitellen lähtevät... mutta on viisasta tarkkailla tietty koko ajan, ettei yhtäkkiä huomaa lihoneensa kymmeniä kiloja, sitten niiden karistaminen olisi jo vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tarkkailua kyllä suoritan, joka aamu käyn vaa ´assa, niin pysyy tietoisuus missä mennään :) Kyllä ne kilot vois huomaamatta tulla, jos ei seuraisi painoa...

      Poista
  4. Paino on aika veikeä tapaus, minulla kun 40-vuotta kilahti mittariin niin paino alkoi nousta. Sitten alkoi taas hiljalleen laskea. Kesän tullessa tulee niin paljon hyötyliikuntaa että kilot putoilevat teiden varsille! En paljoa käy vaa'assa, mutta vaatteet ja peili kertovat totuuden!

    VastaaPoista
  5. Eilisestä puheen ollen, kyllä otin sen yhden kääretorttu palan kahvin kanssa ilta-tilaisuudessa, mutta se täyttikin sitten vatsan, ettei ollut nälkä nukkumaan mennessä :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)